Lea; Margareta | Page 8

(Kallistuu Aramin rintaan.) Aram, s? ihanainen!
ARAM. Lea, mun onneni luoja!
LEA. Mit?? Lep??nk? vasten sinun rintaasi omana lemmittyn?si nyt?
ARAM. Lep??, ijankaikkisesti lep?? siin?!
LEA. Enh?n usko onneani, ja tied?n sen varmaksi kuitenkin. Mik? suloisuus, mik? huimaava tuoksu pyhien lehtimaja-juhlasta!
ARAM. Syd?miemme juhla!
SAKEUS. Aram, t?m? neito sun ansaitsee ja sin? my?skin h?nen, vaikka katoaakin sinun sielusi katsanto maan mustahan multaan.
ARAM. Maan multaan? V??rin luultu, vallan v??rin! Min? uskon t?t? Natsaretin miest? Jumalan valituksi mieheksi; ja tiet?k??t, ett? puhun syd?men vilpit?nt? kielt?! Ah! en teeskentele, en teeskentele, niinkuin petollinen konna. Miksi tekisin niin? Olihan jo Lea omani, ennenkuin tunnustin t?m?n.--Niin, min? uskon h?neen.
SAKEUS. Riemuitkaamme!
LEA. Riemuitkaamme kaksinkertaisesti!
ARAM. Katso, Israelin voimallinen Messias on siin?.--Mink? pid?n suurimpana ihmeen? t??ll?? Sen, ett? saita viskaisee kaiken rikkautensa pois niinkuin saastaisen loan. Sit? ei saata aikaan ihmisvoima.
SAKEUS. Totisesti ei! Jumalan armo on tehnyt t?ss? ihmety?ns?.
ARAM. Kuitenkin; ken poisti mun silmist?ni sokeuden sumun? Terve sin? kaunoinen Lea! Sun olennostasi on virrannut mun puoleheni pyh? valkeus, jonka loistaessa henkeni silm? on tunkeunut kauvas Jumalamme valtakuntaan.
SAKEUS. Selam, mun lapseni, selam! Sin? saatoit mun n?kem??n autuutemme auringon. H?nen n?in ja ikuisen rauhan sain.
LEA. H?nen n?in ja t?m?n kaiken sain. Me kaikkihan nyt kuulumme tuon oikean paimenen lammaslaumaan, ja min? itse, min? olen viel? Aramin iloinen, iloinen, kultainen karitsa! Oi ihanata iltaa! Mun sieluni karkeleepi kuin soidessa tuhannen simbalin, karkelee ja v?r?j??, niinkuin viikunalehto humisee. Kuulkaamme ... kuulkaamme hiljaista kohinaa, kuin ennen hymin? Eliaan tuulen, joka Herran toi! Ah! koska olen n?hnyt illan n?in armahan? Jos sen n?hnyt olen, niin olinpa silloin vienoinen lapsi. Ulkona tuolla, toisella puolen kaupungin muureja, m? kes?p?iv?n? viivyin, leikiten palmistossa. Alas pitkin taivaan lakea vieri s?teilev? aurinkoinen l?nnen kultapilvihin p?in, ja lounainen liehtoi ihanasti, liehtoi ja humisi palmujen latvoissa. Niiden varjossa m? hyppelin ja leikittelin iloisena lapsena, kun kaikui mun korviini ??ni, kaikui l?pi tuulen liepe?n virran, huudellen Leaa, Leaa ja Leaa taas. Ken huuteli siin?? Kenen oli t?m? suloisesti helisev? ??ni? Ah! silloinpa emoni lemmek?s sisar, nainen mustakiharainen ja hehkuva kuin punertava ruusu, l?hestyi, huudellen lempilastaan. H?n tuli, k??ri mun helmaansa ja lausui: ?rienn? jo kotihis, rienn? mun kanssani, kultaseni; siell?h?n vieraita Mahanaimin kaupungista huoneessamme riemuitsee, ja sinua halaavat he n?hd?, syleill? ja suudella. Tule, mun lapseni, tule!? Niin h?n lausui, mua manttelinsa suojassa kantaen vasten viile??, ihanata tuulta; ja n?kyip? viimein armas koto. Me astuimme sis??n, ja lehtien pyh?st? tuoksusta t?yttyi sabatin iltana huone. Sis??n me astuimme, ja hymyten avasivat mulle helmansa Mahanaimin suloiset vieraat; ja nytp? sylist? syliin m? kuljin kuin kultainen hempu. Niinp? armasteltuna lintusena m? naisten varjoisilta povilta urosten rinnoille ihanassa py?rteess? kiertelin, kunnes lep?sin viimein tuojani liepe?ss? helmassa j?lleen. Siin? autuaasti m? lep?sin ja katsahdin akkunasta l?ntehen kauvas, ja n?in siell? auringon sammuvan loimon, joka, pyh?sti hymyten, vaipui hohtavien vuorten taakse.--T?m?nkaltainen lapsuuteni ihanin p?iv?. Ah! siihenp? tahdon verrata p?iv?n t?m?n.
SAKEUS. Oi mun lapseni, oi kallis sielu! Mik? syd?n tykkyy sun povessasi! Tunnenpa ??rett?m?n riemun, katsellessani liekki?, joka meit? kohtaan silmist?si leimuaa, l?mmitt?en herttaisesti. Aram, kuule minua. Aram! (Pidellen Leaa k?dest?.) T?m? lapsi tuopi sinulle ikuisen onnen.
ARAM. (Tarttuu Lean toiseen k?teen.) Sen tuopi h?n, ja siit?p? voin itse?ni kutsua onnen pojaksi.
LEA. Kaikki hyv? annetaan meille ylh??lt?.--Mutta iloitkaamme!
ARAM. Riemuitkaamme!--Joas, min? tied?n, ettet mielly yhdistym??n iloomme nyt, vaan siirryt meist? kernaammin pois.
JOAS (erikseen). Niin; miksi seison t?ss? ja tuijottelen, min? hullu? (??neens?.) Min? rienn?n teist? pois ja j?t?n teille kirouksen. Katso, Jehovan rangaistus!--Astukoon sis??nne perkeleiden kiljuva lauma, polttava rutto ja spitalitauti, joka kuluttaa ja sy? hamaan luihin asti! (Kovalla m?r??v?ll? ??nell?, ja paukutellen sauvaa lattiaan.) Hamaan luihin asti, hamaan luihin asti! Haa!
SAKEUS. Mutta ole onnellinen sin?!
LEA. Iloinen ja onnellinen ainiaan, veljemme rakas!
ARAM. Onnellinen, ja viimein kuollessasi autuas!
JOAS. (H?mm?styen.) Mit??
ARAM. Onnea sinulle toivon, kaikesta syd?mest?ni toivon sit?.
LEA. Kuin kes?n lempe? sade, niin vuotakoon onni ja rauha sinulle ja viimein Jumalan kunnian loiste!
SAKEUS. Jalosti lausuttu, mun tytt?reni! Ah! sun ylev? sielusi meit? kohottaa maan tomusta taivasten korkeuteen!--Niin, onni, autuus ja rauha olkoon viimein meid?n kaikkein perint?-osa, kaikkein, kaikkein! (Syleilee Leaa ja Aramia. Joas poistuu kovin aattelevana ja k?si otsalla.)

