Seitsemän veljestä - Kertomus | Page 8

eik?, tiet??kseni, muillakaan. Siin?p? se on: nuorenmiehen pit?isi aina k?yd? kiilt?v? sormus plakkarissa.
JUHANI. No peijakas! T?ss?p? seist??n nyt. Ja eilen oli meill? reppuryss? Iisakki, jolta olisin tainnut ostaa sek? sormuksen ett? kaulaliinan, mutta min? sika en tuota hoksannut.
AAPO. Ne v?likappaleet taidamme ostaa itsellemme j?lest?p?in. Ja parasta onkin saadaksemme ensin varma tieto, tuleeko meist? kenk??n ja ken meist? tulee tekem??n t?m?n iloisen ostoksen.
JUHANI. Ken aukaisi ovea? Venlako?
TIMO. ?mm?h?n se oli, se k?m?-leuka.
JUHANI. Venlan rukki p?rr?? siell? kuin iloinen sontiainen kes?-iltana, ennustaen poutaa. Menn??n nyt! Miss? on aapiseni?
AAPO. Kourassasi, veljeni. Olethan, Jumalan luoma, niinkuin v?h?n py?r?ss? p??st?s.
JUHANI. Ei juuri h?t??, veljeni. Mutta enh?n ole vaan no'essa kasvoiltani?
EERO. Et suinkaan, vaan oletpa puhdas ja l?mmin kuin vasta munittu muna.
JUHANI. Menn??n nyt!
EERO. Vartokaa! Min? olen nuorin ja mahdan aukaista teille oven ja tulla itse viimeisen?. Astukaa sis??n.
Astuivat he muorin matalaan m?kkiin, Juhani edell?, silm?t p?ll?ll??n ja tukka pystyss? kuin piikkisian harjakset, ja toiset seurasivat h?nt? uskollisesti, vakaasti kantap?iss?. Niin astuivat he sis??n, ja Eero kimmautti oven heid?n j?lkeens? kiinni, mutta itse j?i h?n ulkopuolelle, istui alas kedolle, huulilla sukkela myh?ilys.
Mutta eukko, jonka huoneessa viisi veljest? nyt seisoo kosiomiehin?, on riepas ja vire? eukko; h?n k?yttelee elinkeinoksensa kananhoitoa ja marjannoukkimista. Suvin ja syksyin keikkuu h?n ahkerasti kantoisilla ahoilla, mansikka- ja puolain-t?yr?ill?, keikkuu ja hikoilee tytt?rens? Venlan kanssa. Kauniiksi kutsuttiin neitoa. H?nen hiuksensa olivat ruosteenkarvaiset, katsanto viekas ja ter?v?, suu my?s sulava, ehk? melkein liian leve?. Varreltansa oli h?n lyhyt, mutta harteva ja palleroinen, ja vahvaksi sanottiin h?nt? my?s. T?m?n kaltainen oli veljesten lempilintu m?nnist?n suojassa.
Mutta m?kin ovi kirahti, ja Juhani astui kiivaudella ulos, vihaisesti lausuen toisille, jotka viel? viipyiv?t sis?ll?: ?tulkaa pois, pojat!? Ulos k?viv?t he viimein kaikki n?rk?styksen muodolla ja l?ksiv?t k?yskelem??n kohden kirkonkyl??. Mutta koska he olivat ehtineet huoneesta noin viisikymment? askelta, noukkasi Juhani maasta nyrkin-kokoisen kiven ja, puhisten vihasta, nakkasi h?n sen vasten huoneen ovea; jysk?hti m?kki ja kiljahti m?kiss? muija, avasi oven, kiroili ja ?rhenteli, heristellen nyrkki?ns? pakeneville veljille. Aapiskirja kourassa ja haarapussi olalla veljet astelivat per?tysten pitkin kirkkotiet?, sanaakaan vaihettamatta kesken?ns?. Vihan vinhalla vauhdilla he vaelsivat: santa kihisi ja pussit keikkui; eiv?tk? he huomanneet, kuinka joutui tie. ??nett?min? kulkivat he kauan, kunnes Eero viimein avasi suunsa ja lausui:
EERO. Kuinka luonnistui asia?
