Tapani Löfvingin seikkailut | Page 5

oli viritetty lihojen
paistamista varten.
Äskeinen riistäjäni, joka nyt omien repaleisten housujensa sijalle oli
pukenut minulta anastamansa, lähestyi jälleen ja viskasi minulle
risaisen ja pahoin likaantuneen pellavapaidan. Se oli nähtävästi ollut
pitkät ajat hänen omilla hartioillaan, ja vaikka minulla ei suinkaan ollut
halua sellaista jätettä päälleni pujottaa, tuntui toiselta puolen
alastomuutenikin siksi nololta, että katsoin lopulta parhaaksi ottaa
antimen kiltisti vastaan. Jalomielinen lahjoittaja seisoi vieressäni,
kunnes olin saanut repaleen ylleni, minkä jälkeen hän parin toverinsa
avustamana köytti käteni jälleen yhteen. Sen jälkeen tyrkkäsivät he
minut tallin päässä olevaan pieneen ruoka-aittaan ja pönkittivät oven
ulkoa.
Aitan seinissä ei ollut muuta aukkoa kuin ovi, mutta räystästen alta ja
oven alanurkassa olevasta kissankäytävästä pääsi sen verran valoa, että
näin hyvin ympärilleni. Kasakat olivat puhdistaneet sen ruokavaroista,
joten siellä oli vain muutamia astioita ja pari tyhjää hinkaloa.
Astellessani edestakaisin huomasin muutamien lattiapalkkien hiukan
liikkuvan ja mieleeni välähti heti paon tilaisuus. Kumarruin alas ja
tarkastelin lähemmin lattiaa. Lankut olivat irtonaisina poikkiniskojen
päällä, joten niistä verraten helposti saattoi muutamia siirtää paikoiltaan.
Eräästä suuremmasta raosta näin myöskin, että lattian alla oli kyllin
tilaa miehelle ryömiäkseen ulos. Nyt oli päästävä vain selville siitä,
kuinka tarkkaan aittaa vartioitiin, ja sitten yöllä yritettävä, sillä kaikesta
päättäen aikoivat viholliset tähän yöpyä. Muutamista seinänraoista
tirkistelemällä sain selville, ettei aitan ympärillä liikkunut vartijaa,
mutta sensijaan oli toinen nuotioista lähellä aitan ovea, ja sen ympärillä

hääräsi joukko kasakoita syöntipuuhissa. Sen paremminhan heidän
kannaltaan katsoen ei kannattanutkaan vartioida sisään suljettua ja
käsistään köytettyä vankia.
Aurinko oli jo laskullaan, ja hämärän tuloa odotellessani istahdin
kumollaan olevalle kalanelikolle ja aloin tarkastella käsiäni kytkevää
nuoraa. Kun olin hetken käyttänyt hampaitani, huomasin ilokseni
nuoran höltyvän. Mutta toistaiseksi minun oli viisainta jättää se
paikoilleen, sillä saattoihan joku vartijoistani milloin hyvänsä pistäytyä
minua katsomaan.
Kesäinen hämärä laskeusi vihdoin maille. Minun oli aika ruveta
suunnitelmaani toteuttamaan. Kukaan vihollisista ei ollut vielä käynyt
aitassa minua katsomassa, mutta pelkäsin, että he sen kuitenkin
tekisivät ennen yölevolle asettumistaan. Päästäkseni siitä huolesta
päätin itse huomauttaa heitä olemassaolostani. Kumarruin kissanreiästä
tähystämään nuotiolle. He olivat nähtävästi saaneet käsiinsä viinaa, jota
he äänekkäästi hoilaten ryypiskelivät. Hyvä on, ajattelin minä, tuo
edistää vain minun tarkoituksiani. Toiset heistä, nähtävästi vartiolta
vasta palanneet, olivat vielä syöntipuuhissa, paistaen piikkiensä kärjissä
lihakappaleita.
Ryskytin ovea ja kumarruin uudestaan katsomaan. Omalta melultaan
eivät he nähtävästi olleet sitä huomanneet. Ryskytin vielä pari kertaa
kovemmin ja kerran huutaa hoilautinkin sekä jäin sitten seurauksia
odottamaan. Vihdoin otettiin pönkkä sijaltaan, ja pari horjahtelevaa
kasakkaa ilmestyi ovelle.
»Ruokaa, veljet, minulla on kuoleman nälkä», sanoin minä sävyisästi,
ja kun he eivät näyttäneet sanojani ymmärtävän, tein minä heille
syöntiä muistuttavilla eleillä tarkoitukseni selväksi. He räjähtivät
nauramaan ja selittivät nuotiolla mellastaville tovereilleen, kuinka
tsuhna-lurjus sanoo haluavansa ruokaa. Silloin yksi aterioivista viskasi
minua kohti puoleksi kalutun luun, jonka vaivalloisesti otin yhteen
sidottujen käsieni väliin ja lattialle kyyristyen aloin muka ahnaasti sitä
kaluta. Kasakat nauroivat makeasti, sulkivat uudelleen oven ja asettivat
pönkän paikalleen.
Yksin jäätyäni heitin luun nopeasti kädestäni ja aloin sen sijaan kaluta
ranteissani olevaa nuoraa. Muutamissa minuuteissa olin saanut käteni
vapaiksi ja kumarruin oitis lattianlankkuja tutkimaan. Ne olivat vahvat,
halaistuista hirsistä veistetyt, eikä minun onnistunut saada kättäni

