Runot; Lyhyet kertomukset | Page 7

Aleksis Kivi
pyörien ringissä
juoksee.
Mut hiljaisuus on nuorukaisen vaiheell'
Metsäss' sammalkallioll',
Ja
lempee kuu hänt' taivaalt' katseleevi.
Äänetönnä makaa hän
Ja
tunturin lumena
Kasvonsa loistaa,
Ja katkera vakuus on huulillens
seisnyt.
LINTUKOTO
Meress' kaukaall' eräs saari soma löytyy,
Lehtinen. Sen jyrkät,
kallioiset rannat
Vastarinta ijankaikkinen on myrskyss',
Koska
aavan meren vallattomat lapset,
Kuin sotajoukko kransattuna,
päällekarkaa,
Anastaaksens Lintukodon kauniin saaren.
Niitty
viherjä on keskell' tätä saarta,
Keskell' niittyy kulta-keltain pelto
läikkyy,
Kantain hedelmiä ilman talven unta;
Keskell' peltoo soipi
tuuhee lehtimetsä,
Soi kuin rauhan kaupungissa, lemmen maassa;

Keskell' metsää pieni kukkas-kunnas seisoo,
Kunnaan kiireell' huone
linnunlaulupuusta.
Hieno sammal tämän huoneen katoll' kasvaa,

Kukkainen siell' hymyellen luoksens viittaa
Lintuja ja hyrrääviä
mehiläisii.--
Kuolematta, ijäisessä nuoruudessa
Asuu tässä

kerikansa pieni, kaunis;
Kaunis, vaan ei kymärtynyt peikkojoukko,

Niinkuin tarinoissa usein kuulla saamme.
Tässä linnut asuu,
lauluniekat pienet,
Tässä käki, ilolintu, kyntörastas
Lehdistössä
äänens ympärkaikuu antaa
Pelkäämättä ilmass' sinkoilevii haukkoi,

Kotkia ja öitten ilkeit' huhkaimia.
Elo ystävyyden!--
Vilkkaat keripojat
Pellot kyntää, kukostavat niityt niittää;
Laulaen
käy alat' heidän ilotyönsä.
Keri-immet, ruusuposkill', valkeiss'
vaatteiss',
Miehustalla vyö kuin kesän kirkas taivas
Sinertävä,
kukkasseppel kiireillänsä,
Kangast' kutoo helskyttäen korkeess'
lakass',
Tahi yhteist' atriaa he rakentavat
Viherjälle tanterelle
lehdon suojaan.
Sillon liike elävä on impiparvess',
Sillon kieli
virkeästi livertelee,
Kilahtelee usein naurun hopeekello.--
Yhtyvät he atrialle, uljaat pojat
Niinkuin neidot kauniit vaatteiss'
valkehissa,
Vöissä sinisiss' ja kukkas-seppeleissä.
Kanssapuhe
ilonen käy pöydän ääress'
Elämästä Lintukodon saaress' kauniiss',

Tarinoja himeit' mailmoist' kaukaisista
Siinä haastellaan ja
ihmetellään
Ympär pitkän pöydän, tuuheen metsän varjoss',
Koska
oksill' lintuin laulujoukko ääntää,
Pieni, vilpas kiuru viserrellen

Pyöriilevi paistehessa päivän kullan,
Ja kosk' tuuli hieno,
kukkas-hajuu täynnä,
Koivistossa lehtiin kanssa leikittelee.--
Taasen rinkitanssissa he kiitelevät
Niinkuin niityll' kiertelevä
länsituuli
Keveästi; tahi, kyllästyen tanssiin,
Käyvät purjehtimaan
sini-lainehilla.
Laivastonsa, lumivalkee joutsenparvi,
Alat' heitä
rannall' vartoo. Nytpä alkaa
Purjeretki, iloretki ympär saarta,
Laivat
kimmeltävät, kaikki kuormans' saavat.
Parittaisin nuori kerijoukko
istuu

