Pieni helmivyö | Page 8

nyt, Heikki,
tätä
elämätä!
Tämähän on vasta leikki!

Poikaset kuin huiskaa,
ett'ei kertoa voi sanat,
lumipallot tuiskaa

valkeat kuin metsäkanat! --
Kalle, Kalle paiskaa
tuota laiskaa,

joka seisoo tuolla
takapuolla!
Katsos, hölmö, kun sai pallin,

kaatui mullin mallin!
Huh, huh, huu!
lunta ihan täynnä suu!
Elä
itke -- ole vait,
tyydy siihen minkä sait! --
Riston lumipallot ovat

liian kovat! --
Juhana ja Kalle,
käyvät painimaan,
Jussi jäikin alle,

lunta päälle vaan! --
Näetkö, Pekko,
Jussin vasta ostettu
uusi
mekko
on kuin veestä nostettu! --
Kädet käyvät kohmeesen,

lähdetään pois huoneesen;
kukaan ei saa nakata,
jo on aika lakata!
_Olli Vuorinen_.
Mirri sairastaa.
Ikävän nyt kerron teille:
mirri sairastui!
Paha oli ilma eilen,
mirri
vilustui.
Nyt on vaivaa ystävällä
0. senhän arvaatkin -- kaikk' on kipeänä hällä, nenä, varpaatkin.
Minä häntä silittelin,
ei hän hyrrännyt.
Maidollakin mairittelin,
ei
hän leikkinyt.
Äiti makkarankin osti,
mirrilleni vei,
mirri päätänsä
vaan nosti,
sanoi: "kiitos ei!"
Viimein isän tohvelihin
mirri löysi tien:

kävi sinne kyyryksihin

ystäväni pien'.
Sh, sh, lapset, hiljaa aivan,
antaa maata vain.
Uni
huomiseksi vaivan
poistaa pienoltain.
_Samuli S._
Mirrin uni.
Pikku mirri, miirisilmä
nurmikolla nukkuu,
käki koivun latvuksessa

vieressänsä kukkuu.
Päivä paistaa heleästi,
pääsky piiskuttavi,
itikkaiset inisee ja

paarmat parajavi.

Mirri mielin vetelevi
ihanata unta;
näkee talvipakkasta ja
hyvin
paljon lunta.
Kuulee hiiren ripinätä
aitan sillan alta...
Nauramatta iloissaan ei

mirri olla malta.
Tassuansa nuolaisee
miellä makealla.
0. Silloin herää mirri parka kesäkoivun alla.
Oikaisevi tassujansa,
päätä pientä puistaa!
Talven kylmän
kamalaksi
mirri parka muistaa.
Nurmikolle istahtavi,
silittävi päätä;
ihailevi itikoita
sekä
kesäsäätä.
_Alli Nissinen_.
Enkeli ohjaa.
Maan korvessa kulkevi
lapsosen tie.
Hänt' ihana enkeli
kotihin
vie.
Niin pitkä on matka,
ei kotia näy --
vaan ihana enkeli
vieressä
käy.
On pimeä korpi
ja kivinen tie,
Ja usein se käytävä
liukaskin lie.
Niin pianhan lapsonen
langeta vois,
jos käsi ei enkelin
kädessä
ois.
Ja viettelys vienoja
verkkoja vaan
on laajalle laskenut
korpehen
maan.
Niin pianhan niihinkin
langeta vois,
jos käsi ei enkelin
kädessä
ois.
Maan korvessa kulkevi
lapsosen tie.
Hänt' ihana enkeli
kotihin

vie.
Oi laps', ethän koskaan
ottaa sä vois
sun kättäsi enkelin
kädestä
pois!
_Immy_.
Oi Herra, anna mulle
Oi Herra, anna mulle
ain' suuret aattehet
ja suo'os, siitä Sulle
mä
kannan kiitokset!
Äl' anna maahan, multaan
mun koskaan kiintyä,
ei kunniaan, ei
kultaan
mun mielen' piintyä!
Vaan kun ois tosi, taivas,
päämäärä pyrkimäin,
ja mieli vapaa,
vakaa
ja puhtaus syömmessäin,
Niin olkoon suurta sitten
tai pientä toimeni,
saa synnyinmaani siitä

