Seitsemän veljestä - Kertomus | Page 4

pari hevosta ja nelj?, viisi nautaa. Ja ilman yht??n veroa ja ulostekoa viljelk??n tilaansa ja nauttikoon sen tuotteita niin h?n kuin h?nen lapsensa, eleskellen rauhassa omalla pohjallansa.--Niin olen min? asiaa aprikoinut. Mit? sanotte.
JUHANI. Jotenkin j?rkev?sti aprikoittu. Ottakaamme punnittaviksi ne pyk?l?t.
LAURI. Mutta toisin tehty viel? j?rkev?mmin tehty. Muuttakaamme metsien kohtuun ja myyk??mme viheli?inen Jukola, tai pankaamme se vuokralle Rajaportin nahkapeitturille. H?n on meille ilmoittanut halunsa siihen kauppaan; mutta v?hint?kin kymmeneksi vuodeksi tahtoo h?n haltuunsa talon. Tehk??mme niinkuin sanon ja muuttakaamme hevosinemme, koirinemme ja pyssyinemme juurelle jyrk?n Impivaaran vuoren. Sinne rakentakaamme itsellemme iloinen pirtti iloiselle p?iv?nkaltevalle aholle, ja siell?, pyydellen salojen otuksia, el?mme rauhassa kaukana maailman menosta ja kiukkuisista ihmisist?.--N?inp? olen itsekseni tuumiskellut y?t ja p?iv?t vuosien kuluessa.
JUHANI. Onko peeveli riivannut sun aivos, poika?
EERO. Ellei peeveli, niin mets?neito.
LAURI. Niin tuumailen ja kerran teen. Siell? el?isimme vasta herroina, pyydellen lintuja, oravia, j?niksi?, kettuja, susia, m?yri? ja p?yrykarvaisia karhuja.
JUHANI. No peijakas! annapas menn? koko Noakin arkki aina hiirest? hirveen asti.
EERO. Siin? vasta neuvo: sanoa j??hyv?iset suolalle ja leiv?lle ja ime? verta, hilloa lihaa kuin hyttyset ja Lapin noidat. Ja s?isimmek? viel? kettua ja suttakin Impivaaran komeroissa kuin karvaiset vuoripeikot?
LAURI. Ketuista ja susista saamme nahkoja, nahoista rahaa, rahalla suolaa ja leip??.
EERO. Nahoista saamme vaatteet, mutta liha, verinen, h?yry?v? liha olkoon ainoa ruokamme; suolaa ja leip?? eiv?t tarvitse apinat ja papiaanit mets?ss?.
LAURI. Niin tuumailen ja kerran teen.
TIMO. Ottakaamme asia harkittavaksi juuresta jaksain. Miksi emme taitaisi pureskella mets?ss?kin suolaa ja leip??? Miks' emme? Mutta Eero on irvihammas, aina tiell?mme, aina pitk?n? kantona kaskessamme. Ken voi kielt?? mets?n asukasta tuolloin t?ll?in l?hestym?st? kylienkin nurkkia, tuolloin t?ll?in, aina kuinka tarpeet vaativat? Vai isketk? minua silloin puulla p??h?n, Eero?
EERO. En, veljeni, vaan viel?p? ?suolojakin saat jos marjoja tuot?.--Muuttakaa, pojat, muuttakaa, min? en kiell?, vaan tulenpa teit? viel? kyytiinkin, vien teit? t?st? oikein suden travia.
JUHANI. Mutta pianpa kyyditt?isiv?t mets?nhaltijat heid?n sielt? takaisin, min? takaan sen.
LAURI. ?Toisen kerran tullessa on kotoinen kynnys korkee?, min? tied?n sen, ja ?l? luule, ett? kolkutan ovellesi en??, koska sen kerran heitin.--Vappuna muutan.
TIMO. Kukatiesi tulen min? kanssas.
LAURI. Min? en kiell?, en k?ske; tee niinkuin syd?mesi parhaaksi katsoo.--Min? muutan tulevana Vappuna Impivaaran aholle. Ensiksih?n siell?, kunnes pieni, l?mmin pirttini on valmis, asun isois?mme turpeentuneessa sysikoijussa. No, silloinpa, tehty?ni oman p?iv?ty?ni, lep??n vasta rauhan majassa, kuullellen kuinka kontio korvessa vihelt?? ja teeri puhaltelee Sompiossa.
TIMO. Min? tulen, Lauri; olkoon sanottu, Lauri.
TUOMAS. Elleiv?t parane t?ss? ajat, niin seuraan teit? min?kin.
