Papin tytär | Page 7

sijasta:

--Eihän Ellillä ole ollut kuin hyvin pienenä ... ei hän ole milloinkaan
pitänyt nukeista.
--Tyyra pitää niistä niin erinomaisen paljon, sanoi vieras rouva ... hän
ei voi tulla toimeen ilman että hänellä on aina joku mukana ... menepäs,
kultaseni, noutamaan se, joka sinulla on vaunuissa ... missä se on siellä
jossain?
--Se on vis à vis-istuimen alla omassa huoneessaan ... se nukkuu nyt,
kun on matkasta väsynyt.
Sekä herra että rouva hymyilivät tyytyväisinä...
--Hänellä on niin erittäin vilkas mielikuvitus siihen katsoen, että hän on
vielä niin nuori ... hän on koko matkan puhunut nukkensa kanssa...
Mene nyt häntä herättämään, kyllä hän nyt jo voi nousta...
Ja rouva hymyili yhä vielä, ja kun tyttö oli mennyt ulos ja isä käskenyt
Ellin mennä mukana, niin ei rouva voinut pidättäytyä, vaan kertoi vielä
uudelleen saman asian, että oli oikein omituista katsoa, kuinka Tyyra ei
hetkeksikään unohtanut nukkeansa ja kuinka hän hoiti sitä ja puki
päälle ja riisui ja käski olla hiljaa, ettei hänen hoidettavansa heräisi...
--Sinulla on erittäin miellyttävä pieni tyttö, sanoi isä vanhalle
koulutoverilleen.
Tyyra olikin heidän ainoa lapsensa, sanoivat herra ja rouva ... he eivät
voineet olla erillään hänestä hetkeäkään ... ottivat aina hänet mukaan,
jos mihin matkustivat ... mutta heti kohta kotiin tultuaan täytyi heidän
erota hänestä, kun Tyyran taas täytyi lähteä kouluun ... heillä oli
ikävämpi kuin lapsella itsellään.
--Vai niin ... herrasväki on antanut tyttönsä käydä koulua? kysyi äiti.
--Niin, kyllä se on tarpeellista ... me olemme päättäneet antaa
lapsellemme niin täydellisen kasvatuksen kuin vain voimme, eikä hän
kotona enää voi oppia sitä, mitä sivistyneeltä ihmiseltä vaaditaan...

--Kyllä se voi niin olla, sanoi äiti.
--Eikö sinun Ellisi ole vielä koulussa? kysyi vieras herra isältä.
--Ei, ei hän ... ei hän ainakaan vielä ... se on kyllä totta, että olen minä
sitä vähän ajatellut...
--Tyyra on ollut jo kaksi vuotta koulussa, ja kyllä me olemme tulleet
siihen huomioon, että sekä hänen tietonsa erittäinkin että koko hänen
muu kasvatuksensa, niin hyvin henkinen kuin ruumiillinenkin,
esimerkiksi mitä ulkokäytökseenkin tulee, ovat suuresti edistyneet.
--Niin, kyllä kaikesta näkyy, että hän on hyvin kasvatettu, sanoi isä ...
missä koulussa hän on?
--On kyllä totta, että koulukin on paras laatuaan meidän maassamme,
saksalainen tyttökoulu pääkaupungissa...
--Tuleeko siellä kuinka kalliiksi pitää...?
--Kalliiksihan se tulee, sanoi herra, mutta meidän mielestämme on
vanhemman velvollisuus antaa lapselleen kasvatus semmoinen, joka,
niinkuin sanottu, vastaa sen ajan vaatimuksia, jossa eletään, ehkäpä
vielä parempikin. Ja ainakin on se välttämätöntä tytölle, jonka
vaikutusala ja elämän toimi on avioliitto, johon hän kaikki rakentaa.
Siksi on se välttämätöntä, että hän, kun hän joutuu naimisiin--
--No, August, torui hänen rouvansa, nyt sinä taas menet siihen ... on
liian aikaista vielä puhua siitä...
--Elä sano, mamma, ei mikään ole liian aikaista, kun on pidettävä
huolta lapsensa onnesta.
--Niin, niin, kyllä se on totta...
--Niin, mitä aioitte sanoa siitä, kun joutuu naimisiin? kysyi äiti.
--Sitä juuri, että vaimo, joka on saanut hyvän sivistyksen, paljoa
paremmin voi tehdä miehensä ja perheensä onnelliseksi kuin muutoin,

sen olen minä pitkällisenä papintoimeni aikani kyllin usein tullut
huomaamaan ja siksi minä...
--Se on aivan totta, se on aivan totta, sanoi isä melkein hartaasti, mutta
äiti istui vähän aikaa totisena eteensä katsoen ja nousi sitten ja meni
katsomaan, eikö kahvi jo olisi valmista.
Kuppeja toisessa huoneessa tarjottimelle järjestäessään näki hän Ellin
ja vieraan tytön vaunuissa. Vieras tyttö näytteli nukkeaan Ellille, mutta
Elli ei siitä näyttänyt olevan juuri milläänkään ... katseli melkein kuin
oudoksuen vuoroin tyttöön, vuoroin nukkeen.
--Onko sinun nimesi Tyyra? kysyi hän yhtäkkiä.
--Minun nimeni on Tyyra Hedvig.
--Äitisihän kutsui sinua joksikuksi muuksikin ... miksikä se kutsuikaan?
--Kultuseksiko? niinkö?--Äiti sanoo aina minua niin, kun minä olen
hyvä tyttö.
--Miksikäs se sanoo, jos olet paha?
--En minä ole milloinkaan paha... Tantti sanoo aina koulussa, että minä
olen paras tyttö koko luokalla ... minä olen primus...
--Mikä se on se?
--Etkö sinä tiedä, mikä on primus? ... etkö sinä ole ollut koulussa?
--Enkä ole ollut...
--Voi, voi, sepä on ikävä se ... mennään puutarhaan noutamaan kukkia
Ainille ... onko teillä ruusuja, Aini rakastaa ruusuja...
--Ei meillä ole mitään ruusuja ... saat herneen kukkia, jos tahdot.
--Ei Aini huoli semmoisista...

--Tahdotko sinä istua venheen perässä, niin mennään rantaan...?
--Minä menen kysymään äidiltä ... en minä ennen tule ... pitää aina
kysyä äidiltä ensin...
--En minä sitten lähdekään, jos menet kysymään.
--Miksikä et?
--Siksi vain! En minä virka kenellekään mitään, kun menen vain...
--Hyvä tyttö aina kysyy äidiltään ensin, ennen kuin menee minnekään.
Elli katsoi vähän aikaa ääneti toveriinsa, sitten hän sanoi:
--Sinä olet olevinasi!
--Minäpä menen äidin luo ja otan Ainin mukaan, sanoi toinen
loukkautuneena ja lähti pois.
Sen parempia ystäviä ei tytöistä tullut, vaikka isä niinä päivinä, jotka
vieraat viipyivät talossa, koetti kaikella tavalla saada heitä olemaan
yhdessä. Isän mielestä oli vieras tyttö esikuva hyvin kasvatetusta
lapsesta ja hänen oma tyttönsä huonosti kasvatetusta. Se tuli joka hetki
yhä selvemmin näkyviin. Käytöksessään oli toinen siro ja miellyttävä,
toisesta ei