Marit Skjölte | Page 7

seisomaan kiviportaille katselemaan. Kuu oli t?ysi ja valaisi vaalealla, kalman kylm?ll? valollaan autiota avaraa vuoristoa ylt'ymp?ri. H?nen jalkojensa juurella oli kanervikot, ja ilma oli niin kirkas ett? sopi n?hd? sek? kanervikot ett? kaikki ra'otkin kallioseiniss?, ja samalla se oli raitis ja keve?. Ei karjan kelloa kuulunut, ei virran kohinata eik? lehden liikutusta. Kaikki seisoi t??ll? ik??nkuin kuunnellen mahtavien vuorihuippujen l?heisyydess?, jotka avaruudessa ylpe?sti nostivat valkoiset huippunsa taivasta kohti. Ne tiesiv?t ett'ei myrskyt eik? pilvet voineet heit? siirt?? pois niist? paikoista, mihin olivat juurtuneet. Heid?n ei tarvinnut rukoilla paikkaa eik? palvelusta kelt?k??n, he olivat herroja alallansa eiv?tk? toista tarvinneet. Suuren sinert?v?n sumuvaipan vetiv?t he ymp?rilleen kun y? kolkostui, ja valkoiset p??t loistivat kuutamossa. Marit istui alas portaille. H?n mielest?ns? vahvistui katsellessaan n?in miehuullista ja suureellista. Vasta kun rupesivat liikkumaan sis?ll? paimenmajassa, nousi h?n ja meni sis??n. H?n tunsi silloin ett? oli istunut kauan, sill? koko h?nen ruumiinsa v?risi.

VIIDES LUKU.
Marit oli kotona taas ja oli ruvennut tavallisiin t?ihins?. H?n oli luullut ett? olisi parempi kun taas oli kotona, vaan ei h?n koskaan ollut k?rsinyt niinkuin nyt. H?n luuli vahvistuvansa ja h?n heikontui. Tuo kylm? rauha, jonka oli saavuttanut istuessansa sin? y?n? vuorella polttavain ajatustensa kanssa, se raukesi nyt tyhjiin, kun h?n oli palannut kotiseudulleen. Tuolla ulkona oli se paikka, miss? olivat toinen toistansa kohdanneet, ja se tie, miss? h?n oli seisonut. T??ll? sis?ll? oli kirstu morsiusvaatteineen, joita h?n oli ommellut. Miss? h?n kulki ja k?vi, luki h?n vaan h?nen nime?ns? joka paikassa -- Kaikki oli t?ynn? muistoja pienimm?st? ruohonkorresta pienimp??n astiaan sein?ll?. H?n huomasi olleensa ja el?neens? t?ss? ainoassa ajatuksessa kaksi pitk?? vuotta; se ajatus oli h?nt? kantanut kaiken vaivan ja k?rsimyksen l?pi, ja nyt -- kaikki oli muserrettu ja tyhj??. Marit vaipui alas kirstun viereen ja purskahti itkuun semmoiseen, ett? oli niinkuin se kest?isi ijankaikkisesti. Mit? oli h?nen teht?v? ja mihin ment?v?? T??ll? h?nen oli mahdotoin olla ja el??, jossa haava alinomaa revittiin uudestaan auki.
Tuomari oli kutsuttanut Marit'in luoksensa ja nuhdellut h?nt? siit?, ett? h?n oli k?ytt?ynyt sopimattomasti. Miesten tuvassa oli Endre kysynyt leipoiko h?n h?it? varten, koska oli jauhoissa nen?n alta, mutta Marit k??nsi vaan kalpeet kasvonsa h?nt? vastaan eik? vastannut. Ei t??ll? ollut ket??n, joka olisi voinut puhua h?nelle lohdutuksen sanaa, vilvoittaa tuota polttavaa otsaa ja virvoittaa kuihtuvaa syd?nt?. Ei, t?m? oli liikaa. Ep?toivossaan meni Marit alas j?rvelle, lopettaaksensa p?iv?ns? siell?, mutta kuinka lienee ollutkaan, oli kuin tuntematoin k?si olisi h?nt? pid?tt?nyt eik? h?n voinut muuta kuin tuijoittaa synkk??n syvyyteen.