JUHANI. Jaa-ah! kuinkahan tuo luonnistui? Tulitkos sis??n kanssamme, sin? harakka, sin? variksen poikanen? Mutta etp? uskaltanut, et totisesti uskaltanutkaan. Mit? tuommoisesta variksen poikasesta? H?nen peitt?isi Venla huppuun. Mutta kas, kas, kuinka paljon olenkin sinusta uneksinut. N?inh?n, niinkuin nyt muistan, menneen? y?n? sinusta viel? toisenkin unen. Merkillist?! Tuollahan istuit m?nnist?ss? Venlan vieress? rakkaassa kiemailuksessa, koska min? teit? l?henin noin hiipistellen hiljaa. Mutta kas, kun huomasitte minun, noin mit?sp? teki silloin Venla? K?tki peijakas sinun hameensa liepeisin. ?Mit? olet hameeses k??rinyt?, kysyin min?. ?Ainoastaan pienen variksen poikasen?, vastasi tytt? heilakka. Hi, hi, hi! Ja eip? ollutkaan t?m? unta, ei koira viek??n ollutkaan! vaan itsest?ns?, omasta p??st?ns? t?m?n sepitti Juhani poika. Jaa-ah! h?n ei ole juuri niin tyhm? kuin luullaan.
EERO. Merkillist? kuinka olemmekin unta uneksuneet toinen toisestamme. Min? taasen t?ll? lailla sinusta: Tuolla m?nnist?ss? ik??n seisoitte sin? ja Venla, armiaasti halaillen ja katsellen totisina yl?s pilviin. Sielt?h?n, taivaan korkeudesta, anoitte jotakin merkki?, niinkuin rakkautenne otollisuuden osoitteeksi. Taivas kuulteli, kuultelivat mets?, maa ja pienet lintusetkin, ja te itse syvimm?ss? ??nett?myydess? varroitte, mit? tuosta piti tuleman. Tulipas my?s lopulta er?s vanha varis, lent?? kahnustaen halki tyynen ilman, ja ehditty?ns? ihan kohdallenne katsoa mulautti h?n kerran alas teid?n p??llenne, mutta k??nsi taasen pian silm?ns? toisialle, levitti koipensa ja laski jotakin valkoista, joka putosi alas ja ruiskahti poikaa ja tytt?? vasten otsaa, pl?isk?hti vasten pl?si? vallan.--T?m? ?lk??n suinkaan pahentako mielt?s; sill? uneksinpa niin, enk? mit??n ole sepitt?nyt omasta p??st?ni.
JUHANI. Min? sinun riivatun...
Silloin karkasi h?n julmistuneena kohden Eeroa, joka nopeasti pakeni vihaisen veljens? edest?. Loiskaten poikkesi h?n tielt?, vilkaisi j?niksen? pitkin ahoa, mutta Juhani p?tki villittyn? karhuna h?nen j?less?ns?. Keikahtelivat pussit, t?misi heid?n allansa kuiva tanner; ja kuului toisten veljesten huuto, manaten riitamiehi? malttiin ja sopuun. Mutta tielle takaisin kiirehti taasen Eero, ja riensiv?t toiset h?nt? pelastamaan hirmuisen Juhanin kynsist?, joka juoksi jo nuorimman veljens? kantap?iss?.
TUOMAS. Seisahdappas koreasti, Juhani.
JUHANI. Min? h?nen nykist?n!
TUOMAS. Koreasti, poikaseni.
JUHANI. Istu ja pala!
AAPO. H?n palkitsi vaan kunnian kunnialla.
JUHANI. Kirottu olkoon h?nen kielens?, kirottu olkoon t?m? p?iv?! Saimmehan, Jumalan nimess?! rukkaset Venlalta. Vankosarviset ky?pelit ja korkeuden sotajoukko suuri! Eih?n n?e nyt silm?ni sylt??k??n eteens?, niin on musta maa ja taivas, musta syd?mmeni t?hden. Istu ja pala!
SIMEONI. ?l? kiroo, mies.
JUHANI. Kiroon ett? maailma py?rii, hajoo kuin vanha pakkoreki mastohirren alle!
SIMEONI. Mit?s tahdomme tehd??
JUHANI. Tehd?? Ellei t?m? aapiskirja olisi Jumalan sanaa, Jumalan oma kirja, niin s?p?leiksi, s?p?leiksi paikalla t?m? kirja! Mutta kas t?ss?: ruokapussini m?tkin m?skiksi m?keen! Tahdotteko n?hd??
SIMEONI. ?l? Herran t?hden Herran lahjaa. Muisteleppas ?Paimion piikaa?.
JUHANI. Syd?mmeni vaivassa!
SIMEONI. ?K?rsimys vaivass', manna taivaass'?.
JUHANI. Min? annan palttua taivaan mannalle, koska en saanut M?nnist?n muorin Venlaa. Voi veikkoset ja sukuni suuri! Jos tiet?isitte, niin tulisittepa ymm?rt?m??n, ett? aatokseni jo l?hes kymmenen vuotta on py?riskellyt t?ss? luntussa oikein hassusti. Mutta