Lea; Margareta | Page 7

(Sakeus on kantanut lippaansa p?yd?lle.)
SAKEUS. Nyt, mun tytt?reni, ?l? punehdu, kun kuulet totuuden, vaan katsahda jalosti maailmaan. Siis kuulkaat: Suurin osa t?st? aarteestani on v??ryydell? koottu.
LEA. Sent?hden viskatkaa se paino poveltanne pois; vaipukoon se k?yhien uhri-arkkuun.
SAKEUS. Oikein sanottu!--Joas, nyt ?l? punehdu, Jumalan nimess?, ?l? punehdu.
JOAS. Sakeus! Malttakaat mielt?nne, ihminen, malttakaat mielt?nne Herran t?hden!
SAKEUS. Juuri Herralle t?yt?n lupaukseni nyt, uhraten aarteeni k?yhille ja kaikille, jotka ovat k?rsineet v??ryytt? minun kauttani; sill? kalliimpi kuin kaiken maailman aarteet ompi mun sieluni. Nyt, arkkuni, on mieleni iloisempi sinusta erotessani, kuin koskaan ennen, sinua t?ytt?ess?ni. Ruben, sin? aina uskollinen Ruben, ota halttuusi rahat, lue kohta siit? vaivaisille puolet, kahdeksankymment? penninki? leskelle Gilgalissa ja nelj?kymment? er??lle miehelle Bet-Haramissa, ja viel? monille muille...
JOAS. Heretk??t, hullut! Heretk?? jo!
SAKEUS. ?l? estele!--Niin; ja monille muille, sit? my?den kuinka muistooni johtuu veijausteni uhrit; ja ne, jotka muistostani ovat kadonneet, ne astukoot esiin, todistaen tekoni, ja min? maksan heille takaisin nelj?nkertaisesti, niinkuin k?skee Moseksen laki. Kaikki, kaikki tahdon heille maksaa, niin kauan kuin kest?? arkkuni sis?llys. Ja kun on se tyhjennetty--ja t?m? on tapahtuva pian--he ?lk??t kuitenkaan heitt?k? toivoansa, vaan odottakoot viel? tulevaisuuteni varoista k?rsityn vahinkonsa takaisin. T?m? oli lupaukseni Galilean profeetalle, ja nyt sen t?yt?n.--Rikas olin siis, mutta nyt olen k?yh? ja kuitenkin rikkaampi kuin koskaan ennen. Kiitetty olkoon Herran nimi!
LEA. Kiitetty, ylistetty t?ll? hetkell? ihanalla!
SAKEUS. Ota arkku ja tee minun tahtoni.
RUBEN. Ett? niin on tapahtuva, se tiet?k??t, herra!
SAKEUS. Min? tunnen sinun. Mene ja tee niinkuin sanoin. (Ruben l?htee k?ym??n, mutta Joas, ryhtyen arkkuun, est?? h?nen kulkunsa.)
JOAS. Seisahdu mies, seisahdu!
RUBEN. Mit? ai'ot?
JOAS. (Likist?? arkkua vimmatusti vasten rintaansa.) Arkustani pois! Aarteet ovat minun, minun, minun ne ovat! Minulle ovat ne m??r?tyt ja pyh?sti luvatut, ja t?m? on totinen tosi. Pois!
RUBEN. Hellit?, sin? villitty, ja anna minun menn?! (Joas ja Ruben tempailevat arkkua kukin puolellensa.)
SAKEUS. Joas, Joas, oletko mielet?n?
LEA. Joas, ?l? virit? mun is?ni vihaa!
JOAS. Huomenlahja, huomenlahja, haa!
RUBEN. Mene helvettiin!
JOAS. Auttakaat minua, hyv?t naapurit ja kansalaiset! Sakeus on kadottanut j?rkens?, eik? tied?, mit? h?n tekee. Rient?k??t, rient?k??t apuun!
SAKEUS. Sin? saatat mun syd?mmeni paisumaan.
JOAS. H?n ei tied?, mit? h?n tekee!
LEA. H?n tekee ty?n otollisen Jumalan ja ihmisten edess?.
JOAS. Kulta on minun!
RUBEN. Sin? valehtelet!
JOAS. Minun ihan totisesti!
SAKEUS. Mit?? (Ottaa Joasta k?sivarresta ja viskaisee h?nen kiivaasti sivulle.) Mene matkaasi, kiusan henki.
LEA. Kiitoksia, is?ni! (Ruben vie arkun pois.)
SAKEUS. T?ss? on tapahtuva minun tahtoni, vaan ei sinun.