Hartioilla joutsenen, ja rivi kulkee
Yhtä rinnan pitkin saaren
tyyntä rantaa.
Ihanasti laulaa poika niin myös neito
Armaas'
syleilyksess' laivan hienoll' kannell'.
Joutsen alakuloisesti ääntää,

Ihanasti toki; linnut visertelee
Rannall' kiistellen ja saaren metsä
kaikuu;
Meri kaikuu, taivaan kansi kaikuu,
Kaikki yhteensulaa

sointuun ihmeelliseen,
Kaikk' on hyminä kuin Tapiolan linnass',

Koska soivat siellä kultakanteloiset.
Niinpä purjehtivi kaunis
kerijoukko
Joutsenvenheillänsä ympär rauhansaarta,
Ja kosk'
viimein täytetty on iloretki,
Maalle astuvat he iloleikkiin toisiin.--
Mutta usein puitten juurilla he istuu
Vasten rintaa aleskallistuneell'
päällä;
Tyyneest', armaast' tuijottelee katsantonsa
Mietiskellen
hiljaisessa ikävyydess'.
Miksi ikävyydessä he uneksuvat?
Miksi
ihanasti kallistuvi päänsä?
Senpä syytä eivät ymmärtää he taida

Mutta tuskaton on heidän ikävyytens',
Pian pois se haihtuu niinkuin
aamun kaste
Poskelt' kukkasen, ja karkeloihin taasen
Rientävät he
viherjälle tanterelle,
Laulain onnen elämästä rauhan saaress'.
Niin
he iloitsee, ja viimein illan tulless'
Vaipuvat he unen hienoon helmaan

Unta kultast' näkemään, ja päälläns' väikkyy
Kesä-yöseen tyyni,
hymyilevä taivas,
Niinkuin vaisunsinii'n, hiilakkainen huivi.

Hiljaisuus on kaikkialla, aalto rannall'
Makeasti makaa, liikahda ei
lehti.--
Aamu hohtaa, koivuin valkeet rangat loistaa,
Lempee tuuli idän
purpuraisilt' porteilt'
Meren pintaa viivottaa ja ilma täyttyy
Taasen
lintuin viserryksest' lehdistössä.
Sillon ihanasta unestansa herää

Kerikansa, ijankaikkisesti nuori,
Rientää ilotyöhöns Lintukodon
saaress'.
Uljaat pojat pellot kyntää, niityt niittää,
Naiset kangast'
helskyttävi korkeess' lakass'.
KAUKAMETSÄ
Alas kallioita lapsi riensi,
Äitins luoksi riensi hän,
Lausui
loistavalla katsannolla:
Nähnyt olen taivaan maan.
»Mitä haastelet, mun pienoseni,
Mitä taivaan kaukamaast'?
Missä
näit sä autuitten mailman?
Sano, kulta-omenain.»
Vuoren harjanteella kauan seisoin,

Katsahdellen koilliseen,
Siellä

näin mä nummen sinertävän,
Honkametsän kaukasen.
Puitten kärjill' näin mä kunnaan kauniin,
Armas päivä paistoi siell',

Ylös kunnaan kiirehelle juoksi
Kultasannotettu tie.
Tämän näin ja sydämmeni riutui,
Kyynel juoksi poskellein,
Enkä
ymmärtänyt miksi itkin,
Mutta näinhän taivaan maan.
»Ei, mun lapsein; sineydess' ylhääll'
Taivaan korkee sali on,
Siellä
lamput, kultakruunut loistaa,
Siell' on istuin Jumalan.»
Ei, vaan siellä, missä ilmanrannall'
Kaukametsä haamottaa,
Siellä
ompi onnellisten mailma,
Siellä autuitten maa.
SUNNUNTAI
Mä muistan sen lempeän laakson,
Ainiaan muistan sen,
Miss' istuin
ma neitoni kanssa,
Hellästi syleillen;
Ja kiirehti kesänen päivä,

Sunnuntaipäivä tyyni.
Me varjossa valkean tuomen
Istuimme ruohistoss',
Ja allamme
kimmelsi järvi
Paisteessa auringon.
Ja loiskelit Ahtolan immet

