Lea; Margareta | Page 9

kadota kaksi senvertaista runollista henke?, niin se kuitenkin on toiselta puolen kovin k?yh? ollaksensa tuntematta katkeraa kaipausta. Se h?m?r?, johon n?m?t molemmat runoniekat ovat hukkuneet, tekee t?m?n kaipauksen viel? tuntuvammaksi; sill? se ik??nkuin ennustaa ja uhkaa, ett? se ihmeellisesti loistava p?iv?, jonka Suomen kansan runohenki on viett?nyt ja el?nyt viimekuluneina vuosikymmenin?, nyt on yleiseenkin muuttuva h?m?r?ksi. Mit? Suomen kansalla oli saatavaa vanhemmalta runoniekkapolveltaan, sen se on melkein viimeiseen t?hteesen asti saanut. Ja koska nyt uudetkin kanteleet murtuvat nuoremman polvikunnan voimallisimmissa k?siss?, niin on aika, ett? t??ll?kin valmistautaan vastaan-ottamaan tuota runouden rauta-aikaa, joka jo kaikissa muissa maissa sek? kansoissa on kohonnut jalompain aikakausien sijaan. Eritt?in v?kev?henkisiss? kansoissa on yht? hyvin n?hty ihmeellinen voima, joka lakastuneista runovainioista taas tuottaa ilmiin uuden, rehoittavaisen viljan. Ruotsissakin, jonka esimerkki meit? niin likeisesti kajoaa, on t?m? yleinen kokemus k?ynyt toteen. Kenp? siis uskaltaisi v?itt??, ett? Kalevalan ja Franz��nin maassa ei tule n?ht?v?ksi uutta todistusta siihen? Mutta varmemmalla kuin toivolla me emme kuitenkaan saattane sit? odottaa.
Mutta ennen kuin muisto h?nest?, josta min? n?m?t rivit kirjoitan, ennen kuin Kiven nimi voisi pimenty? h?nen maanmiehillens? selitt?m?tt?m?ksi, sit? ennen olisi meid?n tulevainen kohtalomme pimentyv? paljon synkemm?ksi h?m?r?ksi, kuin siksi, joka nyt on alkuun p??ssyt. Enemmin kuin t?h?n asti tulee vasta my?nnett?v?ksi, ett? h?nen runointonsa useampaan kuin yhteen tiehen on j?tt?nyt umpeenmenem?tt?mi? j?lki? runovoimansa voittoretkest?. Ja semmoiseen p??t?kseen kumminkin ep?ilem?tt? kaikki yhdistyv?t, ett? Kivelle, siin? runouden lajissa, johon t?m?kin teos kuuluu, nimitt?in n?ytelm?runoudessa, meid?n maassa n?ille p?ivin saakka ei ole kohonnut vertaista, jos vaan arvostelija suopi t?yden arvon kaiken dramallisen runouden p??perusteelle, runoilijan monipuolisille luonnonlahjoille. Min? puolestani tunnustan peittelem?tt?, etten n?ytelm?kirjallisuuden sankareissa tunne kovin monta, jotka voittaisivat Kiven siin? suhteessa. N?in p??tt?ess?ni en ole muistamatta, ett? varsinkin dramallisessa runoudessa sivistys on v?ltt?m?tt?m?n tarpeellinen, sivistys, joka valmistelee runoniekan luonnonlahjan luomia ja valaa ne t?ydelliseen, taiteelliseen muotoon. Mutta sen tied?n my?s, ett? ?i tusen former trifs det sk?na?; min? tied?n, ett? Belvederen Apollonin ja Laokoonin kuvat ovat kesken?ns? yht? erimuotoiset, kuin Pindaron ja Sofokleen runoelmat erimuotoiset. Ja etenkin tahtoisin t?ss? huomauttaa tuota aivan ep?ilem?t?nt? seikkaa, ett? runoniekan suuri luonnonlahja, silloin kun sen on t?ytynyt tulla toimeen ilman sit? sivistyst?, jonka kirja-oppi sek? seurallinen kanssak?ynti suovat onnen syli-lapsille, yksinkin joskus on luonut nerollisia teoksia, joiden vertaa ei paljas sivistys ja oppi koskaan olisi saaneet aikaan. Yht? hyvin kuin Kalevalan nimett?mi? runoilijoita vedet??n esiin t?m?n lauseen todisteeksi, yht? hyvin sopii siihen Kivenkin nimi. Katsokaamme, kuinka paljon h?nen runohenkens? on luonut kovimmassakin maallisessa ahdistuksessaan, niin tottapa meid?n, jotka olemme kasvatuksemme avuksi saaneet k?ytt?? kaikkia sivistyksen suomia keinoja, tulee viel? n?yremmin kuin muulloin tunnustaa, ett? me olemme sangen v?h?ss? m??r?ss? tehneet, mit? meilt? olisi ollut oikeus vaatia.
Kiven ulkonainen tila t?ss? maailmassa on kuitenkin s?ilytt?nyt h?nen runohengelleen ehtym?tt?m?n voiman l?hteen, joka meilt? muilta enemm?n tai v?hemm?n puuttuu. H?nen henkens? ei ollut vieraantunut pois kansasta; siit? syyst? tuntui h?nen runoelmissansa, samoin kuin jaloimmissa viini-lajeissa, voimallisesti kasvinpaikan tuore haju. H?mm?stytt?v? on n?hd? mill? sanain voimalla h?n usein luopi el?v?? henke? runoelmihinsa, ei ainoasti luonnonkuvausten, vaan my?s ihmissyd?men tunteitten suhteen. T?m? vieh?tt?v? dramallinen sanain-voima ilmoittaa itsens? my?s t?ss? Margaretassa kohta ensim?isiss? sanoissa, ja samallaisia tavataan tihe?ss? edemp?n?kin. N?m?t voimalliset sanat ja niin my?s koko se mieli-ala, joka t?st? runoelmasta puhuu, on kaiku Suomen kansan syvimm?st? syd?mest?, syd?mest?, jonka rakkaus on yht? voimallinen kuin sen vihakin.
Muutenkin on t?m? runoelman koko peri-aatos samallaista kaikua. Siit? syyst? ei ole helppo p??tt??, mihin luokkaan n?ytelm?kirjallisuudessa se on asetettava. Tuossa kammottavassa teossa, joka t?ss? liikkuvien henkil?iden mielt? kuohuttaa, ei heill? ole mit??n osallisuutta--paitsi yhdell? ainoalla--viel?p? on se teko jo tapahtunut ja tehty. Eip? voi oikeastaan olla t?ss? puhe sis?llisest?k??n teosta, s.o. muuttumisista n?ytelm?n henkil?iden mielentilassa, vaikka kyll? tuimia tunteita tragillisella tavalla heiss? on riehumassa. Kenties voivat kuitenkin todellisesti dramalliset kanssapuheet, joista tuon syd?nt?-sortavaisen ulkonaisen tapahtuman vaikutus kajahtelee, olla jonkunlaisena vastapainona niille puutteille, jotka drama-taiteen tieteellinen silm? on havaitseva t?ss? merkillisess? runoelmassa. Totisesti dramallinen paitsi sit? on varmaan kumminkin se ihana pyrint? sovitukseen t?ss?kin hirve?ss? tilassa, joka my?s muissa Kiven teoksissa kajastaa kaikkien sumujen l?pi. Kuinka onnellinen olisin, jos samallainen tulevaisuuden kajastus sallisi toivoa viel? jotain Kiven voimallisen neron luomaa. Mutta synkk? sumu on meilt? kaiken toivon ijankaikkiseksi peitt?nyt.
Fredr. Cygnaeus.

