Vaimoni ja minä eli Harry Hendersonin elämäkerta | Page 9

ainoastaan ep?selv?sti, kuinka itkien palasin kotiini, kuinka ei ruoka sin? iltana maittanut ja kuinka kivist?v?ll? p??ll?, kuumeen ahdistamana menin levolle.
Seuraavana p?iv?n? sanoi koti-l??k?rimme, ett? minussakin oli tuli-rokko, joka niin monta lasta jo oli tappanut.
Sekanaisena unenn?k?n? en muista nyt en??n muuta kuin, ett? p??t?ni kovin kivisti, ja ett? kauhea, polttava jano vaivasi minua, ehk'en sen sammuttamiseksi saanut pisaratakaan kylm?? vett?, niinkuin sen ajan oivallinen l??ke-tiede m??r?si. Utukuvan kaltaisina n?in ihmisi? hy?riv?n vuoteeni ymp?ri, vuoroon valvoen luonani ja antaen pahan-makuista l??kett? juodakseni. P?iv? vieri p?iv?n per??n; hitaasti kului aika; voimattomana lep?sin min? viel? vuoteellani, tuijoittaen noita liikkuvia varjoja, joita akkunoiden ulkopuolella seisovien puiden lehdet muodostivat vuoteeni vastap??t? olevalle sein?lle.
Er??n? iltana, kun makasin liikkumattomana, puoleksi uneksien, vuoteellani, kuulin kirkon-kellojen kajahtavan kuusi kertaa. V?r?htelev?t ??net aaltoilivat hiljaisen avaruuden l?pi juhlallisina ja harvaan. Ne ilmoittivat, ett? minun pieni kuusivuotias "Lempikukkani" oli muuttanut tuonne, jossa aikaa ei lasketa p?iv?n ja y?n mukaan, jossa y?t? ei en??n l?ydy.
Kun min? paranin kertoi ?itini, ett? pikku Susie nyt oli taivaassa. Synkk?, kylm? v?ristys k?vi l?pi ruumiini ja ihmeekseni en saattanut itke?.
Kun katsahdan takaisin tuohon aikaan, kun muistelen mimmoinen pikku syd?meni silloin oli, niin muistan, ett? syd?meni sisimm?ss? tunsin katkeran surun ja kaipauksen, ehk? ulkoa p?in olinkin kuin ennen.
Er??n? p?iv?n? kuulin sisarieni kesken?ns? miettiv?n, josko todella olin paljon pit?nyt Susie'sta ja arvelivat jos min? surin h?nt? nyt.
"Niin, lapset ovat kuin pikku-el?imet; ne unohtavat kaikki, mit? ne eiv?t n?e", sanoi toinen.
Mutta min? en ollut unohtanut. Min? en voinut en??n menn? niitylle, jossa olimme yhdess? mansikoita poimineet, enk? p?hkin?puun luo, josta olin Susie-vainajalle p?hkin?it? puistellut; v?liin, sek? ty?ss? ett? leikiss?, tunsin ?kki?, ett? olin kadottanut jotakin, joka ei en??n palaisi.
Kun lapsi kasvaa vanhempien siskosten parissa, joutuu h?n varsin sivulle, ja omien puuhainsa t?hden unohtavat he, ett? lapsi l?ytyy heid?n joukossa; sill? tavalla syntyy lapsessa ujous ja kykenem?tt?myys selitt?m??n tunteensa, jotka usein saattavat olla sek? syv?lliset ett? voimakkaat. Lapsi ei voi k?ytt?? kielt? mielens? mukaan ja sen sanavarasto ei riit? sis?llisien tunteiden selitt?miseksi.
Katkera, tuskallinen suru valtasi minut, kun muistin kadotettua yst?v??ni ja leikkikumppaliani; mutta ainoastaan ?itini silm? oli kyllin tarkka huomaamaan, mitk? tunteet rinnassani valtasivat.
"Eip? tied?; ehk? juuri t?m? yst?v?ns? kadottaminen onkin viittaus h?nelle korkeudesta", sanoi ?itini. Er??n? iltana istautui h?n vuoteeni laidalle ja puhui minulle taivaasta, sen ihanuudesta ja suloudesta, lis?ten, ett? pieni Susie'kin nyt oli puhdas ja kirkas enkeli tuolla ylh??ll?. Min? muistan, kuinka silloin puhkesin itkuun ja kovasti nyhkien huudahdin:
"Min? tahdon, ett? h?nen pit?? tulla t?nne; min? tahdon n?hd? h?net viel? kerran!"