Y?ll? h?n ei nukkunut, p?iv?ll? toivoi h?n olevansa tuhat sylt? maan alla sill'aikaa kuin talon tytt?ret lensiv?t tanssista tanssiin; salista kuului soitantoa ja naurua alas Marit'in luo, joka istui taistelemassa ajatustensa kanssa pieness?, kylm?ss? kamarissaan.
Miksi heid?n oli niin hyv? ja h?nen niin tuskallista? Miksi piti h?nen n?hd? lasten iloista leikki? nurmella ja muiden tekev?n ty?t?, nukkuvan rauhassa ja iloitsevan, sill'aikaa kuin h?n ei saanut el?? eik? kuolla?
Er??n? iltana toinen tytt?rist?, se, joka oli kihloissa, tuli my?h??n kotiin jostakin iltaseurasta. H?nen sulhasensa h?nt? saattoi. He seisoivat v?hint?in puolen tuntia kuiskailemassa ovella ennen kuin erkanivat toisistaan, n?ytti kuin eiv?t olisi tahtoneet p??st?? toinen toistansa. Kun p??ovi oli suljettu meni neito hiljaa ky?kin ikkunain ohitse ja aikoi menn? takatiet? sis??n, mutta s?ps?hti aika lailla n?hdess??n noiden kalpeain kasvojen katsovan ruudun kautta ulos. Kasvot liikahtivat kun askeleita kuului. Se oli Marit. H?n meni ovea aukaisemaan.
"Sin?k? Marit olet n?in my?h??n valveilla?" sanoi neito astuessaan sis??n. "Hyv? Jumala kuinka minua peloitit! Eth?n vaan ole minua odottanut?"
"Enp? juuri! mutta en saanut unta ja arvelin sent?hden ett? oli paras istua", vastasi Marit hiljaa.
"No, ota sitten kynttil?, niin voit auttaa minua vaatteiden riisumisessa". Neito k?vi edell? ja Marit j?less? kynttil?n kanssa.
"Hyv? Jumala, mik? p?iv? meill? on ollut t?n??n, Marit!" sanoi neito kun oli huoneessansa taas. "Etp? tied? kuinka ihanaa on olla kihloissa", lis?si h?n ja silm?t loistivat. H?n oli istunut s?ngyn laidalle ja Marit seisoi suorana ja kalpeana h?nen edess?ns?, kynttil? k?dess?.
"Sanotaan niin olevan", vastasi Marit, vaan ei katsantonsa mit??n ilmaissut.
"Etk? koskaan ole aikonut menn? kihloihin, Marit?" kysyi neito ja alkoi riisua p??lt?ns? osto-kiharat peilin edess?.
"En tied? mit? se hy?dytt?isi", kuuli h?n saman syv?n ??nen lausuvan takanansa.
"Jos voisin ymm?rt?? teit? talonpoikia", huudahti neito ja k??ntyi kummastellen. "En luule teill? olevan yhdenk??n killingin arvosta hell?tuntoisuutta -- pid? vaari, sin? tiputat kuumaa talia p??llesi!"
Marit vapisi niin ett? tulista talia tipahteli alas h?nen k?dellens?.
"Ei se tee mit??n", sanoi h?n, pyyhk?si pois talin ja piteli kynttil?? kuin ennen.
"En, sill? he eiv?t koskaan kirjoita toisillensa eik? heit? koskaan yhdess? n?hd?, ja toinen on heille yht? hyv? kuin toinenkin. Hyi, se on inhoittavaa!" neito veti ylenkatseessaan hameen p??lt?ns? p??n yli. "Mutta puhuivathan ihmiset, ett? sinulla oli joku, Marit? Kuinka sen asian k?y?"
"Arvattavasti se ei k?y laatuun sitten", vastasi Marit samalla kylm?ll? ??nell?.
"Oi, sin? lasket vaan leikki?", sanoi neito ja nauroi, "-- hyi, ?l? toki tuijoita minuun tuolla lailla, n?ytt?? kuin min? -- -- sill? sinun t?ytyy kuulla ett? se on ihanata Marit. Niin, niin, odota