Vaimoni ja minä eli Harry Hendersonin elämäkerta | Page 6

tied? sit? varmaan? Sano, sano onko se varma?"
"Rakas lapseni, ainoastaan taivaallinen is?mme sen tiet??", vastasi ?itini. "Mutta nyt sinun t?ytyy lukea ahkeraan ja tehd? lujasti ty?t?, tullaksesi vahvaksi ja miehekk??ksi, niin ett? kerran voit el?tt?? pienen vaimosi."

KOLMAS LUKU.
Lapsuutemme onnela.
?itini sanat her?ttiv?t eloon kaikki voimani. Nyt oli minulla silm?m??r? pyrinn?illeni ja maatessani en en??n muuta uneksinut kuin tulevaisuudestani. T?st? saakka mietin aina, miten vaan pikemmin kasvaisin suureksi ja v?kev?ksi. Olin lukenut kertomuksen Simsonista. Miten h?n niin v?kev?ksi oli kasvanut? Varmaanpa h?nkin kerran oli yht? pieni ja heikko kuin min?. "Mahtoiko h?n uskaltaa", ajattelin itsekseni, "ajaa lehm?t kotia; mahtoiko h?n jaksaa au'aista raskaita ver?ji?, kun h?nen k?tens? viel? olivat pienet ja heikot; mahtoiko h?n osata ratsastaa satulatta, silloin kun h?nen s??rens? viel? olivat aivan lyhyet?" T?llaisissa urot?iss? olin min? oikea sankari ja p??tin viel? enemm?n karkaista itse?ni, nostamalla raskaita vesiammeita, kiipe?m?ll? yl?s hein?suoville, heitt?m?ll? sielt? sylen t?ydelt? heini?, sek? t?ten kaikin tavoin saattaa itseni suureksi ja v?kev?ksi.
Seuraava p?iv?, t?m?n keskustelun j?lkeen ?itini kanssa, oli lauantai, ja min? sain luvan menn? Susie'n luoksi.
H?nen ?itins? talon luona oli laaja niitty, jonka viheri?isell? nurmikolla kasvoi suuri joukko punaisia apilaita ja keltaisia voikukkia. Mutta enin meit? siell? miellytti nuot suuret, mehuisat mansikat, jotka kasvoivat ruohojen ja m?tt?iden v?lill? pitkiss? varsissa. Sanomattoman suloista oli Susie'n seurassa viett?? kokonainen lauantai ehtoopuoli t?ll? niityll?! Kun muistelen tuota ihanaa aikaa, niin huomaan, ett? se ilo, jonka silloin lauantai p?iv?n l?hestyess? tunsin, oli paljo suurempi kuin se, jonka nyt tunnen, l?htiess?ni kolmen viikon kes?iselle huvimatkalle.
Me olimme sanomattoman onnelliset t??ll? luonnon vapaudessa; hell?sti autoin min? Susie't? sammaltuneiden kivien yli, vattu-pensaikkojen ja kanervikkojen l?pi, sek? nostin h?nt? aina, kun kiipesimme korkean aitauksen yli, joka niitty? ymp?r?i. V?liin kumarruimme alas ruohostoon, ik??skuin pieni lintu-pari lehtien joukkoon, ja iloitsimme, kun ei kukaan meit? n?hnyt. Peippois-pari, joka oli pes?ns? laatinut suureen, niityll? seisovaan puuhun, ihastutti meit? laulullansa ja oli ilomme ainoana todistajana. Varmaankin he ymm?rsiv?t ilomme, ja olimmepa varmat, ett'eiv?t he ilmoittaisi kellenk??n piilopaikkaamme.
Monta ja t?rke?? salaisuutta ilmaisimme toisillemme, niinkuin esim. miss? kauneimmat kukat kasvoivat, miss? parahimmat mansikka-paikat olivat, ja lupasimme olla kenellek??n muulle niist? mit??n virkkamatta.
Er??n? p?iv?n? l?ysimme pienen linnun pes?n kanervikossa. Kuiskaten luimme siin? kolme pient? sinisen kirjavaa munaa, py?re?t?, hienoa ja kiilt?v??, jotka olivat silmiss?mme kalliita kivi? arvoisammat. Itse pes?kin oli oikea taideteos.