?itini koetteli kaikin tavoin lohduttaa minua, mutta se oli turhaa; min? itkin vaan ankarammin.
"?iti, ?iti! enk? en??n koskaan saa n?hd? h?nt??" Sin? y?n? itkin kunnes nukuin, ja silloin olin unissani olevinani tuolla tutulla, rakkaaksi k?yneell? niityll?, mutta nyt siin? kasvoi paljon enemm?n ja paljon ihanampia kukkia, kuin koskaan ennen. Aurinko loisti kirkkahasti tumman siint?v?lt? taivaalta ja nuot tutut keltaiset liljat kohosivat ylenluonnollisessa loistossa ja ihanuudessa kohti korkeutta -- mutta min? kuljin yksin. ?kki? n?in pikku "Lempikukkani", joka kiiruhti vastanani. "Susie, Susie, minun oma armas Lempikukkani!" huudahdin min? ja riensin h?nt? kohti; "el?th?n sin? viel?, vaikka minulle ovat luuloitelleet, ett? olisit tuonen tuville muuttanut". -- "Rakas Hazzyni, ?l? uskokaan ett? olen kuollut; en ole, en". Ja min? tunsin kuinka h?nen pehme?t pienet k?sivartensa kietoutuivat kaulani ymp?ri. -- "Sanoinhan erotessamme, ett? me viel? tapaamme toisemme". "Mutta kaikki ihmiset sanovat, ett? sin? olet kuollut", sanoin min?, ja katselin h?nt? tarkasti. H?n nauroi minulle samalla tavalla kuin h?n niin usein ennen oli tehnyt; mutta h?nen silmiss?ns? loisti kummallinen liekki, joka tuntui tunkeutuvan syd?meni sisimp??n. -- "Min? en ole kuollut, rakas Hazzyni", sanoi h?n; "siell? jossa min? nyt olen, ei l?ydy kuolemaa nimeksik??n; aina, aina tahdon sinua lempi?". -- T?ss? uneni himmentyi, aivan samalla tapaa kuin selke?ss? vedess? kuva taittuu tuhansiin kiemuroihin, kunnes se kokonaan katoaa.
Luulin kuulevani suloisen soitannon viehkeit? s?veleit? ja luulin tuntevani pehmeiden k?sivarsien syleilyksi?; vihdoin her?sin, tuntien ett? olin lemmitty; -- se minua taas rohkaisi ja lohdutti.
En voi koskaan unohtaa kuinka el?v?n?, kuinka todellisesti tapahtuneena t?m? uni painui mieleeni. Se antoi uutta virkeytt? koko olennolleni ja tuntuipa juurikuin se olisi antanut takaisin syd?melleni sen osan, joka niin ?killisesti siit? oli temmattu. Nyt en en??n, niinkuin ennen, v?istellyt niitty?, vaan p?invastoin oli suurin huvini k?vell? siell? yksin, poimia mansikoita ja varjella pikku-linnun pes??. V?liin heitt?yin selj?lleni nurmikolle ja loin silm?ni siint?v??n korkeuteen; silloin tuntui juuri kuin olisi minulla kumppali, oli juurikuin pikku Susie olisi istunut vieress?ni.
Ja eik? niin ollutkin?
Ehk?p? t?m?n ep?vakaisen, n?kyv?n, maallisen el?m?n rinnalla on tuonelan vihert?v? laakso ja hiljainen vesi likemp?n?, kuin aavistammekaan, ja ehk?p? manalan majoille muuttaneet, jotka tiet?v?t paljon enemm?n meist? kuin me heist?, joskus saavat astua tuon pienen juovan ylikin, jota me kuolemaksi nimit?mme, tullaksensa meit? lohduttamaan!
Tahi mik? voisi olla tarkoitus noiden pienien lapsi-enkelitten t?nne l?hett?misell?? Sanomattoman ilon meille valmistettuaan temmataan he luotamme, j?tt?en j?lkeens? katkeran kaipauksen! Jos uskomme, ett? kaikkivaltias rakkaus l?ytyy, t?ytynee meid?n my?skin otaksua, ett? n?iden pienokaisien toimena on vuodattaa armahtavaa laupeutta maallisiin syd?mihimme.
Eih?n