JUHANI. Tuomaskin! Sin?k? muuttaisit my?s?
TUOMAS. Elleiv?t ajat parane.
LAURI. Min? muutan Vappuna vaikka l?hestyisi Jukolan taloa makean leiv?n p?iv?t.
TIMO. Sin? ja min?, me kaksi, me muutamme t?st? Sompion suolle kuin kev?iset kurjet; ja ilma ja tuulet soi!
JUHANI. Haidjai! Mutta kas jos totuuden tunnustan, niin Laurin aikeessa on salaista vetoa. Mets? houkuttelee. Voi peeveli! tuntuupa kuin n?kisin sen mets?n takana ilman ihanan lakeuden.
AAPO. Te hullut, mit? aattelette?--Muuttaa mets??n! Miksi? Onhan meill? talo ja huoneet; katto kultainen p??mme p??ll?!
JUHANI. Tosi, meill? on talo, jossa riipumme kynsin ja hampain, niin kauan kuin se v?h?nkin suurukselle hajahtaa. Mutta katsos, jos nyt kova onni kiert?isi t?ss? kaikki nurin niskoin, vastoin miehen parhaita tuumia, niin olkoon mets? takataloni, jonne piankin t?st? vilkaisen, koska viimeiset tuutissa kolisee.--Niin, talonpidon toimeen ja raatamiseen nyt iskemme peloittavalla vauhdilla; ja k?yk??mme taasen pyk?l??n, joka t?ss? oikeammiten olikin kysymyksen?.--Minun tyhm?n p??kalloni mukaan on Aapo ylimalkaan harkinnut asiat jotenkin j?rkev?sti; ja kaikki k?y hyvin, jos vaan itse kukin kohdastamme harrastelemme yksimielisyytt? ja sovintoa. Mutta kas jos riitaa etsimme, niin kyll?p? l?yd?mme aina syit? niskaharjastemme kohotteiksi.
SIMEONI. Miss? emme l?yd? sit? niinkauan kuin tuo vanha Aatami kutittelee ja kutkuttaa meiss? t??ll? luun ja nahan v?liss??
TIMO. Vanhan Aatamin olen aina aatellut vanhaksi, vakavaksi taatoksi vilttihatussa, mustassa pitk?takissa, polvihousuissa ja punaisissa liiveiss?, jotka ulottuvat aina alipuolelle miehen napaa. Sellaisena ukkona astelee h?n aatoksissaan ja ajelee h?rk?paria.
SIMEONI. Vanhalla Aatamilla tarkoitetaan synnin juurta, perisynti?.
TIMO. Min? tied?n, ett? h?n on perisynnin tunnusmerkki ja esikuva, se sarvip?? saatana helvetist?, mutta sellaisena pokkona, kuin sanoin, h?n astelee edess?ni, ajellen h?rk?paria. Sit? en voi auttaa.
JUHANI. T?m? uskon-pyk?l? j??k??n, ja pysyk??mme asiassa.--Aapo, mit? tuumiskelemme noista kahdesta meid?n torpistamme: Vuohenkalmasta ja Kekkurista?
AAPO. Muistettava on, ett? niiden molempain hallitsijat m?yriv?t kerran maansa raa'asta, kolkosta korvesta, ja heit? ei siis karkoiteta turpeiltansa pois--joka oliskin v??rin--niinkauan kuin on heill? mahtia pit?? sarkojansa ruokossa, ja sittenkin m??r?? laki heille tilasta jonkun vanhuuden turvan. Niin on laita siin? kohdassa.--Mutta katsellaanpas er?st? toista seikkaa, joka luullakseni on jotenkin napakassa. Sill? se on t??ll? meid?n t?rkein askelemme, se joko saattaa p??n harmaaksi ennen aikoja tai tuo meille el?m?n poudan ja p??tt?? viimein p?iv?mme illan kultaruskoon. Ja sinuunpa, Juhani, se ensiksi nyt koskee. Huomaa siis mit? sanon: Em?nn?t?n is?nnyys on puoletonta ja ontuvaa; talo ilman aitan polulla astelevaa em?nt??...
TIMO. On niinkuin suden pes? ilman naarassutta, tai niinkuin saapas ilman toista saapasta; totisesti ontuupa se, niinkuin Aapo sanoi.
AAPO. Talo ilman aitan polulla astelevata em?nt?? on niinkuin pilvinen p?iv?, ja sen perheenp?yd?n p??ss? asuu ik?vyys kuin riutuva syksy-ilta. Mutta hyv? em?nt? on talon kirkas aurinko, joka valaisee ja