Vaimoni ja minä eli Harry Hendersonin elämäkerta | Page 5

puhdas ja siisti, vaikka h?n olikin jokapaikassa mukana leikeiss?mme. Minulla tosin oli karkeat, paksut vaatteet ja kirjava esiliina, mutta alituisesti oli minulla reiki? kyyn?rysp?ill? ja polvillani, -- jos nim. saan uskoa mit? sisareni, jotka vaatteitani paikkailivat, kertoivat. Mutta pikku Susie'n vaatteet olivat aina puhtaat ja ehe?t, eik? h?n liannut edes k?si?ns?k??n. H?nen kultak?h?r?ns? olivat aina ik??skuin olisivat olleet vasta silitetyt, ja vaikka h?n kiipesi ja juoksenteli, tahi oli mukanani karja-pihassa, lammikoissa ja soilla, palasi h?n toki aina vaatteitansa repim?tt? ja likaamatta.
Yht?suuresti kuin min? ihmettelin h?nt? t?ss? suhteessa, ihmetteli h?n puolestansa minun voimiani ja miehuuttani; sill? kun h?nt? piti puolustamani, olin oikea j?ttil?inen. Muistanpa varsin hyvin viel?, ett? meid?n, tullaksemme latoon, oli kuljettava er??n m?kit?rm?n yli, jossa ankarasti kotkottava, ?k?inen kalkkuna-kukko p?yhistelihe Susie'n suureksi kauhuksi. Susie kertoi, ett? h?n useasti oli koettanut menn? m?en yli, mutta aina oli kalkkuna hy?k?nnyt h?nen p??llens?, r?pytellyt siipi?ns? ja, kaataen h?net kumoon, kovin s?ik?ytt?nyt h?nt?. Kun kalkkuna ensikerran alkoi tehd? minulle samanlaisen kolttosen, tartuin min? rivakkaasti toisella k?dell?ni h?nen punaiseen leuka-helttaansa, kiedoin toisen k?teni h?nen siipiens? ymp?ri ja passitin h?net siten pois m?elt?, kalkkunan suureksi harmiksi ja h?pe?ksi.
Silloin s?teiliv?t Susie'n silm?t, ja, rohkeudesta paisuvalla rinnalla, lupasin min? varjella ja suojella h?nt? kaikissa vaaroissa.
Susie ilmoitti, kaikessa salaisuudessa, kauheasti pelk??v?ns? karhuja, jolloin kerroin h?nelle miten tekisin, jos karhu todella karkaisi h?nen p??llens?. Min? lainaisin is?lt?ni pyssyn ja ampuisin pedon armotta kuoliaaksi; Susie kuunteli ja uskoi minua kuin pappia. Min? samalla my?s k?ytin tilaisuutta selitt??kseni h?nelle, miten tekisin, jos rosvot y?-aikaan murtaisivat itsens? kotiini. Min? oitis nousisin yl?s, ottaisin lapiollisen hehkuvia hiili? ja pudottaisin ne heid?n niskoihinsa, jolloin he varmaankin p?tkisiv?t tiehens?. Kun t?lt? kannalta vaaroja katselimme olimme molemmat varsin rauhallisia.
Mit? itse karhuihin ja rosvoihin tulee, niin t?ytyy minun kumminkin my?nt??, ett'emme varmaan tiet?neet mimmoisia olennoita ne oikeastaan olivat; mutta kuitenkin oli eritt?in hupaista ajatella kuinka v?kev? ja miehek?s min? olisin, jos tapaisin jonkun tuollaisen elukan.
V?liin p??si Susie'kin lauantai ehtoina minua tervehtim??n. Silloin min? aina menin h?nt? noutamaan ja rukoilin h?nen ?iti?ns?, ett? Susie saisi tulla. Pesty?ns? ja siistitty?ns? Susie'n antoi ?itins? h?net minun huostaani, varoittaen Susie'ta pit?m??n vaatteensa puhtaina ja palaamaan kotiin puoli tiimaa ennen auringon laskua. Susie piti tarkan vaarin ajan kulusta, mutta emme koskaan olleet yksimieliset kuinka kauan aurinko viel? viipyisi laskuunsa; sill?, vaikka min? vakuutin, ett? viel? on tunti auringon laskuun, k??ntyi Susie jo paluumatkalle kotiinsa. Kun Susie oli meill?, hyv?iliv?t sisareni h?nt?, ja kietoivat h?nen kultak?h?ri?ns? sormiensa ymp?rille. He kysyiv?t h?nelt? naureskellen, tahtoisiko h?n tulla minun vaimokseni, johon h?n aina suurimmalla totuudella vastasi: "tahdon."