MARGARETA
N?ytelm? yhdess? n?yt?ksess?

Alkulause ensimm?iseen painokseen (1871).
Meid?n historiamme mustin muisto piment?? t?t? nerosta s?ken?iv?? runoelmaa, ja sen pimennon on runoniekan oma synkimm?n synkk? kohtalo tehnyt viel? mustemmaksi sumullaan. H?nen voimallisen henkens? viimeinen luoma on t?ss? tarjona aikalaisille ja polville nousevaisille. Se ei ole hautakummun p??lt? tarjottu muistiais-lahja; se viel? olisi lohdutusta. Mutta rinnatusten niiden kammioin kanssa, miss? Suomen p??kaupungin v?syneet henget saavat rauhassa lev?t?, on saman Lappvikin rannalla toisiakin kammioita, jotka, vaikka valoisammat, eiv?t kuitenkaan saata usein luoda valoa hautojen sivuitse eksyneiden henkien pimentyneisiin ajatussyvyyksiin.
Yhdess? n?ist? kamottavista kammioista, jotka ovat aiotut meilt? poistemmatuille, vaan ei viel? kuitenkaan kirkontarhan asujiksi p??sseille, on k?tketty meid?n n?kyvist?mme, vaikk'ei sent??n meid?n s??list?mme.--Stenvall, Kivi. H?nen likeisen? naapurinansa on siell? samassa paikassa, samassa mielentilassa, Daniel Hjort'in nerokas luoja. Se ei ole aivan v?h?inen asia niin v?h?iselle maalle kuin Suomi, ett? se saattaa kadottaa kerrassaan kaksi niin rikaslahjaista runoilijaa.
Mutta jos onkin meid?n maamme ollut niin rikas, ett? silt? on voinut