yhteenkään rakoon niin pitkälle, että olisin voinut kohottaa lankun
sijaltaan. Mutta päivällä muistin toisen hinkalon pohjalla nähneeni
pienen jauholapion. Se oli koivupuuta ja hiukan kouruksi veistetty,
mutta siitä huolimatta sain minä sen soveltumaan suurimpaan
lattianrakoon ja kohotetuksi sillä sen verran lankkua sijoiltaan, että
käteni sopi paremmin rakoon. Nyt sain yks kaks väännetyksi lankun
paikaltaan. Vieressä olevalle tein saman tempun ja sitten laskeuduin
viivyttelemättä lattian alle.
Kivijalassa oli ympäriinsä suuria aukkoja, ja eräästä peräseinällä
olevasta ryömin ulos. Ensinnä pistin siitä vain pääni varovasti esille ja
tähystelin ympärilleni. Sillä puolella ei ainakaan lähettyvilläni näkynyt
vartijoita, ja etäämmäs en hämärän takia voinut nähdä. Muutaman
sylen päässä aitasta alkoi ruispelto, ja ensimmäinen työni oli nyt
ryömiä sinne. Kasakat hoilasivat yhä nuotioiden ääressä pihalla sekä
sisällä asuinrakennuksessa. Heidän liekaan pantuja hevosiaan oli syödä
järskyttelemässä ympäri ketoja ja pellon pientareita.
Lähdin rohkeasti ja Jumalaan turvaten liikkeelle. Pitkälläni kosteassa
ruohossa ryömien pääsin muutamassa tuokiossa ruispeltoon. Siten
ensimmäisen suojan saavutettuani pysähdyin hetkeksi ja käännyin
taakseni silmäilemään. Muuan puolijuopunut kasakka tuli samassa
aitan taakse, ja luulin jo heidän vainuavan pakoani. Mutta hän oli
nähtävästi tullut vain hevosia katsastamaan, sillä hetkisen kuluttua
palasi hän takaisin pihalle. Kevein mielin lähdin kiireesti konttaamaan
pitkin peltoa eteenpäin. Kuljettuani siten vielä toisenkin, ohraa
kasvavan pellon halki huomasin edessäni riihirakennuksen mustine
oviaukkoineen. Sen takaa alkoi pienoinen, lyhyttä heinää kasvava
luhtaniitty, joka toisella reunallaan rajoittui vähitellen metsäksi
ylenevään viidakkoon. Kun vartijoita ei täälläkään päin ollut näkyvissä,
lähdin mitä suurinta varovaisuutta noudattaen ryömimään pitkin riihen
sivua päästäkseni sen taakse ja sitten pitäen sitä suojana itseni ja
kartanon välillä ryömiäkseni edelleen niityn poikki metsään, jolloin
pakoni olisi varmasti turvattu.
Mutta nurkan ympäri pujahdettuani olin vähällä tulla pahki kahteen
kasakkaan, jotka maassa istuen nuokkuivat riihen seinustalla.
Kummankin pyssy ja keihäs olivat seinän nojassa. Vaikka liikuinkin
melkein mitään ääntä synnyttämättä, havahtui toinen kasakoista
kumminkin heti minun näkyviin tultuani. Silmänräpäyksessä