Valoa kansalle | Page 8

talossa, on assessori rouva Turholmin luona.
KANTTORI, naurahtaen. Min? tied?n mitenk? sen asian laita on. N?ettek?s, rouva Turholm ja neiti Sommar koettavat k??nt?? assessori Grasman'ia suomenmieliseksi -- siit? heid?n vilkas kanssak?ymisens? ja siit? tuo huhu. Muutoin jos assessorilla olisikin kosiotuumia, niin ei ne suinkaan tarkoita Hannaa, joka on k?yh? tytt?, vaan rouva Turholmia, joka on rikas leski.
?ITI. Niin, niin, mutta Hanna on t?tins? l?hin perillinen; vaikka en min? tahdo sekaantua niihin asioihin, tee niinkuin tahdot. Olenhan aina sanonut, ett? saat ottaa kenen-hyv?ns?, jota vaan rakastat: min? uskon ett? huonoa ihmist? et voisi rakastaa.
KANTTORI. Totta on ett? Hannan ja minun v?lille on viime aikoina ilmaantunut jotakin selitt?m?t?nt?. Viimeksi tapasin h?net kuntakokouksen p?iv?n?, ja aina kun sittemmin olen k?ynyt h?nt? tapaamassa, on h?n ollut kotoa poissa taikka sanottanut itse?ns? sairaaksi. Kirkossa olen h?net pari kertaa n?hnyt, mutta h?n ei ole nostanut silmi?ns? minun puoleeni, Kun viimeksi erosimme luulin huomanneeni moittivaa kylmyytt? h?nen silmiss??n, mutta kenties erehdyin. Levottomina ?in? olen usein n?hnyt h?net unissani; toisinaan katsoo h?n minuun moittivaisesti sanaakaan virkkamatta; toisinaan kuulen h?nen hengenvaarassa huutavan minua avuksi, mutta min? en p??se liikahtamaan, jalkani ovat kuin sidotut. Mutta unethan aina merkitsev?t sen vastakohtaa, mit? niiss? n?kee -- eik? niin, ?iti?
?ITI. Unilla on merkityksens?, vaikka niit? nuoret ei tahdo uskoa.
KANTTORI. Mahdollista ett? Hannallekin on juorutta noita ilkeit? juttuja, ja kun h?n ei tunne perussyit?, niin saattaa h?n olla minulle suuttunut. Mutta t?n??n h?net v?ltt?m?tt?m?sti tapaan ja silloin on kaikki selvitett?v?.
(Kellojen soitto kuuluu.)
?ITI. Nyt tulevat kirkosta. (Kanttori rient?? ulos.) Nuo ??net tuntuvat niin tutuilta, ne ik??nkuin kutsuvat v?synytt? matkalaista luoksensa rauhan majoille.
(Ulkoa kuuluu seuraava:)
Lasten laulu.
Oi riemuitkaamme, Nyt ilon p?iv? koittaa, Kun aseet saamme, Mi pimeyden voittaa! Niin Suomi nousee, kasvaa korkealle Ja kiitoksensa kantaa Jumalalle!
Ei sortaa meit? Voi kiukku vihollisten, Kun tiedon teit? Me k?ymme k?sitysten! Niin Suomi nousee, kasvaa korkealle Ja kiitoksensa kantaa Jumalalle!
Oi ?iti kulta, Sun lastes lemmen suoja, S? maamme, sulta Ei k?tt??n kiell? Luoja, S? Suomi nouset, kasvat korkealle, Jos kiitoksesi kannat Jumalalle!
II. Kohtaus.
Viimeist? v?rssy? laulettaessa tulee sis??n ensin Provasti, sitten Assessori, Hanna ja rouva Turholm, heid?n j?less??n Kanttori, ja lapset, jotka asettuvat, puoliympyr??n, ja vihdoin muu seurakunta, miehi? ja vaimoja huoneen t?ydelt?. Provasti seisahtuu harmonin eteen ja k??ntyy kansan puoleen.
