Vanhoista kätköistä | Page 2

seisovat h?neen kohdistivat.
Hetken kuluttua loi h?n yst?v?llisen katseen tytt??n, ik??nkuin he pitkist? ajoista olisivat olleet tuttuja, mutta heid?n katseensa eiv?t kohdanneet toisiansa. -- Valssin hivelev?t, puoleksi surunsekaiset s?velet valtasivat kuitenkin molemmat, tunkeutuivat heid?n nuoriin syd?miins? ja puhuivat ik??nkuin sanoissa heille: ?Ah, kuinka min? lemmin sinua, ah, kuinka min? lemmin sinua!? Ei useampia kuin n?m? harvat, jotka mit? uskollisimmin liittyiv?t s?velien juoksuun l?pi koko valssin suurimman osan.
Tunne, joka nyt nuoren pojan rinnassa her?si, oli suloinen ja herttainen; se ei ollutkaan uusi, se oli uinaillut siell? jo jonkun aikaa, mutta vasta nyt h?n sen tunsi.
Silloin soitto lakkasi, ja tanssivat parit pys?htyiv?t. Aleksis puristi yst?v?llisesti tyt?n k?tt? ja virkkoi: ?kiitos, se oli hauskaa!?
Vasta silloin nosti tummasilm?inen tytt? katseensa, ja h?nkin hymyili, mutta niin tottumattomasti, niin totisesti, kuin jos h?nen silm?ns? nyt vasta olisi oppineet hymyilem??n.
-- Kiitos! virkkoi h?n, samalla kertaa l?mpim?sti ja n?yr?sti.
-- Mik? teid?n nimenne on? kysyi Aleksis ja heitti h?nen k?tens? irti.
-- Regina.
-- Minun nimeni on Aleksis, lis?si h?n. Kai me viel? kerran yhdess? t?n? iltana tanssimme?
Ja taasen heid?n katseensa toisiinsa sattuivat, pojan nuoruudenraitis, yst?v?llinen ja viaton; tyt?n arka, niin totinen, mutta syv? ja kaunis, ett? Aleksis ajatteli itsekseen, ett'ei h?n koskaan ole n?hnyt sellaisia, ihmeellisi?, tummia silmi?.
Sitten he erosivat.
-- Kuinka sin? l?ysit tuon mustalaistyt?n? ?l?h?n huoli tanssia h?nen kanssaan, sanoivat Forssan pojat Aleksille nauraen, joka taasen oli heihin liittynyt.
-- Miks'en? kysyi h?n ja heitti yst?v?llisen silm?yksen tyt?n j?lkeen.
-- Niin, ei h?nen kanssaan kukaan tavallisesti tanssi; h?nen is?ns? kuuluu olleen mustalainen.
-- Vai niin, vastasi Aleksis. -- Se asia ei minuun koske. Kai h?n mahtaa olla yht? hyv? kuin muut tyt?t.
-- Niin, hitto viek??n, arvelivat tehtaanmiehet ja nauroivat poikamaisesti.
Aleksis ei sit? korviinsa ottanut, mutta h?n hymyili itsekseen, kuten h?nell? usein oli tapana, ja h?nen katseensa lensi kauas yli peltojen ja kenttien ja pys?htyi et??ll? olevaan mets?nrinteeseen.
Sill'aikaa saattoi kuulla, miten paikkakunnan pojat koettivat k?siharmonikoillaan vedell? viimeksi kuultua valssia; tyt?t hyr?iliv?t pidetty? s?vellyst?, ja koko tanssikent?n yli, l?pi kansanjoukon kaikuivat viile?n? kes?iltana s?velet: ?ah kuinka sinua lemmin!?
Kun saksalaiset soittoniekat huomasivat, ett? uusi valssi oli innostanut nuorisoa, soittivat he kaikkien ihastukseksi sen viel? kerran. Pojat ja tyt?t liittyiv?t l?hemmin toisiinsa tanssissa, eik? kukaan pojista j?tt?nyt naistansa, ennenkuin soitto oli lakannut. -- Aleksiskin oli Reginan kanssa, jonka hentoa vartaloa h?nen k?sivartensa hell?sti piteli, tanssinut koko t?m?n valssin, ja tuon tuostakin sattuivat heid?n katseensa totisina toisiinsa.
Kun valssi lakkasi, oli tanssi-innostus my?skin p??ttynyt. Kun l?hd?ss? oltiin, jolloin h?nen toverinsa olivat valmiit l?htem??n kotia p?in peninkulman pituiselle matkalle Mustialaan, sanoi Aleksis Reginalle, jonka rinnalle h?n oli pys?htynyt:
-- Ensi pyh?n? kello 6 tulen yksin Forssaan, tule minua puolitiehen vastaan, niin saamme jutella hetkisen yhdess?.
