Seitsemän veljestä - Kertomus | Page 5

l?mmitt??.--Katso: ensimm?isen? j?tt?? h?n aamulla vuoteen, sotkee taikinansa, rakentaa miehellens? suurusta p?yt??n, ev?st?? heid?n mets??n ja siit? kiirehtii h?n kiulu kourassa tarhaan, lyps?m??n kirjavan karjansa. Nyt h?n leipoo, hy?rii ja py?rii; nyt on h?n p?yd?n ??ress?, nyt keikahtaa h?n tuolla per?penkin p??ss? leip? k?mmenill?, ja nyt h?n pyryn? kohentelee uunia, joka ammentaa hohtavasta kidastansa tulta ja savua. Nyt h?n, leip?in noustessa, viimein itsekin, lapsi rinnoilla, einehtii, sy? kimpaleen leip??, paistetun silakan ja ryypp?? haarikosta piim?? p??lle. Mutta eip? unohda h?n halliakaan, talon uskollista vartijaa portaalla, eik? kissaa, joka unisena uuninp??lt? killistellen katsahtelee.--Ja nyt h?n taasen hy?rii ja py?rii, k??ntyy ja keikkuu, sotkee viel? toisen taikinan kaukaloonsa nousemaan, leipoo sen leiv?ksi ja paistaa, ja virtana juoksee hiki h?nen otsaltansa. Mutta katso: p?iv?n laskiessa on h?nell? leiv?t katossa, varras ladottuna vartaasen, joista raitis el?m? liehahtaa alas. Ja silloinpa, miesten tullessa mets?st?, vartoo heit? h?yry?v? illallinen pestyll? p?yd?ll?. Mutta miss? on em?nt? itse? Tuolla h?n pihalla taasen lyps?? v??r?sarvisia nautojansa, ja kiulussa helluu rieskan sohiseva, vahtoinen harja.--Niin h?n hy?rii ja py?rii, niin h?n k??ntyy ja keikkuu; ja vasta, koska toiset jyr??v?t jo sikeimm?ss? unessa, kallistuu h?n siunaten vuoteellensa. Mutta eih?n viel?k??n ole ty?ns? ja toimensa kaikki. Tuskittelematta h?n y?n kuluessa nousee sijaltansa hetkett?isin, tunnittaisin, nousee viihdytt?m??n pienoista lastaan, joka tuossa itkee hyyryttelee kehdossansa.--T?m?, veljet, on oivallinen em?nt?.
JUHANI. Hyvin puhuttu, Aapo, ja k?sit?np? puheesi tarkoituksen. Se, nimitt?in, pyrkii taivuttamaan minua naimiseen. Niin, min? ymm?rr?n. Vaimo, sanoit sin?, on tarpeellinen kappale huoneenhallituksessa. Tosi! Mutta ?l?pp?s huoli. Toivos, luullakseni, t?yttyy piankin. No noh; niin! Tunnustanpa, ett? mieleni t?ytt? p??t? on jo iskenyt tytt??n, josta toivon saavani avion ja hyv?n, elleiv?t pet? minua vanhat merkit.--Niin, veljet, toiset p?iv?t ja toiset konstit meit? l?hestyy, ja p??lleni otettava is?nnyys minua ankarasti huolettaa. Is?nn?n, is?nn?n hartioita painaa t??ll? hirmuinen taakka, ja suuri on kerran tilins? tuomiolla. Minunpa edesvastauksessani olette nyt kaikki yli summan; muistakaa se.
TUOMAS. Sinun? Mit? vasten?
JUHANI. Min? olen is?nt?nne; minunpa k?mmenp?ist?ni imet??n kerran vereni teid?n t?htenne.
TUOMAS. Itse vastaan min? sek? ruumiini ett? sieluni edest?.
TIMO. Itse min?kin vastaan; heh!
AAPO. Veli Juhani, huomaa, ett? sellaiset lauseet synnytt?v?t pahaa verta.
JUHANI. En tarkoittanut pahaa verta enemmin kuin pahaa lihaakaan, mutta niinkuin terva, niinkuin karriainen kuumana kes?n? takerrutte vimmatusti turhaan, merkitt?m??n sanaan, vaikka tunnette syd?mmeni perin pohjin. Min? n?rk?styn!
AAPO. T?m? j??k??n, ja sano meille nyt, jos mielit, ken on tytt?, joka syd?mmesi on puoleensa vet?nyt.
JUHANI. Sen tahdon sanoa huikailematta. Likka, jota armottomasti rakastan, on ?M?nnist?n muorin? Venla.
AAPO. Hm.
JUHANI. Mit? sanot?
AAPO. Hm, min? vaan sanon.
