Minkä mitäkin Tyrolista | Page 6

kivisten louhikkojen kovuus lauhtuu ja alppimaisema, joka niin helposti rupee rintaa ahdistamaan sulkiessaan silm?n tien, k?y keve?ksi, l?pikuultavaksi, viihdytt?v?ksi, melkein vienoksi kaikessa suuruudessaan.
Laiva on kulkenut j?rven yli, on k?ynyt toisella rannalla olevain pienten kaupunkien laitureissa. Olen n?hnyt sen, kuullut sen, mutta en ole kuitenkaan n?hnyt enk? n?e muuta kuin tuon lumihuipuston. Ja vasta kun laiva palaa j?rven yli ja pys?htyy Clarensin siltaan hotellini luo, her??n taas todellisuuteen.
Todellisuus on usein ik?v?, kun siihen joutuu mieluisten haaveittensa maailmasta. Mutta mik? siin? lienee, ett? kaikki, mit? nyt n?en, tuntuu kahta hauskemmalta kuin ?sken. P?iv?llisp?yd?ss? istuvat ihmiset, kaikkein yksitoikkoisimmat ja tavallisimmat kasvot, pintapuoliset p?yt?puheet, niiss? kaikissa on jotakin erikoista, niihin on kuin jokin salainen iloisuus ja hilpeys k?tkettyn?. Tietysti se on vain oman mielentilani luomaa, syyn? siihen on se, ett? katsellessani ja kuunnellessani noita minulle v?linpit?m?tt?mi? ihmisi? ja asioita, min? vain ajattelen sit? n?ky?, jonka olen n?hnyt. Mutta voi my?skin olla, ett? nuo kaikki ihmiset ovat tiet?en tai tiet?m?tt??n saaneet vaikutusta samasta mist? min? ja ett? heid?n silm?npohjassaan on kuva alppij?rvest? ja lumihuipuista sit? kirkastamassa silloinkin, kun mieli on muualla.
Ja toden totta!--kun nousemme p?yd?st? ja vieraista yksi toisensa per?st? astuu ulos verannalle, niin ei ole ainoatakaan, joka ei kynnyksen yli tultuaan vaistomaisesti loisi silmi??n yl?s vuorille ja sit? n?ky?, mik? sielt? aukeaa eteen, ??nett?m?ll? tervehdyksell? omistaisi. Ja ??neenkin, hiljaiseen huudahdukseenkin puhkeaa ihastus joltakulta:
--Katsokaa, kuinka ne hehkuu!
Se on heille jokap?iv?inen n?ky, he ovat sanoneet ja kuulleet sen usein, kenties joka ilta, mutta silti se ei voi j??d? sanomatta. Min? n?en tuon ensi kerran. Vuoret hehkuvat nyt, paistavat vaalean punertavilta laskeutuvan auringon loisteessa. Lumet siell? ovat nyt menett?neet ominaisen valkeutensa ja kokonaan antautuneet sammuvan auringon viimeisen tulentuikkeen tulkitsijoiksi. Kun valon tuoja on mailleen mennyt, ojentaa alpin huippu viel? kerran kaulaansa katsoakseen sen j?lkeen, sen muistoa s?ilytt??kseen ja antaakseen siit? osan meille, jotka t??ll? alhaalla pime?ss? istumme.
Istun kauan, monet tunnit, l?mpim?ss? y?ss? viel? sittenkin, kun tuli alppien huipuilla jo on kokonaan sammunut ja y? kattaa kaiken maan. Luulee ne yh? viel? n?kev?ns? odottaen, ett? ehk? pilvi on ne sattumalta peitt?nyt tai ett? nouseva kuu niit? k?y valaisemaan.
Mutta vaikka eiv?t en?? t?n??n tulekaan esiin, niin tulevathan huomenna, jolloin sama n?ytelm? alkaa uudelleen. Ja lapsellinen, kiitollinen ilo t?ytt?? mielen, ettei viel? huomenna tarvitse l?hte?, vaan ett? saa viel? viipy? p?iv?n tai pari t??ll? ihannemaassa, jossa on niin hyv? ja huoleton olla ja jossa luonto pit?? kuin parhaana vieraanaan ja n?ytt?? joka p?iv? juhlivan yst?v?ins? iloksi.

VALOKUVA SVEITSIST?.
Vihreit? k?ynn?ksi? kiemurtelee puutarhasta seini? pitkin parvekkeen rautaristikkojen ymp?rille. K?ynn?ksien alitse n?kyy palanen puutarhan hiekoitettua k?yt?v?? ja sen ulkomuurin ??ress? kasvaa rivi k?yri? omenapuita. Omenapuiden latvojen yli sinert?? ja vihert?? j?rven vesi.