-- Tahtooko Aleksis sit?? kysyi Regina.
-- Niin se olisi hauska, vastasi h?n ja otti h?nen molemmat k?tens? omiinsa, loi h?neen yst?v?llisen katseen ja nojautui lapsellisesti eteenp?in, niin ett? h?nen huulensa l?hestyiv?t Reginan otsaa.
Silloin katsahti Regina taas h?neen, kallisti p??ns? hiljalleen, ja vieno puna lensi ensim?isen kerran h?nen tumman ihonsa yli.
-- Kiitos t?st? illasta, sanoi h?n ja katsoi taasen nuorukaiseen. Voihan nyt hyvin!
-- Jumala olkoon sinun kanssasi, sanoi Aleksis hajamielisen?, aivan kuin h?n olisi sanonut sen ventovieraalle henkil?lle.
Sen j?lkeen he erosivat, ja Aleksis riensi nopein askelin ja ryhdilt??n entist??n uljaampana saavuttaakseen toverinsa, jotka olivat kappaleen matkaa h?nest? edell?.
He kulkivat joutuisasti eteenp?in my?h?isen? kes?iltana, alussa hyr?illen, mutta sitten hiljaisella ??nell? laulaen uutta valssia -- jota heti alkoivat nimitt?? nimell? ?Forssan-valssi.?
Valssin s?velet kaikuivat my?skin Aleksin korvissa, mutta h?nen huulensa olivat ummessa, kuitenkin liitti h?nen syd?mens? toverien lauluun v?h?n v?li? nuo itsepintaisesti h?nen mieleens? sattuneet sanat: ?voi, kuinka sinua lemmin!?

II.
METS?SS?.
Aleksis Salminen oli nuorin viidest? lapsesta, jotka puolitoista vuotta ennen t?m?n kertomuksen alkamista parin viikon kuluessa olivat kadottaneet vanhempansa, jotka niille j?ttiv?t melkoisen omaisuuden.
Kun vanhin veli, Lauri, jo oli naimisissa ja suureksi osaksi velaksi oli tullut er??n talon omistajaksi muutamassa syrj?isess? pit?j?ss?, toivoi t?m?, ett? sisarusten yhteinen suuri ratsutila myyt?isiin ja pes? jaettaisiin. Sisarillakin -- Johanna oli kuutta, Maria nelj?? ja Iida kahta vuotta vanhempi kuin Aleksis -- oli aikomus j?tt?? autio talo H?meess? asettuakseen vuodeksi tahi kenties pitemm?ksikin ajaksi Helsinkiin. Siell? oli Johanna hoitava nuoremmille sisarille taloutta, koska n?ill? oli tarkoitus kaupungissa perehty? hienompiin naisten k?sit?ihin sek? my?skin naispukujen leikkaamiseen ja ompelemiseen. Siten tulivat helposti sisarukset yksimielisiksi siit?, ett? peritty ratsutila sek? kaikki, mit? vanhemmat olivat j?tt?neet, irtainta ja kiinte?t?, olisi myyt?v? ja pes? jaettava.
Viel? p??tettiin perheneuvottelussa, ett? Aleksis, joka silloin oli 18 vuoden vanha, ensi tilassa pyrkisi Mustialan maanviljelysopistoon, jonka kurssin suoritettuaan h?n saisi ostaa itselleen hyv?n tilan. T?h?n yritykseen sisaret tahtoivat panna suuremman osan rahoistansa, asettuakseen sitten em?nn?n virkaan h?nen taloonsa, josta nauttisivat erityisi? etuja, kunnes Aleksis l?yt?isi varakkaan tyt?n, joka h?nelle soveltuisi vaimoksi.
Aleksis, ollen perheen nuorin, hyv?nlaitainen ja viaton, tyytyi nyt kuten ainakin siihen, mit? kotona h?nen tulevaisuudestansa p??tettiin. H?n ei tullut edes ajatelleeksi, ett? h?n olisi oikeutettu punnitsemaan sisarusten ehdotusta, josta syyst? h?n iloisesti ja yst?v?llisesti my?ntyi heid?n tuumiinsa.
* * * * *
Aika kului ehk?isem?tt? edelleen, ja me olemme tavanneet Aleksin oppilaana Mustialassa, jossa viimeisen, vuoden kurssi