Marit Skjölte | Page 6

nauraen. "Kaiketi arvelet minun sopivan h?ihisi?"
"Kuinka itse tahdot. Ei ollut sallittu ett? meist? pariskunta tulisi", sanoi Anders.
"Sallittu! -- -- luulet kenties ett? min? ai'on istua ja valittaa voivotella sinun t?htesi, vaan siin?p? erehdyt, mies. Minun silmiss?ni ei sinulla ole enemm?n arvoa kuin tuolla kivell? tuossa", ja Marit potkasi kiveen, niin ett? se lensi pitk?n matkan, "sen enemp?? arvoa ei sinulla koskaan ole ollut. Olihan helppo n?hd? mit? lajia sin? olit, kun korjasit luusi vuoren toiselle puolelle".
Anders punastui vihasta.
"Tahdon ilmoittaa sinulle, Marit, ett'ei haukkumiset sinua yht??n hy?dyt?. -- T?t? ei nyt k?y muuttaminen; mit? sin? siis tahdot?"
"Min? tahdon sanoa sinulle ett? olet konna", huusi Marit ja polki jalkaa maahan, "min? tahdon sanoa sinulle ett? sinun pit?isi h?vet? olla kunniallisten ihmisten parissa, sen min? tahdon; min? tahdon sanoa sinulle ett? olet saattanut minut perikatoon, jotta minusta ei ikin? tule ihmist? en??n". Ja Marit k??ntyi aidalle p?in ja purskahti itkuun.
Joku tuli k?vellen pihan yli. Se oli Anders'in uusi vaimo. T?m? l?heni huomatessansa heit?.
"Seisotko t??ll? juttelemassa kerj?l?istyt?n kanssa", sanoi h?n Anders'ille; "jos h?n tahtoo ruokaa, voi h?n menn? ky?kkiin".
Marit otti k?det kasvojen edest?, kuultuansa sen.
"Kerj?l?istytt??" sanoi h?n, meni aivan likelle vaimoa ja pudisti nyrkki?ns? h?nen nen?ns? alla. "Ei, mutta sin? olet kerj?l?is-akka, sin?, joka olet varastanut h?net multa! Vaan minua h?n olisi tahtonut, minua h?n kosi kauan aikaa ennen sinua, minua h?n rakastaa yht? kaikki, vaikka sinulla on muutamia lehmi?. Ja min? olen yht? kunniallinen min?, kuin sin?, sen tahdon sanoa sulle, etk? sin? ole sit? p?iv?? n?kev?, jolloin min? kerj?isin killinki? Kari Bjaaland'ilta. Ota sin? vaan kultakappaleesi, sin? hupakko, min? en sit? ottaisi, vaikka se heitett?isiin j?lkeeni".
Kari oli puuastunut, h?n puri hampaansa yhteen ja katseli alas miehens? puoleen.
"Sin? kuulet sen, Anders?" sanoi h?n.
Anders seisoi siin? suuttuneena ja h?mm?styneen?; h?n ei tiet?nyt mit? tehd?, mutta meni viimein Marit'in luo ja otti h?nen k?sivarrestansa kiinni.
"Sinun pit?? menn? nyt, Marit, taikka" -- --
"Niin, ly? minua jos uskallat", huusi Marit katsoen suoraan Anders'in silmiin, "min? panen vetoa siit?, ett'et uskalla -- -- N?etk?s, -- sin? olet pelkuri nyt, Anders Bjaaland, ehk? hieman h?peetkin. Se hiukkanen miessyd?nt?, mit? sinulla on ollut, on kaiketi piiloittunut akan hameen taakse nyt".
Anders oli vaiti, mutta Kari tuli ja otti h?nen takinhihastaan kiinni. "Jumala tiet?k??n miksi sin? seisot ja kuuntelet h?nt?, n?eth?n ett? h?n on hullu".
Marit kuuli sen ja nauroi.