Sun siunauksesi.
_Kyösti --n_.
Eriskummainen kantele.
Ne varsin valehtelevat,
tuiki tyhjeä panevat,
jotka soittoa sanovat,

arvelevat kanteletta
Väinämöisen veistämäksi,
jumalan
kuvoamaksi,
hauin suuren hartioista,
veen koiran koukkuluista;

soitto on suruista tehty,
murehista muovaeltu:
koppa päivistä
kovista,
emäpuu ikipoloista,
kielet kiusoista kerätty,
naulat muista
vastuksista.
Sentä ei soita kanteleni,
ei iloitse ensinkänä,
soitto ei
soita suosioksi,
laske ei laatuista iloa,
kun on huolista kuvattu,

muretusta muovaeltu.
_Kanteletar_.
Elkää ouostuko.

Otettiin minusta outo,
varsin virhi viskattihin
minun lapsen
lauluistani,
pienen pilpatuksistani,
minun liioin laulavani,
pahasti
pajattavani.
Vaan elkää hyvät imeiset
tuota ouoksi otelko,
jos mie
lapsi liioin laulan,
pieni pilpatan pahasti;
en ole opissa ollut,

seisonut sepän pajassa,
saanut ulkoa sanoja,
loitompata lausehia;

olen oppinut kotona,
oman aitan orren alla,
oman äidin värttinöillä,

veikon veistoslastusilla.
_Kanteletar_.
Ohoh kultaista kotia!
Lämmin paita liinainenkin
oman äidin ompelema;
vilu on vaippa
villainenkin
vaimon vierahan tekemä.
Lämmin on emosen sauna

ilman löylyn lyömättäkin;
kylmäpä kyläinen sauna,
vaikka löyly
lyötäköhön.
Koria kotoinen leipä,
jos on täynnä tähkäpäitä:

Vihavainen vieras leipä,
vaikka voilla voituohon.
Villainen emosen
vitsa,
ruokoinen isosen ruoska,
jospa viikon virpokohon,

rupeaman ruoskikohon;
vitsa vierahan verinen,
kyläläisen
kynnäppäinen,
josko kerran iskeköhön,
tahi puolen koskekohon.

Ohoh kultaista kotia,
armasta ison eloa!
Jos oli leipeä vähempi,

niin oli unta viljemmältä;
ei toruttu torkunnasta,
makoomasta ei
manattu.
_Kanteletar_.
Pimeä isoton pirtti.
Oli mulla muoto muinen,
oli muoto muien rinnan,

kun ma notkuin
nuorempana,
kasvoin heinän karvallisna.
Hyvä oli lapsen lassa olla

hyvän vanhemman varassa;
ikävä isättä olla,
outo äidittä eleä,

vaiva suuri vanhemmatta:
pimeä isoton pirtti,
vaikka päivä
paistakohon,
sokea emoton soppi,
vaikka kuu kumottakohon.
_Kanteletar_.

Korpi kurjalla kotina.
Kotihinsa muut menevät,
majoillensa matkoavat,
kurjall' ei ole
kotia,
katalalla kartanoa;
korpi kurjalla kotina,
salo sauna
vaivaisella.
Moni on päivä päätön päivä,
useampi einehetön;
ilta
ainakin tulevi,
yö etehen ennättävi,
moni tuikkavi tulonen,

vilkuttavi valkeainen.
Ei ole turvoa tulesta,
valkeaisesta varoa,

turvoa tuhoistakana,
vaivaistakana varoa.
Tuikkaen tuli palavi,

vilkutellen valkeainen,
eessä lapsen armottoman,
kohalla
kovaosaisen.
Noin tunsi tulen isäntä,
virkkoi valkean pitäjä,

tuvallinen tuumoavi
ja sanovi saunallinen:
"poies turvaton tuvasta,

armoton katoksen alta!
Tuulen vieä turvatonta,
ahavaisen
armotonta,
varatonta vastarannan."
_Kanteletar_.
Tuo kerta rajalle rauha.
Oi Ukko, ylinen herra,
taivahallinen Jumala,
tuo kerta rajalle rauha,

