Seitsemän veljestä - Kertomus | Page 7

aapiskirjat H?meenlinnasta ja l?htek??mme lukkarille kouluun, niinkuin on rovastimme k?sky. Se tehk??mme, ennen kuin vied??n meit? kruunun vauhdilla.
JUHANI. Min? pelk??n, ett? niin on t?ss? teht?v?, min? pelk??n. Jumala armahtakoon meit?! Mutta olkoon jo huomiseksi t?m? tuuma ja menk??mme levolle.

TOINEN LUKU
On tyyni syyskuun aamu. Kaste kiilt?? kedolla, sumu kiiriskelee kellastuneiden lehdist?jen tutkaimilla ja haihtuu lopulta korkeuteen. T?n? aamuna ovat veljet nousneet yl?s kovin ?kein? ja ??nett?min?, pesneet kasvonsa, harjanneet tukkansa ja pukeutuneet pyh?vaatteisinsa. Sill? t?n?p?n? olivat he p??tt?neet l?hte? lukkarin luoksi kouluun.
Sy?v?t he nyt aamuistansa Jukolan pitk?n, honkaisen p?yd?n ??ress?, ja n?kyy heille maittavan ruskeat herneet, ehkei ollut heid?n muotonsa iloinen, vaan kiusan karmeus v?ikkyi heid?n kulmakarvoillansa; aatos kouluretkest?, johon heid?n kohta tulee l?hte?, on matkaan-saattanut t?m?n. Mutta atrioittuansa, eiv?t he kuitenkaan rient?neet heti matkaan, vaan istuivat viel? hetkeksi lev?ht?m??n. Vaiti he istuivat, ja mik? heist? alakuloisesti tuijotteli alas permantoon, mik? taasen katseli punakansista aapiskirjaansa, k??nnellen sen tukevia lehti?. Pirtin etel?isen akkunan ??ress? istuu Juhani, katsahdellen yl?s kiviseen m?keen ja tuuheaan m?nnist??n, josta haamoitti muorin t?n? punapielisell? ovellansa.
JUHANI. Venla tuolla astelee pitkin polkua, ja onpa h?nen k?ymisens? nopsa.
AAPO. Ja eilen piti niin ?itin kuin tytt?renkin l?htem?n sukulaistensa luoksi Tikkalaan nauriita liistim??n ja puolaimia poimiskelemaan, viipy?kseen siell? aina my?h??n syksyyn.
JUHANI. Aina my?h??n syksyyn? Min? tulen kovin levottomaksi. Kaiketi l?htev?t he; mutta Tikkalassa on t?n? vuonna renki, joka on pulski poika ja suuri vekkuli, ja sinne menisi pian meid?n kaikkein toivo. Parastahan siis tehd? tuossa tiimassa se merkillinen temppu, tehd? kysymys, kaikkein kysymysten kysymys. Menn??n siis likalta kysym??n, tahtoisiko mielens? taipua ja syd?mmens? sytty?.
TUOMAS. Sen katson parhaaksi min?kin.
TIMO. Niin min?kin.
JUHANI. Niin, niin! ei nyt muuta t?ll? er?ll? kuin naimaan kaikki ja yht'aikaa niinkuin pojat. Niin, niin! Herra varjele meit?! Mutta ei auta, vaan naimaan, naimaan! Nyt olemme puvussa parhaassa, pestyin? ja harjattuina; koko ulkomuotomme on kristityn ihmisen kaltainen: siisti ja niinkuin uudesta syntynyt.--Min? tulen kovin levottomaksi.--Mutta Venlan luoksi! Nyt on otollinen aika.
KERO. Ja olkoon se my?s autuuden p?iv?.
JUHANI. Kenen autuuden p?iv?, kenen? Ahaa! kuinka luulet, poika?
EERO. Vaikka meid?n kaikkein.
JUHANI. Toisin sanottu, ett? h?n tulis meid?n kaikkein vaimoksi.
EERO. Olkoon menneeksi.
JUHANI. ?l?st.
SIMEONI. Kuinka Jumalan nimess? se olisi mahdollista?
EERO. Jumalan edess? ei ole mit??n mahdotonta. Uskotaan, toivotaan ja rakastetaan kaikki yksimielisesti.
JUHANI. Vaiti, Eero! sill? nyt menn??n naimaan ja samaa tiet? kouluun, haarapussit olalla.
AAPO. Mutta k?ytt??ksemme tointa kunnollisesti, olkoon meist? yksi niinkuin puheen-kannattaja tuolla m?kiss?.
JUHANI. T?rke? pyk?l?. Mutta sin?p? juuri oletkin t?h?n toimeen niinkuin valettu. Sinulla on hyv?t lahjat: puhees on aina her?tt?v? tulta ja leimausta miehen povessa. Totisesti! oletpa syntynyt papiksi.