"Hullu?" sanoi h?n, "ei, kyll? sin? hullumpi olet, joka otat sinua kaksikymment? vuotta nuoremman miehen. Niin, mene sin?", huusi h?n poismenev?n Karin j?lkeen. "Nyt saat istua lihomassa avarassa tuvassasi, sin?, Marit kyll? voi orjaella ja tehd? ty?t? k?sill?ns?. Hyv?sti siis, Anders Bjaaland, voi hyvin ja tanssi lystikk??sti t?n? iltana, ole vaan varoillasi, ett'en min? riipu kuin lyijy sinun kenkiesi anturoissa; ?l? luulekkaan ett? niin helposti eroitat itse?si minusta. Olen y?ll? ahdistava rintaasi, p?iv?ll? olen laskeva kivi? tiellesi ja astuessasi kynnyksen yli olet minuun kompastuva. Ei yht??n auringon s?dett? ole valaiseva huonettasi, sill? ulkopuolella seison min? piment?m?ss?. Hei vaan, kyll? silloin tulet viett?m??n iloista el?m?t?! Pilkkanauru on soiva korvissasi kun tahtoisit muistutella jotain virren-nuottia, ja kirkossa istuessasi min? istun sun vieress? ja kuiskaelen siit? miehest?, joka myi itsens? perkeleelle kahdesta kiilt?v?st? hopeataalarista. Olet ehk? silloin silm?ll?si etsiv? Marit'ia, vaan h?nen silm?ns? on oleva kuiva, h?n on naurava sinulle, h?n on --"
Anders oli jo ladon toisella puolen, mutta h?n oli viivystellen astunut yl?sp?in. Marit puhui niin kauan kuin Aders'ia n?ki, tuijoitti viel? siihen suuntaan, mihin h?n oli h?vinnyt, ja istui sitten tien varrelle, kasvot k?siin k?tkettyin?.
Oli jotensakin pime? kun Marit palasi. Kotona olivat h?nt? etsineet noin tunnin aikaa, vaan eiv?t l?yt?neet. Rouva oli raivoissaan, h?n torui ja l?hetti ihmisi? ulos etsim??n tarkemmin; sill? oli sovitettu niin, ett? seuran oli ehtiminen paimenmajalle vuoren kukkulalle ennen y?t?, jota varten jo oli tilattu y?sijoja siell? edelt?k?sin. Ja tuossa Marit sitten tuli ovesta sis??n hiljaa ja tyynesti niinkuin ei mit??n olisi tapahtunut. Rouva katsoi h?neen niinkuin puusta pudonneena, mutta Marit meni vaan piisin luo ja rupesi siell? askaroimaan.
"Vai h?n tulee viimeinkin, h?n tahtoi arvattavasti ett? meid?n piti odottaa siksi kun h?nen olisi mukava l?hte?", sanoi rouva pilkallisesti; "mutta, kyll? min? opetan sua sanomaan itse?si kipe?ksi ja sitten juoksemaan tanssiin nuorten miesten j?lkeen". N?in sanoen juoksi h?n Marit'ia vastaan, antaaksensa h?nelle korvapuustin.
Marit huomasi sen, h?n k??ntyi ?kki? ja tarttui rouvan ranteesen niin voimakkaasti, ett? rouva oli huutamaisillaan.
"Ette ly?", sanoi h?n vaan ja katsoi ter?v?sti rouvan silmiin. Rouva vaaleni; h?n ei ollut koskaan ennen n?hnyt ett? Marit'illa oli noin kylm? ja kova katsanto; h?n vaikeni ja meni toiseen huoneesen.
Hetken kuluttua oli koko seura matkalla hevosineen p?ivineen eik? sanaakaan en?? haastettu siit?, mit? oli tapahtunut. Oli kuutamo, jotta ei ollut vaarallista vaikka tulivatkin v?h?n my?h??n paimenmajalle. Marit k?vi muitten j?less?, jalka asteli koneentapaisesti eteenp?in, ei h?n n?hnyt vuoria eik? kukkuloita ja ennenkuin tiesik??n olivat jo perille tulleet. H?n sai sijansa lattialla, niinkuin muutkin, vaan ei saanut unta silmiins? koko y?n?. Havaittuansa ett? kaikki h?nen ymp?rill?ns? nukkuivat, hiipi h?n hiljaa ovesta ulos ja j?i