Vaimoni ja minä eli Harry Hendersonin elämäkerta | Page 4

niinkuin py?rteet v?lkkyv?n puron pinnalla.
H?n oli puettuna haaleanpunaiseen hameesen ja valkoinen esiliina oli k?ytettyn? py?re?n kaulansa ymp?rille. H?nen ?itins?, jonka ainoa tyt?r Susie oli, puki h?net aina varsin siististi ja somasti.
"Ah, Susie kulta", sanoi ?itini, joka talutti minua k?dest?, "t?ss? on minulla pieni poikanen, joka tulee k?ym??n t?ss? koulussa, ja josta siis saat leikkitoverin".
Varsin suloinen oli tuo pieni Evan tyt?r! H?n hymyili, oli kohtelias ja miellytt?v?n yst?v?llinen pienelle, k?mpel?lle ja p?rr?p?iselle Aatamin pojalle. H?n k?ski minut istumaan vierellens? penkille, laski pienen, valkoisen k?tens? kaulalleni ja avasi aapeluksen eteeni.
"Min? jo taidan tavata; kuinka pitk?lle sin? olet tullut?" kysyi h?n.
Kun osaamme tavata, niin olemme jo kappale matkaa kirjallisella alalla; -- tavaaminen on juurikuin ensimm?inen virstantukki lapsen opin-tiell?. ?itini oli ollut uuttera ja hyv? opettajatar ja min? puolestani ahkera oppilas; luonnollisesti pikku syd?meni nyt paisui ilosta, kun ilmoitin, ett? jo kau'an sitte olin p??ssyt kukkoon saakka aapeluksessa. H?nen hele?n-siniset silm?ns? ilmoittivat h?mm?styst? yhdess? kunnioituksen kanssa, kun h?n lausui:
"Kuulitteko tyt?t? H?n on jo lopettanut aapelus lukunsa ja lukee sis?lt? puhtaasti". Nuot sanat vaikuttivat sen, ett? arvoni nousi, itse mielest?ni kumminkin, varsin paljon ja ett? pari kolme noista nuorista tyt?ist? katseli minua huomattavalla kunnioituksella.
"Etk? tahdo istua meid?n vieress?mme", kysyi Susie. "Min? pyyd?n neiti Bessie'lt?, ett? saat istua t??ll?, sill? nuot suuret pojat ovat pienemmille aina niin ilkeit?".
Susie oli opettajattaren kaunopuhelias lemmikki, jonka t?hden neiti Bessie my?ntyikin h?nen pyynt??ns? ja min? sain siis istua kauniin yst?v?ni vieress? kovalla koulupenkill?. Siin? istuin nyt, roikuttaen jalkojani, pienen, p?rh?isen linnunpojan kaltaisena, joka vasta on pes?ns? j?tt?nyt ja istuu, silm?t sel?ll?ns?, levottomasti katsellen ulos maailmaan. Nuo suuremmat pojat irvisteliv?t niin ilke?sti minulle kirjainsa takaa ja tuo ilki? Tom Halliday heitti minua paperipallolla, joka tarttui sein??n, juuri p??ni yl?puolelle. Min? katsahdin Susie'n ja olin varsin urhea. Enp? ollut koskaan n?hnyt suloisempaa olentoa kuin Susie oli; en v?synyt katsella h?nen tuuheita kultakutrisia, haalean punertavaa hamettansa, hienoa valkoista esiliinaansa ja pieni?, somia, punaisia kenki?ns?. H?nell? oli k?sity?ksi pieni pyyhinliina p??rmett?v?n? ja min? katselin ihastuneena tuota v?lkkyv?? neulaa, hienoa lankaa ja h?nen pieni? valkoisia sormiansa, sek? messinkisormustansa. Minun silmiss?ni oli messinki kultaa ja Susie itse pieni keijukainen. V?liin katsahti h?n suurilla sini-silmill?ns? minuun, hymyili ja ny?kk?si p??t?ns?, ik??skuin tahtoisi h?n kehoittaa minua olemaan hyv?ll? tuulella. Silloin tunsin aina v?ristyksen syd?mess?ni, joka ihastuneena tykytti kirjavan puuvilla esiliinani alla.
"Rakas neiti Bessie kulta", sanoi Susie, "eik? Harry saa leikitell? tytt?jen kanssa? Nuot suuret pojat ovat niin ylen vallattomia ja pahankurisia".
