Vaimoni ja minä eli Harry Hendersonin elämäkerta | Page 8

sinisill? nauhoilla p??rm?ttyyn, valkoiseen hameesensa; p??ss? oli h?nell? pieni olkihattu, jonka alta tuuheat k?h?r?t valuivat h?nen hartioillensa; hameen alta n?kyiv?t pienet siniset keng?t -- ja somatpa ne olivatkin!
H?n sanoi minulle, ett? pienet tyt?t eiv?t koskaan saa kirkossa ajatella pukuansa; senp?t?hden Susie'kin koetti k??nt?? mielens? kaikesta turhuudesta ja hartaasti h?n kuuntelikin saarnaa, tiet?m?tt?, ett? aivan likell? h?nt? oli silm?pari, joka uteliaasti ja yht?mittaa seurasi h?nen pienint?kin liikett?ns?.
Ihmisluonto on toki sit? laatua, ett? se ainoastaan osaksi voi tulla t?ydelliseksi; t?m? tapahtuu yht?hyvin pienien kuin suurienkin pyhyyksien kanssa; huomasinpa siis v?liin, ett? kun Susie'kin -- varmaankin aivan sattumalta -- loi sini-silm?ns? minuun, vet?ysi h?nen suunsa hymyyn ja eip? paljo puuttunut syntisest? naurustakaan. Mutta, niinkuin tarkkatuntoinen nainen ainakin, huomasi h?n oitis mink? vian h?n oli tekem?isill?ns?, ja silloin katsahti h?n hartaasti pappiin, jonka saarnasta h?n ei ymm?rt?nyt rahtuakaan, ja kuunteli hartaasti, kunnes nukku-matti h?net petti; silloin ummistuivat h?nen kauniit silm?ns?, ik??skuin kellokukka rankkasateessa; h?nen niskansa k?vi voimattomaksi ja h?nen p??ns? vaipui alas; hell?sti laittoi h?nen ?itins? mukavan sijan polvellensa, jolla Susie lep?si levollisesti, kunnes saarna oli loppunut.
Talven tullessa pyysin min? veljeni laittamaan kelkan itselleni. Nykyaikaan ostetaan kauniiksi maalatuita kelkkoja puodeista, mutta minun kotiseudullani oli sellainen yl?llisyys tuntematoin; me valmistimme siis itse kelkkamme niin hyvin kuin asian haarat sen sallivat. Veljeni kysyi jos Susie'nkin piti lasketteleman t?ll? kelkalla, ja kun min?, kummastellen tuollaista kysymyst?, vastasin: "tottakaiketi!" maalaili h?n sen varsin somaksi. Syd?n-k?pyni oikein hempahteli, kun ensikerran l?hdin noutamaan Susie'ta, t?ll? kauniilla kelkallani. Soma ja n?pp?r? Susie olikin talvi-puvussansa ja hansikkaissa! Kire? talvipakkanen sai ruusut nousemaan h?nen poskillensa, joiden ymp?rill? kiharat liehuivat. Matkalla kouluun oli pieni m?en-t?rm?; siin? istahdin Susie'n taakse kelkkaani ja sittenk?s mentiin aika kieroa, nauraen ja iloiten. T?n? talvena olimme varsin usein kelkkam?ess?; vaikka poskemme k?viv?tkin tuli-punaisiksi ja nen?mmekin sai saman v?rin ja varpaita paleli, niin oli ilo kuitenkin sanomattoman suuri. ?itins? johdannon alla kutoi Susie minulle pienet lapaset, jotka l?mmittiv?t sek? k?si? ett? syd?nt?, ja joiden katseleminen oli oikea nautinto silmillenikin. P??t?kseni kasvaa suureksi ja voimakkaaksi oli aina mieless?ni; senp?t?hden pinosin min? puita ja kannoin vett? ?idilleni. Suurella s??st?v?isyydell? sain viimein kokoon melkoisen summan rahaa, jolla ostin sokerista valmistetun syd?men, yht? suuren kuin kumpaisetkin k?mmeneni; sen toiselle kyljelle oli maalattu kaksi pient? kyyhkyl?ist?, joita sininen nauha yhdisti ja toiselle kyljelle kaksi punaista, saman nuolen l?vist?m?? syd?nt?.