PROVASTI. Rakkaat lapsukaiset! Hyv?t yst?v?t, veljet ja sisaret! T?llainen on se iloinen, valoisa ja kaunis huone, jossa t?st?l?hin nousevaan sukupolveen kylvet??n tiedon siemeni?, jossa nuorisoon lasketaan siveyden perustus ja opetetaan jumalanpelkoa, mik? kaiken viisauden alku ja l?hde on. Lapsukaiset, katsokaat t?t? huonetta, katsokaat vanhempienne joukkoa, joka teit? ymp?r?i ja jonka silm?t ovat teihin k??nnetyt. Mit? odottavat he teilt?? He odottavat teilt? ahkeruutta, tottelevaisuutta ja siivoa k?yt?st?; he odottavat teist? vanhuutensa turvaa, tulevaisuutensa toivoa, he odottavat teiss? maansa kunniaa. N?hk??t niit? kyyneleit?, joita he teit? katsellessaan vuodattavat, -- ne ovat kaipauksen kyyneleit? kun ajattelevat, ettei heill? ole koskaan ollut sit? tilaisuutta opin ja sivistyksen saantiin, mik? teill? nyt tarjona on; mutta ne ovat my?skin ilon ja toivon kyyneleit?, jotka te, lapsukaiseni, viel? voitte muuttaa kirkkauden helmiksi valaisemaan heid?n vanhuutensa ilottomia p?ivi?.
Ja te vanhemmat ja muut kansalaiset, te kaikki, joille se tuomio on annettu, ett? joka pahentaa yhden n?ist? pienemmist?, parempi olisi ett? myllynkivi ripustettaisiin h?nen kaulaansa ja h?n upotettaisiin meren syvyyteen, tekin iloitkaat ett? silm?nne ovat n?hneet t?m?n p?iv?n, joka on lohduttavana esimerkkin? siit?, ett? viel? voi jotakin hyv?? synty? t?ll? ajalla, joka muutoin on pahuutta t?ynn?ns?.
(Hannalle.) Teille, hyv? neiti, toivon voimaa ja intoa opetus-ty?ss?, joka ei suinkaan ole helppo. Teid?n matkanne ei ole ruusuilla peitetty, sill? raaka on teill? viel? maa raivattava, tie kolea kuljettava, mutta sill? voimalla, joka l?htee rakkaudesta teht?v??ns?, joka vastuksista vahvistuu ja joka luottaa yksin H?neen, syd?nten tutkijaan, sill? voimalla on teille kaikki onnistuva. Ja teid?n palkintonne on oleva kaunis, sill? se siemen, jota kylv?tte, on hedelm?ksi kypsyneen? tuhansien onni ja is?nmaa on teit? kiitollisessa muistossa s?ilytt?v?.
(K??ntyen assessorin puoleen.) ?sken olimme Herran temppeliss? kiitt?m?ss? H?nt?, jolle ensim?inen kiitos aina ja joka paikassa tulee. Nyt olisi minun kiitt?minen sit? miest?, joka l?hinn? H?nt? tuolla ylh??ll? on t?m?n koulun syntymiseen enimm?n vaikuttanut. Mutta mist? l?yd?n siihen sopivat sanat? Kuinka voisin, herra assessori, ajatukseni ilmi tuoda, selitt??kseni mit? syd?mess?ni liikkuu, eik? ainoastaan minun, vaan kaikkien kansalaisten? Hyv?t yst?v?t, huomatkaat mit? rakkaus saa toimeen, totinen is?nmaan ja oman kansan rakkaus. T?ll? lahjalla on herra assessori laskenut itsellens? muistopatsaan, joka on pysyv?isempi kuin mik??n vaskeen valettu merkki, ja se on puhuva tulevaisille sukupolvillekin siit? miehest?, joka kansansa sivist?miseksi ja onneen saattamiseksi n?in suuren uhrauksen on tehnyt. Omasta puolestani ja seurakuntalaisteni nimess? saan syd?mest?ni kiitt?? teit? herra assessori, ja teid?n luvallanne nimit?mme t?t? koulua "Assessori Grasmanin kouluksi", jotta teid?n nimenne, ei siit? koskaan katoaisi.
(Monet rient?v?t puristamaan assessorin k?tt?.)
ASSESSORI. Hyv?, hyv? -- kiitollisuutenne minua liikuttaa. Min? en ole mik??n suuri puhuja ja varsinkin suomenkieli sujuu minulta kankeasti, mutta sallikaa minun kuitenkin sanoa sananen n?ille lapsukaisille. Te olette kuulleet herra provastin kauniit kehoitukset ja toivotukset; min?kin tahdon antaa teille yhden neuvon: oppikaa ennen kaikkia n?yryytt? ja