HENKIL?T:
CONON, vanha evesti. MARGARETA, | h?nen tytt?rens?. KARIN, | ANIAN, nuori upseeri. MATTI, Cononin palvelija.
Tapaus on Suomessa, Tampereen tienoilla, Toukokuussa 1808.

Maantie ja mets?nen seutu. Perill? kivinen ja kantonen m?ki ja m?en harjulla m?nnist?.--Karin tulee oikealta.
KARIN (yksin). Margareta! Miss? viivyt? Min? en voi en??n vartoa turhaan, eih?n kuulu miest? sanominensa kaupungista.--Oi sisareni, kuinka taidat viipy?, kuinka astella noin huoletonna sin?, koska en saa hetkeksik??n rauhaa min?? Ihailetko t?m?n illan kauneutta? Onhan se ihana ja laulelevat pienet linnut, mik? mets?n tutkaimilla, mik? lennellen kirkkaan taivaan alla. Ah! iloitsinpa min?kin ennen, kilvan laulelin ilman siivitetyn lauman kanssa, koska tyyni aurinko aleni, pallistaen valkeita hattaria kultaruskollansa. Mutta kolkot ovat p?iv?t nyt, murehtien kallistaa p??ns? Suomen kansa, ett? k?rsii kallis synnyinmaa; ja siit?h?n ei l?yd? syd?mmeni rauhaa.--Margareta!
MARGARETA (ulkopuolella). T?ss? olen, sin? levoton.
KARIN. H?n