Eip? mik??n taideteos olisi Susie'lle tuottanut suurempaa, todellisempaa iloa, kuin t?m?. Sill? kaunisti Susie nyt nukkikaappinsa, jossa sille annettiin paras paikka ja vaikkapa aivan v?h?inen imeminen yhdest? kulmasta ilmoitti, ett? se maistui sangen makealta, voitti taiteellinen aisti kuitenkin vatsan halun ja sokerisyd?nt? s?ilytettiin ainoastaan ihanneltavaksi.
Susie'n ?iti oli varsin hyv? yst?v? minun ?itini kanssa; ensin mainittu olikin uskollisin lammas is?ni laumassa. Kaikki mik? koski pastoria ja h?nen perhett?ns?, oli h?nelle varsin suuresta t?rkeydest?. ?itini oli h?nelle kertonut minun naimis-tuumani; ja ehk? he olivat sille syd?mellisesti nauraneet, olivat he kuitenkin lis?nneet, ett? kummempiakin oli n?hty. Olihan Susie'nkin ?iti oppinut tuntemaan miehens? jo h?nen poikana ollessa; eih?n l?ytynyt mit??n tuiki mahdotointa t?ss? vaihtelevassa, ep?vakaisessa maailmassa, ja emmeh?n edelt?k?sin tied?, mit? huominen p?iv? kantaa helmassansa.
Vanhemmat siskoni suosittelivat meid?n pient? eidylli?, sill? Susie oli nyt heid?n lemmikkins? ja leikkinukkensa; tosin he v?liin hymyiliv?t yksivakaisuudelle ja totuudelle, jolla me olimme toisihimme kiinitetyt. Ah, suloiset viattomuuden p?iv?t, kallis lapsuutemme onnela, miksi te niin pian poistuitte!
Ja liian pianpa ne poistuivatkin. Pian katosi t?m? suloinen aika, pian kuin kes?linnun viserrys, kuin liljain ja lemmenkukkain kauneus. Mutta minun pieni "lempikukkani" oli liian puhdas ja hyv? kukoistamaan t?ss? matalassa maailmassa.
Talvi kului ja kev?t joutui j?lleen; taas me poimimme sinikelloja ja orvokkia ja k?vimme yhdess? koulua, kunnes kes? tuli kauniimmallensa. Silloin alkoi kauhea tuli-rokko raivota seudulla ja minun pikku "Lempikukka"-parkanikin sairastui siihen.
Min? muistan viel?kin aivan selv??n viimeisen illan, jonka vietimme tuolla suloisella niityll?, jossa me edellisen? suvena olimme mansikoita poimineet. Varsin iloisina, oikein vallattomina, riensimme sinne ja l?ysimme runsaasti marjoja. Puhellen ja naureskellen juoksimme leikki? ly?den sinne t?nne, kunnes Susie ?kki? valitti p??t?ns? kivist?v?n ja kaulaansa kipe?ksi. Min? pyysin h?nt? istautumaan puron rannalle, jossa sitten haudoin h?nen p??t?ns? vedell? ja vaadin h?nt? odottamaan paikallansa, sill'aikaa kuin min? poimin h?nelle mansikoita. Mutta pianpa h?n huusi minut luoksensa, itki ja vaikeroitsi ja pyysi vihdoin, ett? veisin h?net kotiin ?itins? luokse. Min?kin pelj?styin ja k?vin varsin surulliseksi; vihdoin en voinut pid?tt?? itkuanikaan, ja kuu tulimme ver?j?lle itkimme kumpaisetkin. Kun Susie'n ?iti tuli meit? vastaan, pid?tti Susie hetkiseksi kyynelens?, kietoi pienet k?tens? kaulani ymp?ri ja suuteli minua hell?sti.
"?l? itke en??n, Hazzy; tapaammehan toisemme viel? kerran", sanoi h?n.
?itins? nosti h?net k?sivarrellensa ja kantoi h?net sis??n; sitten en en??n n?hnyt lapsuuteni morsianta t?ss? maailmassa. Emme en??n tavanneet toisiamme siell?, miss? lemmen-kukat kukkivat ja tuuli tuuditteli kullankeltaisia liljoja. H?nen sulo ??nens? ei en??n kajahdellut muiden koululasten joukosta; h?n ei en??n istunut suuressa kirkonpenkiss? -- -- -- en koskaan, en koskaan saanut en??n n?hd? tuota pient?, hentoa olentoa, kullankeltaisilla k?h?r?ill? ja taivaan siint?vill? silmill?!
Eip? paljoa puuttunut ett'ei pikku "Lempikukkani" viime-suutelo ollut minullekin j??hyv?issuutelo maailmasta. Siit? hetkest? muistan