Yst?v?llisesti puhuttelimme lintuja. "?lk?? pelj?tk?, pikku linnut" sanoimme me; "t?st? ei kenk??n muu saa tiet??"; ja sitte p??timmekin olla siit? puhumatta Tom Halliday'lle ja Jim Fellows'ille, sill? he varmaankin s?rkisiv?t ja h?vitt?isiv?t tuon kauniin pes?n. Rintamme oikein paisui ilosta, kun meill? oli t?llainen salaisuus vartioittavana, ja koko seuraavan viikon oli meill? sanomattoman vaikea olla tuosta puhumatta jokaiselle vastaan tulevalle. Me sanoimme koulutovereillemme, ett? tiesimme jotakin vallan kummallista, -- jotakin, josta emme tahdo kellenk??n virkkoa sanaakaan, sill? se olisi v??rin tehty, -- niin oli ?itini sanonut; -- me olimme luonnollisesti ?ideillemme ilmoittaneet mit? olimme l?yt?neet ja heilt? saaneet tarkimmat varoitukset velvollisuudestamme pit?? lintujen salaisuutta omana salaisuutenamme.
T??ll? meid?n ihanalla niityll? kasvoi my?skin suuria, keltaisia liljoja, jotka loistivat niin kauniisti auringonpaisteessa ja joiden kukat nuokkuivat kuusi, seitsem?n ryhm?ss?, korkeilla, kauneilla varsilla, ik??skuin kellotorni keijukaisien maailmassa. Ne kohosivat korkealle apilaiden ja voikukkain yli, ulottuen v?liin meid?nkin p?ittemme yli, ja me kurkistelimme kummallisella, salaisella ilolla niiden kultaisiin, mustankirjaviin kupuihin.
"?l? taita niit?, ne ovat niin kauniita", sanoi Susie minulle kerran, kun ojensin k?teni taittaakseni liljan. "Anna niiden olla rauhassa, niin saamme katsella niit? j?lleen, kun toiste tulemme t?nne. Varsin hupaistahan on n?hd? niiden ny?kk??v?n ja huiskaavan tuulessa".
Min? annoin suurempien olla rauhassa, mutta sain luvan poimia niit?, jotka kasvoivat yksitellen varressa. L?pi niityn kulki pieni puro, v?lkkyen ja hypellen moniv?risien kivien yli, siell? t??ll? muodostaen pienen putouksen, veden taittuessa jonkun kallionlohkareen yli. Silmiss?mme olivat n?m?t pienet kosket yht? merkillisi?, kuin Niagara ja kaikki muut suuret vesiputoukset, joille t?ysikasvuinen, hieno maailma nykyaikaan vaeltaa. Mutta t?m? puro ja t?m? koski olivat toki meille kaikkein rakkahimmat, sill? t?m? puro oli meid?n puromme ja n?m?t kosket meid?n koskemme; me olimme n?m?t l?yt?neet ja olimme aivan vakuutetut, ett'ei kenk??n muu tiet?isi n?ist? mit??n.
Er??n t?llaisen kosken luona, joiksi me n?it? putouksia nimitimme, ja joka oli noin puolitoista jalkaa korkea, istuimme, mansikoitamme j?rjestellen t?ysin?isiin vakkoihimme, kun min? Susie'lle kerroin, mit? olin ?itini kanssa puhellut edellisen? iltana.
Viel?kin muistan aivan selv??n kuinka tuo pieni keijukainen nauroi minulle. "Minulle se on aivan yhdentekev??; eih?n minulla ole mit??n kiirett?, ja maltanhan odottaa kunnes kasvat suureksi ja tulet mieheksi. Saammehan aina olla yhdess? koulussa ja sit? paitsi, saammehan k?ytt?? lauantai ehtoon miten halajamme", lausui h?n. "?l? ole pahoillasi, Hazzy", lis?si h?n, istautuen viereeni ja kietoen hennon k?sivartensa hyv?ellen kaulani ymp?ri, "me lemmimme toisiamme, ja onhan se yht? hupaista nyt, kuin jos olisimme naineet". Mist?h?n sekin tulee, ett? ensimm?inen toimi, jonka hellempi tunne saattaa meid?t tekem??n, on lemmittymme nimen muuttaminen ja muodostaminen. L?ytyyk? ainoatakaan lasta, jonka nimest?, olkoonpa se kuinkakin lyhyt ja kaunis, lapsen ?iti ei muodostaisi uutta lemmikki-nime?? Kun Susie tahtoi olla oikein hell? ja yst?v?llinen minua kohtaan, kutsui h?n