AAPO. Mit? tied?n min?? ja miksi haastelemme lahjoista? T??ll? metsiss? ne katoovat tiet?m?tt?myyden sumuun, haihtuvat pois kuin lirisev? puronen santaan.
JUHANI. Kova onni ei p??st?nyt sinua kouluun.
AAPO. Mist? olis tullut varat meid?n talollemme minua kouluttaa? Muistakaa: keikkuupa siin? yksikin pussi kodon ja koulun v?lill?, ennenkuin saadaan poika puus?kkiin.--Mutta asiaan taasen, naima-asiaan. Olkoon niinkuin tahdotte. Min? astun esiin yhteiseksi puheenjohtajaksi ja koen haastella kuin viisas mies.
JUHANI. K?yk??mme juoneen.--Herrajesta! Mutta eih?n auta, vaan k?yk??mme juoneen t?ytt? p??t?. Pussimme j?t?mme ulkopuolelle muorin m?kki?, ja Lauri, jolla ei ole t?ss? l?hteess? yht??n nautaa, vartioitkoon niit? sioilta. Menn??n nyt! ja astukaamme morsiushuoneesen aapiskirja kourassa; se antaa meille v?h?n niinkuin juhlallisuutta.
EERO. Liioinkin jos kukkolehden n?kyviin k??nn?mme.
JUHANI. Joko taas? Mutta kukostapa muistan sen kamoittavan unen, joka raivosi minua menneen? y?n?.
SIMEONI. Kerro se; ehk? on se meille terveellinen varoitus.
JUHANI. Uneksuinpa, ett? oli tuolla uunin p??ll? kananpes? ja siin? seitsem?n munaa.
SIMEONI. Jukolan seitsem?n poikaa!
JUHANI. Mutta yksi munista oli hassun pikkuinen.
SIMEONI. Eero!
JUHANI. Kukko kuoli!
SIMEONI. Is?mme!
JUHANI. Kana kuoli!
SIMEONI. ?itimme!
JUHANI. Sittenp? kohta kaiken maailman hiiret, rotat ja k?rp?t pes?n kimppuun.--Mit?p? n?m?t el?v?t tarkoittaa?
SIMEONI. Syntisi? himojamme ja maailman hekumaa.
JUHANI. Kaiketi niin.--Tulivat k?rp?t, rotat ja hiiret ja kieritteliv?t ja vieritteliv?t, kolistelivat ja kalistelivat munia, jotka pian s?rkyiv?t, ja siit? pikkuisesta munasta leimahti kovin karvas haisu.
SIMEONI. Huomaa t?m?, Eero.
JUHANI. Munat rikottiin ja hirmuinen ??ni, kuin monen kosken pauhu, nyt huusi mun korvaani uunin p??lt?: ?kaikki on rikottu, ja se rikkomus oli suuri!? Niin huudettiin, mutta rupesimmepa viimein kuitenkin kokoilemaan ja keittelem??n tuota seka-melskaa, ja saimme siit? lopulta sit? niin kutsuttua munakokkoa eli munakokkelia; ja me s?imme sit? vallan mieluisasti ja annoimme my?skin naapureillemme.
EERO. Hyv?? unta.
JUHANI. Katkeraa, katkeraa: sin? haisit siin? kuin helvetti. Kovin katkeraa unta n?in min? sinusta, poika.
EERO. Mutta min? n?in sinusta oikein makeata unta; n?inp? ett? aapiskirjan kukko muni sinulle ahkeruutesi ja viisautesi palkinnoksi aika l?j?n karamellia ja sokerin paloja. Sin? iloitsit kovin, maiskuttelit makeisias; annoitpa viel? minullekin.
JUHANI. Vai annoin sinullekin. Olihan se hyvinkin tehty.
EERO. ?Koskas anti pahaa tekee??
JUHANI. Ei koskaan; liioinkin jos antaisin sinulle v?h?n kepist?.
EERO. Miksi vaan v?h?n?
JUHANI. Kitas kiinni, mullikka!
TUOMAS. Tehk??t se molemmat ja l?htek??mme matkaan.
AAPO. Ottakoon kukin pussinsa ja aapisensa.
Niin l?ksiv?t he kosimaan naapurin tyt?rt?. Per?tysten, ??nett?min? he astelivat yli perunakuoppat?yr??n, astelivat kivist? m?ke? yl?s ja seisoivat lopulta ulkopuolella M?nnist?n muorin m?kki?.
JUHANI. T?ss? ollaan, t?h?n j?t?mme pussit; ja sin?, Lauri, istu uskollisena vartijana, kunnes palaamme morsiushuoneesta takaisin.
LAURI. Viivyttek? siell? kauankin?
JUHANI. Aina kuinka asiamme luonnistuminen vaatii.--Onko kell??n sormusta?
EERO. Sit? et tarvitse.
JUHANI. Onko kell??n sormusta taskussa?
TIMO. Ei minulla