TUOMAS. Kiusallinen asia.
SIMEONI. Venla. Kas, kas! Mutta olkoon kaikki taivaan is?n huomassa.
AAPO. Hm, vai Venla.
JUHANI. Mit? te m?risette? Mutta ah! min? aavistan jotakin; ja varjelkoon meit? Herran poika! Mit?? Puhukaa suunne puhtaaksi!
AAPO. Kuule: jo vuosia on aatokseni tyt?ss? hartaasti askaroinut.
SIMEONI. Jos h?nen on Luoja minulle suonut, niin miksi murehtisin?
EERO. ?l? yht??n. H?n on sinulle suotu ja min? otan h?nen.
JUHANI. Mit? sanoo Tuomas?
TUOMAS. Kiusallinen asia; tytt? miellytt?? minua kovin, sen tunnustan.
JUHANI. Vai niin, vai niin. Hyv?! Ent?s Timo?
TIMO. Min? teen saman tunnustuksen.
JUHANI. ?Herran poika ja Kaitarannan Kusta!? Mutta Eero?
EERO. Teen saman vilpitt?m?n tunnustuksen, saman vilpitt?m?n tunnustuksen.
JUHANI. Hyv?, hyvin hyv?! Hahaa!--Ja Timokin, Timokin!
TIMO. Tytt? on minulle vahvasti rakas, sen tunnustan. Tosin pieksi h?n minua kerran aika lailla, huhtoi minua tiitist? silloin oikein vahvasti ja muistanpa sen l?ylytyksen; no noh!
JUHANI. Vaiti, vaiti! sill? nyt on kysymys tokko h?nt? rakastat.
TIMO. Jaa-a, jaa-a, sen teen, ja vahvasti, jos nimitt?in h?n rakastaa minua takaisin.
JUHANI. Niin, niin! Astut siis tielleni my?s?
TIMO. En suinkaan, en suinkaan, ellet todenteolla voi mielt?s hillit?, mielt?s ja kielt?s. Kuitenkin pid?n tuosta luntusta paljon ja tahdon my?s parastani koettaa saada h?nt? vaimokseni.
JUHANI. Hyv?, hyv?! Mutta mit? sanoo Lauri?
LAURI. Mit? on minun tyt?n kanssa tekemist??
JUHANI. Kenen puolta pid?t?
LAURI. En takerru asiaan, en tuolta enk? t??lt?.
JUHANI. Tuleepa t?st? kuitenkin soppa.
LAURI. Siihen en pist? lusikkaani min?.
JUHANI. Kaikki siis, paitsi Lauri. Pojat, pojat, Jukolan veljeskunta ja sukuni suuri! Nyt isket??n, ja maa ja taivas t?r?j??! Nyt, kultaiset veljet, veitsi, kirves tai halko, ja yksi kaikkia vastaan ja kaikki yht? vastaan kuin seitsem?n sonnia! Olkoon menneeksi! Halko on aseeni; tuohon visap?iseen tartun min?, ja syytt?k??n h?n itse?ns?, jonka p??kuori saa siit? p?reen.--Ottakaa halkonne, pojat, ja astukaa esiin, jos on teiss? miehen vastusta.
EERO. T?ss? seison aseissa, vaikka v?h?n matalampi muita.
JUHANI. Sin?, kavun napu! Mutta kas kun huomaan taas tuon pilkallisen, tuon salaisen, tuon f?rpiiskatun irvistyksen naamassasi, ja n?kyyp? kuin tekisit vaan leikki? koko asiasta. Mutta kyll? sinun opetan.
EERO. Mit? huolit siit?, kun vaan halkoni tekee totta?
JUHANI. Kyll? sinun opetan kohta. Ottakaa halkonne, ottakaa halkonne, pojat!
TIMO. T?ss? olen min? ja minun halkoni, jos niin tarvitaan. Min? en tahdokkaan vihaa ja riitaa, mutta jos niin tarvitaan.
JUHANI. Halkos', Tuomas!
TUOMAS. Mene hiiteen halkoinesi, p?ll?!
JUHANI. Istu ja pala!
SIMEONI. Hirve?, pakanallinen ja turkkilainen on t?m? meteli; mutta leikist? luovun min? ja heit?n naima-asiani Herran huomaan.
LAURI. Pois luovun min?.
JUHANI. Sent?hden siirtyk?? te sivulle, siirtyk?? sivulle jaloista pois!--K?y halkoos, Aapo, ja kajahdelkoot Jukolan sein?t p??kallojen haljetessa. Tulta ja sarvip?it?!
AAPO. Kurja on ihmis-lapsi. Kauhistunpa, Juhani, katsellessani muotoasi nyt,