Kultasell' santarannall'.
Sen toisella rannalla seisoi
Temppeli korkea,
Siell' kuulimme
virsien veisun
Ihanast' huokaavan,
Ja viimein, kuin jumalten maasta,

Temppelin kello pauhas.
Ja katselin kaukasta vuorta
Ylhäällä pohjosess'
Kuin ihmeellist'
Onnelan maata.--
Unien kangastus!
Kosk' impeni sylissäin istui

Temppelin kellon pauhuss'.
Mut vait oli impeni kaino,
Katsahtain korkuuteen,
Ja poskellans
kyynele kiilsi
Helmenä kirkkaana.
Mun käteni ihanast' eksyi

Kiharains mustaan yöhön.

Niin vietimme lempeäss' laaksoss'
Päivämme autuaan;
Me varjossa
valkean tuomen
Istuimme ruohistoss',
Ja läheni kesänen ehtoo,

Sunnuntai-ehtoo tyyni.
UNEKSUMINEN
Unta ma näin, mun impeni kaunis,
Mä kuolin sun helmahas;

Himeys lempee mun vaiheellain väikkyi,
Kuin Saalemin kesä-yöss'.
Autuas oil kuolema,
Kuolema sun
helmassas;
Niin kuolisin tuhannet kerrat
Vaipuen helmahasi.
Näinpä mä kaikk', vaikk' hämäräss' tummass'
Kaikk' korvani kuuli
myös,
Ihmisten äänet ja myrskyen pauhun,
Näin impeni sitovan
Myrttikranssii viileää
Kauneudeks kuolleelle,

Ja viimein sen päähäni painoi,
Poskillans tuskan kuume.
Hautaan mun kannoit, kaikuivat kellot,
Kuin tuomion ukkoset,

Pimeät pilvet peittivät taivaan,
Ja sieluni synkistyi,
Mutta immen katsannoss'
Taasen lemmen
taivaan näin;
Mua saattoi hän kammioon kuolon,
Poskillans tuskan kuume.
Vaikeni viimein ankara soitto
Ja vallitsi hiljaisuus,
Kalmistoss'
seistiin kuusien yössä
Mun hautani partahall':
Sillan neito kaunokihar
Esiintunkee
punertain
Ja, otsaltans hiukset viskain,
Seisovi arkkuin ääreen.

Laski hän kätens rintani päälle,
Mua hyvästi jättäen,
Suudelma kuuma huuliain poltti
Ja pyörrytti ihanast';
Leimahti mun povessain,
Elon virta koskena,

Mua herättäin unesta lemmen,
Kiertonsa alkoi taasen.
SOTA
Jo leimuuvat tuliset viirit,
Kaks joukkoa tanterell' seisoo,
Kuin
ukkosen pilveä kaksi,
Niin uhaten toinen toistans.
He ryntää päin

Ja yhteen iskee,
Kuin aalto ja karinen ranta,
Ja alkavi hirveä leikki.
Käy ympäri ankara kaiku
Kiväärein ja tykkien jyskeest';
He,
oksentain tulta ja savuu,
Nyt antavat kuoloo kylmää,
Ja torvi soi,

Ja trumpu pauhaa,
Ja kumisee kultanen kangas,
Kosk' Tuonelan
enkeli niittää.
Kuin tuhanten koskien melske,
Niin temmeltää, teiskaa ja ryskää
Se
kuolon ja kunnian pelto,
Ja pilvenä savu kiirii.
Ja pilvien yöss'

Käy sankarlauma
Kuin peikkoen synkeä parvi,
Ja vilkkaasti
välkkyvät miekat.
Ja voitettu pakenee viimein,
Kuin murrettu, huokaava laine,
Hänt'
vainoen voittaja seuraa,
Kuin riehuva myrskyn kierros,
Ja
riemuitsee
Ja houraileepi,
Kosk' kunnia päällensä loistaa,
Kuin
kirkkaus taivasten taivaast'.
Mut kaatuneen sankarin sielu
On astunut korkuuden linnaan,
Ja,
hymyen autuaass' rauhass',
Hän katselee tannert'

 / 27
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.