Niin, h?nen piti tulla vaimokseni, se oli jo p??tetty meid?n v?lill?mme. Mutta koska? Min? en voinut k?sitt??, miksi meid?n oli odottaminen, kunnes kasvaisimme suuriksi. H?nell? oli ik?v?, kun min? tulin h?nen luotansa ja minulle taas tuntui el?m? niin kauheasti kolkolta ja ik?v?lt?, kun h?n ei ollut luonani. Miksi en naisi nyt oitis, saadakseni aina olla h?nen parissansa? Min? kysyin mit? Susie asiasta arveli, ja sain vastimeksi: ett'ei h?nell? puolestansa olisi mit??n tuota vastaan, mutta ett'ei ?itins? varmaankaan laskisi h?nt? luotansa. Min? kerroin h?nelle, ett? oli aikomukseni t?st? asiasta puhua ?itilleni ja melkeenp? olin varma, ett'ei ?itini sit? vastustaisi, kun is?ni oli seurakunnan pappi!
T?t? asiata min? mietin ja aprikoitsin joka suunnalta; vihdoin p??tin kuin p??tinkin, siit? ?itilleni puhua, niin pian kuin vaan saisin tilaisuuden kahden kesken h?nen kanssansa haastella. Niinp? er??n? iltana, istuessani pienell? tuolillani ?itini vieress?, aloin: "?iti, sanopas miksi ihmiset niin paljon vastustavat nuorena naimista?"
"Nuorena naimista!" kysyi ?itini, hetkeksi antaen sukka-kuteensa lev?ht??, ja hieno hymy lensi huulillensa. "Mit? mietit, lapseni?"
"Mietin miksi Susie ja min? emme voi oitis menn? naimisiin? Minulla on aina niin ik?v? kun olemme erossa. T??ll? kotona ei kenk??n viitsi leikitell? kanssani; mutta jos Susie olisi t??ll?, niin emme koskaan luopuisi toisistamme."
Is?ni her?si syvist? mietteist?ns? ja katseli hymyellen ?iti?ni, joka nauroi oikein makeasti.
"Rakas poikani", lausui ?itini, "tied?th?n, ett? is?si on k?yh? ja saapi kyllin tehd? ty?t?, voidaksensa el?tt?? omat lapsensa; kuinka siis luulet, ett? h?nen varansa kannattaisivat el?tt?? pient? tytt?? viel? lis?ksi?"
Min? huokasin raskaasti. Varain puute, joka on ollut esteen? niin monen lempij?-kurjan toivojen toteuttamiselle, oli minunkin edess?ni jo heti el?m?ni kynnyksell?.
"Kuules ?iti", sanoin hetken surullisesti mietitty?ni, "min? en s?isi silloin kuin puolet siit?, mit? nyt sy?n, enk? en??n kuluttaisi n?in pian vaatteitani rikki."
?itini silm?t s?teiliv?t. Kyyneleet ja hymy taistelivat niiss? hetkisen, aivan samoin kuin auringons?teet v?lkkyv?t sadepisaroiden l?pi. Hiljaa nosti h?n minut polvellensa ja painoi minua hell?sti rintaansa vasten.
"Kerran, kun, pikku poikani, olet suureksi kasvanut, toivon ett? Taivahinen suopi sinulle vaimon, jota saat lempi?. Kodon ja tavaran saamme vanhemmiltamme, mutta hyv?n vaimon suopi meille Jumala."
"Se on toden totta", vakuutti is?ni hell?sti, "eik? kenk??n lie sit? paremmin kokenut kuin min?."
?itini keijutteli minua hiljaa polvillansa illan h?m?rt?ess? ja viihdytti pikku syd?meni lepoon, puhuen tulevaisuudesta, jolloin min?, suureksi kasvaneena ja, niinkuin ?itini toivoi, pappina saisin nauttia todellista perhe-onnea pieness?, rakkaassa, omassa kodissani.
"Tuleeko Susie sinne my?skin?"
"Toivokaamme, ett? niin k?ypi", vastasi ?itini, "edelt?p?in sit? ei kenk??n voi tiet??."
"Mutta, ?iti kulta, etk?