Neiti Bessie hymyili my?ntyv?isesti ja siit? hetkest? olin min? onnellisin pieni poika koko maailmassa.
Aluksi leikimme "leskisill?", "haukka ja kyyhkyset", "kettu ja kanat", ynn? muita leikki?, joissa tarvittiin nopeutta ja vikkelyytt?; siin? tyt?t, etenkin Susie olivat minua etev?mm?t. Mutta kun tarvittiin suurempaa rohkeutta, tahi voiman osoituksia, silloin oli minun vuoroni kunnostaa itse?ni. Min? uskalsin hyp?t? alas korkeammalta aidalta kuin Susie; suurimman kunnian hankin itselleni siten, ett? kiipesin yl?s viisi kaiteiselle ver?j?lle ja hypp?sin alas sielt?. Kun lehm? sattui tulemaan kouluhuoneen luona olevalle nurmikolle, menin min? rohkeilla askeleilla, keppi k?dess?, karkoittamaan sen niin et??lle, ett'ei sit? en??n n?kynyt; t?t? pidettiin varsin suurena urho-ty?n?, ja siit? sainkin sankarin nimen. Tuollaiset voimain osoitukset hankkivat minulle Susie'n kunnioituksen ja luottamuksen. Min? taisin lukea selv?sti kirjasta, uskalsin hyp?t? alas korkeammalta aidalta, enk? pel?nnyt lehmi?; olihan siin? kyllin miehuuden osoituksia!
Koulu oli kaukana kodistani, jonkat?hden sain p?iv?llis-ruokani mukaani kouluun. Susie'll? oli my?skin ruokaa mukanansa, senp?t?hden yhdistimme taloutemme. Asuntomme asetimme suuren, varjoisan vahterin alle, ja p?yt?n? oli meill? suuri kivi, jota kantaessani melkeen olin taittaa selk?ni; t?lle kivelle levitti Susie pienen liinansa ja valmisti sille p?iv?llisemme. H?nen johdon alla lis??ntyi talomme v?hitellen ky?kill?kin; siell? pesimme lautasemme, joksi k?ytimme vahterin suuria lehti?. Ruokahuoneena oli meill? loukko kahden kiven v?lill?; sinne piiloitimme ne p?hkin?t, omenat ja piparkakut, jotka j?iv?t yli p?iv?llisist?mme. Susie toi sinne nukkensakin, jolle min? valmistin soman vuoteen pehmeist? niitty-villakoista. Kun lupahetki loppui, piiloitimme me nuken varsin huolellisesti, pel?ten, ett? nuot ilke?t pojat l?yt?isiv?t sen ja turmelisivat edenimme.
"Onpa oikein oiva asia, ett? Harry on kaiken p?iv?? koulussa", kuulin yhten? p?iv?n? er??n siskoistani lausuvan toiselle. "H?n oli aina tiell? ja sekoittui joka asiaan. Lapsilla on varsin tarkka kuulo ja Harry kuunteli aina kaikkia, mit? puhelimme kesken?mme".
"H?nkin on paljoa onnellisempi nyt", sanoi ?itini, "sill? h?nell? on leikkitoveri".
Ja niinp? todella olinkin.
Lauvantaisin, j?lest? puolen p?iv?n, pyysin ?idilt?ni luvan saada menn? Susie'ta tervehtim??n. Siskoni, jotka eiv?t koskaan sit? vastustaneet, kampasivat hiukseni ja asettivat puhtaan esiliinan rinnoilleni. T?ten somistettuna riensin Susie'n luoksi, onnellisimpana kaikista nuorista rakastajista.
Valoisalta ja ihanalta tuntui el?m? n?in? lauantaiehtoina, kun auringon s?teet aitauksen lomien l?pi kuvasivat kullankarvaisia juovia pelloille ja niityille, kun tuuli hiljaa huuhahteli puiden oksissa, kuiskaten kummallisia sanoja, noukkiessani k?teni t?yteen kukkasia, joilla kaunistin pient? kotiamme, tuuhean vahterin alla!
Usein leikimme my?s er??ss? hein?ladossa. V?liin taas etsimme linnun pesi?; silloin min? ry?min pimeimp??n soppeen ladon alla, jonne Susie ei uskaltanut seurata, ja kiipesin korkealle hein?suovalle, josta h?n pelk?si putoavani, mutta josta tavallisesti toin runsaan sadon, jonka laskin Susie'n valkoiseen esiliinaan.
Mik? minua enin kummastutti oli, ett? h?nen hameensa aina oli