Se vesi viel? kerran! Tarkastellaan sit? ensin, annetaan sen ilahuttaa silm??, ei luoda katsetta yl?s eik? ymp?ri ... viel?h?n ehdimme ... nautitaan verkalleen ja h?t?ilem?tt?, yhdest? ensin ja toisesta sitten ... vuotakoon kauneuden runsaudensarvi hitaasti yli ?yr?ittens?!
Niin se vesi! Taivaskin saa olla ylpe? siihen kuvastuessaan. Se on kuin sit? varten siin? l?ikkym?ss?, sen kuvastimeksi kiilloitettu, niin l?pikuultavaksi huuhdottu sent?hden, ett? sininen korkeus voisi kaikkea kauneuttaan sen pinnassa ihailla. Taivas sen siihen kokosikin, valkoisimpana, puhtahimpana lumisateena vuorten huipuille seuloi, aurinko lumen hyytel?ksi sulatti, kylm? t?htivy? hyytel?n j??tel?ksi j??hdytti ... j??tel? suli taas laaksoihin liukuessaan, muuttui vuorivirraksi, kuohui ja vaahtosi, j?rveen juoksi ja asettui t?h?n vuorien v?liin loiskumaan. Ja joutsen, joka tuolla tyynell? ulapalla kelluu, on kuin vaahtopallo, sen vuorivirran suvannosta kotoisin; valkoinen tiira, joka ilmassa vaakkuu ja p?iv?n valossa v?lkkyy, on kuin lumipilven lonka alppien huipuilta irtautunut.
* * * * *
Loivana kaarena kiert?? j?rve? sen ranta ja vet?? lempe?sti puoleensa helliv?n silm?n.
Kauniin teki reunuksen taivas kauneutensa kuvastimen ymp?rille. Teki t?h?n kaupungin, teki tuonnemmaksi toisen, rakensi vaikeita huoneita rivisen, pujotteli ne kuin helmiksi puutarhojen vihre??n nauhaan, joka yhdist?? talon taloon, kaupungin toiseensa. Kaksinkertainen on helminauha, on kolmin- ja nelinkertainenkin huonerivien kohotessa vuoren rinnett? toistensa takana;--monikirjava se on: vaalea, valkoinen, vaalean punainen;--monimuotoinen se on: yksityisten asunnoita, hotelleja, kirkkoja ja vanhoja linnoja sek? alhaalla veden partaalla ett? ylh??ll? vuoren rinteell?.
Kirkoista soivat kellot. Rantakatua kiit?? s?hk?raitiovaunu keve?sti keikkuen ja torveansa toitahuttaen. Py?r?ilij?n kello kilahtaa. Tuolla kaukana puhaltaa rantalaivan pilli ja valkoinen vaahto kuohuu r?yhel?ksi siipien alla laivan kyljess?.
Sulkeudu silm?, k?tke kalvoosi mit? olet n?hnyt, vied?ksesi mukanasi muiston rauhan ja ihanuuden rannasta, jossa huolettomat, joutilaat ihmiset ilojaan hoitavat tai huoliaan hautovat--muiston, jonka voit loihtia esiin, kun synkill? saloilla ja raukoilla rannoilla ja mustien mutaisten vesien partaalla mielesi maan tasalle painuu.
Sulkeudu silm?, ja avaudu uudelleen ja anna katseesi kohota pois veden pinnasta yli kauniiden kaupunkien ja ikivihantain puutarhain--kohota yl?s nurmikkorinteit?, joilla karja soinnukkaita kellojaan soittelee ja joiden notkelmissa alppimajat piileksiv?t, ja yl?s synk?n totisia kuusipuita kasvavia jyrk?nteit?--kiipe? kivilouhikoita ja paljasp?it? veitsiviilokallioita--ja pys?hdy tuonne, miss? ikuiset lumihuiput siint?v?t.
Taivas ja maa siell? toisensa tapaavat, sulavat yhteen ja toisiinsa sointuvat, ainaisessa viileydess? h?it??n viett?en ja auringon verhotessa heid?n p??ns? ja hartiansa vaippaan, jonka se kutoo heleimm?st? sinihopeastaan ja punaisimmasta purppurastaan ja jonka reunat se puhtaimmalla kullallaan kirjailee.
Her?? mieless? ep?m??r?inen halu sinne tullaksesi, niinkuin