Tieni varrella tapaamia 1 | Page 8

asuntoja ja ruokapaikkoja valitessa katsoa, etteiv?t vain tulleet kalliiksi.
Mutta ihmeen hyv?ll? p??ll? h?n jaksoi olla, ei h?n ep?mukavuuksista ja puutteellisuuksista puhuessaankaan milloinkaan valita, laskee vain pikemmin leikki?. Tietysti ei h?n paljonkaan iltasin voinut olla ulkona ja j?tt?? pient? poikaansa yksin ja usein h?n p?ivisinkin otti h?net mukaansa, v?list? vain siksi, ett? pienokainenkin saisi astua niit? paikkoja, joita ?iti piti niin suuressa kunniassa, kuten esim. G?then syntym?kotia Frankfurt am Mainissa.
Lydia Jannsenin kihlautuminen ja avioliittoon meno oli aikoinaan yll?tys kaikille h?nen yst?villeen ja tuttavilleen. H?n oli silloin jo l?hes 30-vuotias, oli antanut rukkaset niin monelle ihailijalle ja lausunut monta ep?ilev?? ajatusta avioliitosta onnen tuottajana. Ja sitten h?n otti er??n l?ttil?isen l??k?rin, jolle h?nen virolaiset harrastuksensa olivat aivan vieraat, joka jo ulkomuodosta p??tt?enkin tuntui kaikkea muuta kuin runolliselta ja jolla oli toimi Kronstadtissa, joten Lydia Jannsenin t?ytyi j?tt?? Tartto ja koko se piiri, miss? h?n sit? ennen oli oleskellut.
"Oliko h?n onnellinen avioliitossaan?", utelin h?nen sisareltaan, sill? vaikea oli ajatella "virolaisten satakielt?" tuossa vieraassa, ven?l?isess? ymp?rist?ss?. Siihen ei kukaan, ei edes oma sisar, osannut antaa tyydytt?v?? vastausta, mutta sen kyll? kaikki my?nsiv?t, ett? h?nen laulunsa sen j?lkeen vaikeni ja h?nen kirjallinen tuotantonsa loppui. My?skin sen he totesivat, ettei h?n Kronstadtissa viihtynyt. H?n lausui muun muassa er??ss? kirjeess??n, ettei h?n ymm?rt?nyt Julius C?saria, joka mieluummin oli ensim?inen pieness? kaupungissa kuin toisena Roomassa. H?n olisi vaikka viimeinen Tartossa, kun vain saisi oleskella siell?.
Mutta miksi h?n, joka sit? ennen yhten??n oli omistanut el?m?ns? kirjallisille harrastuksille, ne sitten tykk?n??n j?tti? Osaksi vaikutti ehk? siihen sairaus. H?nen terveytens? ei yleens? milloinkaan ollut aivan vankka, ja viimeiset vuotensa h?n sairasti hivuttavaa, kalvavaa sy?p??. Osaksi ehk? my?s sekin, ett? virolaisten lupaava kev?t oli ohitse, eik? sit? seurannutkaan kaunis kes?, vaan kolkko syksy vihurituulineen, jotka repiv?t ja raatelivat arkaa, vasta alulle p??ssytt? kylv??. -- 1869, jolloin Virossa vietettiin ensim?ist? laulujuhlaa, oli Lydia Jannsen t?ynn? kansallista innostusta. H?n oli silloin julkaissut kertomuksensa *Ojam?lder ja tema minija* (Oja-myll?ri ja h?nen mini?ns?) sek? runokokoelmat *Waino lilled* (Nurmikukat) ja *Emmaj?e ??pik* (Emajoen satakieli). Seuraavana vuonna h?n kirjoitti virolaisille heid?n ensim?iset n?ytelm?kappaleensa, joita juhlatilaisuuksissa esitettiin, sill? varsinaista teatteria ja varsinaisia n?yttelij?it? ei ollut. Kappalten aiheena oli kansan el?m? ja niihin moniin lauluihin, joita siell? esitettiin, oli kirjailija itse s?velt?nyt melodiat ja s?esti niit? kulissien takana.