LEA. Kiitoksia, is?ni, kiitoksia!--Mutta mit? haastelen min?? Ei suinkaan sovinnon ja rauhan kielt?. Toki: anna anteeksi, armas Joakseni, lause, jossa puhkesi ilmiin Lean entinen mieli, iloiten toisen vahingosta. Mutta sit? pyyt?? h?n sun unohtamaan taas.--Niin teki mun is?ni sua kohtaan, kun ei voinut toisin tehd?, osoittamatta karmeutta. Tied?, ett? ovat h?nen silm?ns? auvenneet n?kem??n, mink? ihanan oikeuden ty?n h?n nyt rikkaudellansa tekee, ty?n, josta riemuitsee Jumala ja enkelit. Sen sanot my?s kerran sin?kin, kuultuasi taivaan oppia, joka on sovinnon ja rakkauden evankelio.
JOAS. Saatana sun kielesi naulitkoon kiini, muuttakoon sun vaikka suolapatsaaksi. Huolisinko siit?? Min?k? ottaisin vaimokseni tuon suuren v??rintekij?n, koronkiskojan ja varkaan tytt?ren? Siit? varjelkoon minua armollinen Elohim. Se on sanani.
LEA (erikseen). Mik? ihana sana!
JOAS. Koronkiskoja ja varas, sen on h?n tunnustanut itse.
SAKEUS. Ja kuitenkin viel? j?lkeen t?m?n tunnustukseni likistit aivan rakkaasti mun kultaani syd?nt?si vastaan. Mit? aattelisin t?st??
JOAS. Mit? tahdot. Tytt?resi heit?n hiiteen!
LEA. Sinua kiit?n, Joas, ett?s p??st?t minun n?ist? kylmist? kahleista. Sua kiit?n, vuodattaen ilon l?mp?isi? kyyneleit?, kiit?n sinua siit?, ett? aukenee jo t??ll? vienon neitosen etehen vapauden maailma. Mik? kultainen p?iv?!
SAKEUS. Suokoon Jumala, ettei Joas, enent?ess??n rikkauttansa, olisi enn?tt?nyt Sakeuksen vertaiseksi luvattomain keinoin harjoituksessa, sen suokoon Jumala! Tosi! v??rin olen tehnyt, mutta niin ja ehk? julkeammin viel? on t?ss? tehty aina kaukaisesta entisyydest? saakka. Kuitenkaan t?m? ei rahtuakaan puolusta minua, ei Jumalan, eik? ihmisten edess?. Ainoastaan katumus ja parannus ja t?m?n, sek? oikein ett? v??rin kootun, kultani uhraus voi saattaa tehdyn tekem?tt?m?ksi j?lleen ja lahjoittaa sielulleni rauhan. Ja niin on tapahtuva t?n? p?iv?n?, t?ll? hetkell? taivaan ??rett?m?n armon ja voiman kautta. Ja onpa, Herran tieten, t?m? p?iv? tehnyt monella tavalla onnen ty?n. Se voimallisena viskaimena jo ajoissa poisti suvustani vaarallisen ohdakkeen, joka tahtoi juurtua mun tytt?reni tulevaisuuden peltoon. T?m? p?iv? on selv?sti n?ytt?nyt, ett? ainoastaan huoneeni tavarat ja kulta oli se morsian, jota kohden Joas pyrki yli Lean poven riettailla askeleilla. Mutta t?n??n on h?n n?ytt?nyt oikean nahkansa. H?n nyt, kun Sakeuksen rikkaus on mennyt, hylk?? k?yh?n publikanin ja h?nen tytt?rens?. Mutta kaikki on hyvin!
LEA. Ah! t?m? hylk??minen on onneksemme.
SAKEUS. Sen tied?n. H?nt? et rakasta, vaan Aramia, Aramia. Mutta ?l? katso en??n h?nenk??n puoleensa; sill? sin? olet k?yh?n miehen tyt?r. Niin, nytp? n?hd??n, mik? taivutteli poikien syd?mi? huonettani kohden. Oliko se rakkaus? Oliko se ahneus? Sin?p?, mun lapsi raukkani, olet nyt se koetus-kivi, joka n?ytt??, kumpaisestako metallista ovat heid?n syd?mens?.
ARAM. H?n on se kallis kivi, jota sieluni lakkaamatta halaa. Oi, jos h?nen omakseni voittaisin, niin k?tkisin h?net syd?mmeni syvyyteen!
SAKEUS. T?ss? on h?n! Kallistu h?nen syliins?, mun Leani, ja ole h?nen omansa aina. (Vet?? h?nt? Aramia kohden.)
LEA. Mun is?ni armahin!