Suomehen sula sovinto,
rauha raukoille rajoille,
sana kaunis
Karjalahan!
Kun toisit rajalle rauhan,
Suomehen hyvän sovinnon,

viel' ois miestä mielellistä,
sulhoa sulosanaista
kyntäjäksi,
kylväjäksi,
siemenen sirottajaksi;
itku ei kuuluisi kujilla,
valitus
vajojen päissä,
lehot ei nurmelle leveisi,
pellolle petäjän taimet.
_Kanteletar_.
Toisin ennen, toisin eilen.
Toisin ennen, toisin eilen,
toisinpa tätä nykyä;
toisin ennen toimi
käski,
toisin ennen työ opetti.
Toimi käski tonkimahan,
maa
väkevä vääntämähän,
ei kuin nyt tätä nykyä,
elon entisen lopulla.

Eip' on maaten maa pietty,
istuen isosen pelto;
ei suannut suuri
pelto,
maa ei sallinut savinen
miestä verkaista vaolla,
koriata
kuokan päässä,
piian pitkiä hameita,
sukan vartta valkeaista.
Nyt

tämä nykyinen kansa,
sekä kansa kasvavainen,
maaten maitansa
pitävät,
penkin päässä peltojansa;
syövät maansa makkaroina,

itroina isonsa pellon.
_Kanteletar_.
Kelle mä sanon suruni?
Käyn mä kymmenen kyleä,
samoan saan taloa,
en löyä sitä sisarta,

en sitä emosen lasta,
jolle ma sanon suruni,
haastan
mielihauteheni.
Jos ma siskolle sanoisin,
niin sanois sisar savulle,

savu sen saisi patsahalle,
patsas pihtipuoliselle,
pihtipuolinen
pihalle,
piha pellon kyntäjälle,
kyntäjä koko kylälle.
Virkkaisinko
veikolleni,
veikko kohta naisellensa,
veikon nainen naapurihin,

naapuri koko kylälle.
Tahi jos virkan vierahalle,
mainitsen kylän
Matille,
vieras sen viieksi panevi,
kylän Matti kymmeneksi.
Niin
kellen sanon sanani,
haastan mielihauteheni,
ett'ei muut muretta
saisi,
miero mieltä arvoaisi? --
Menen metsähän mäelle,
puhelen Jumalan puille,
haastan haavan
lehtysille,
pakajan pajun vesoille;
ne ei kerro kellenkänä,

kuihkaele kullenkana.
_Kanteletar_.
Kuluu ikä laulamattakin.
Noin sanoi minun emoni,
varoitteli vanhempani:
"Elä lapsi paljon
laula,
tytär tyhjiä sanele;
ikä kultainen kuluvi,
aika armas
rientelevi,
sinun lapsen lauluissasi,
kurjan kukkumaisissasi."
Vaan
ellös emoni surko,
valitelko vanhempani,
iän kultaisen kulusta,

armahan alimenosta,
minun lapsen lauluissani,
pienen
pilpatuksissani; --
Ikä kuitenkin kuluvi,
aika armas rientelevi,
jos
en laula polvenani,
hyrehi sinä ikänä;
aika kultainen kuluvi,
päivä
kaunis karkelevi,
ilman lintujen ilosta,
varvuisten visertämästä.

_Kanteletar_.
Armahan kulku.
Täst' on kulta kulkenunna,
täst' on mennyt mielitietty,
tästä armas
astununna,
valkea vaeltanunna;
täss' on astunut aholla,
tuoss' on
istunut kivellä.
Kivi on paljo kirkkahampi,
paasi toistansa parempi,

kangas kahta kaunihimpi,
lehto viittä leppeämpi,
korpi kuutta
kukkahampi,
koko metsä mieluisampi
tuon on kultani kulusta,

armahani astunnasta.
_Kanteletar_.
Repo ja jänis.
Repo itki reilitteli
kiven päällä