Mutta sitten alkoivat nuo hirve?t puolueriidat Virossa, ei ymm?rretty yhdess? tehd? ty?t? Viron kansan aineellisen ja henkisen edistymisen eteen, vaan hajaannuttiin toisiaan vastustaviin puolueisiin, syytettiin ja haavoitettiin toinen toisiaan, ja mik? kauheinta: vedottiin vieraaseen, joka ilolla tuli v?liin saadakseen kaikki tukahutettua ja oman mallinsa mukaan laitettua. K?sitt?? miten niin hienotunteinen nainen kuin Lydia Jannsen k?rsi kaikesta t?st?, miten v?h?p?t?iselt? ja turhalta koko h?nen toimintansa tuntui n?hdess??n t?llaista raatelemista, jossa h?nen k?yh?n, tiet?m?tt?m?n kansansa etu ei merkinnyt mit??n, puoluemiesten oma kunnia ja kohoaminen sek? k?tt? taputtavien joukkojen itselleen hankkiminen oli kaikki kaikessa. Ei h?n edes voinut hyv?ksy? niit? kireit? v?lej?, joita nuo virolaiset puoluejohtajat tahtoivat rakentaa itsens? ja saksalaisten v?lille, sill? olihan h?n itse saanut saksalaisen kasvatuksen ja piti sielt? saamiaan kulttuuri-arvoja eritt?in kalliina.
N?m? seikat painostivat kyll? Eugenie Rosenthalinkin muuten niin valoisaa mielt?. Vaikka h?nell? oli kaikkien kunnioittama puoliso, joka h?nt? ylitse kaiken rakasti, kaksi lahjakasta, lupaavaa poikaa ja kaunis rauhaisa kotinsa, muodostivat Viron surkeat valtiolliset olot ja sen kansassa piilev? eripuraisuuden henki sellaisen mustan taustan, josta ei koskaan voinut tykk?n??n vapautua. H?n piti meit? suomalaisia siihen aikaan aivan kadehdittavan onnellisina, meill? kun oli oma rahamme, europalainen ajanlaskumme, omat koulumme ja laitoksemme. Monasti h?n senj?lkeen k?vi Suomessa luonani ja usein h?n suunnitteli, ett? kun h?nen puolisonsa p??sisi t?ysinpalvelleena el?kkeelle, niin he kokonaan siirtyisiv?t t?nne. Toisin k?vi kuitenkin. Sama hivuttava tauti, joka oli tuottanut h?nen sisarelleen niin suuria tuskia, ja lopulta katkaissut h?nen elinlankansa, vei Eugenie Rosenthalinkin ennenaikuiseen hautaan v. 1897.
Eugenie Rosenthal ei j?tt?nyt j?lkeens? mit??n kirjallisia muistomerkkej? kuten h?nen sisarensa Lydia, mutta sensijaan h?n oli ahkerassa kirjevaihdossa yst?viens? kanssa. Ehk?p? joku nuori virotar viel? joskus n?iden kirjeiden ynn? h?nest? s?ilyneiden suusanallisten muistojen avulla ottaa kuvatakseen t?t? "Eesti rahvaan" jaloa tyt?rt?, sill? h?nen kaltaisensa henkil?n muisto siet?? el??.

HECTOR DENIS.
Kev??ll? 1913 sain pinkan sanomalehti? Belgiasta.
Tiesin jo k?sialasta ken ne oli l?hett?nyt ja arvasin, ett? h?n niiden kautta tahtoi antaa minulle osaa jostain mielt?kiinnitt?v?st? tapahtumasta.
Aivan oikein, siell? oli er??n tutun henkil?n kuva: kauniit, miellytt?v?t kasvot, joiden henkev??, nerokasta ilmett? niin usein olin ihaillut.
Mutta mit? t?m? merkitsi?
Sen hauskan uutisen sijasta, jonka toivoin saavani lukea, seisoikin, ett? n?iden henkevien kasvojen omistaja, professori *Hector Denis* ?kkiarvaamatta oli kuollut. Viel? edellisen? p?iv?n? h?n oli ollut t?ydess? toiminnassa, p?ivemm?ll? parlamentin istunnossa, illalla er??ss? ty?v?en komiteassa, mutta kun sitten seuraavana aamuna mentiin h?nen huoneeseensa, oli h?n kylm?n? vuoteessaan. "Syd?nhalvaus", oli h?nen vanhin poikansa, joka on l??k?ri, selitt?nyt.
[Kuva: Hector Denis.]
Olen varma siit?, ett? jokaisesta, ken oli ollut tekemisiss? Hector Denis'n kanssa, tuntui, t?m?n j?rkytt?v?n uutisen kuullessaan, samalta kuin minustakin. Oli kuin kaunis, l?mmin kes?p?iv? yht?kki? olisi muuttunut kylm?ksi ja kolkoksi, taivas mennyt pilveen ja aurinko lakannut paistamasta. Ja jokainen heist? huokasi varmaan samaten kuin