Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast | Page 8

(Heittää viitan hartioilleen ja poistuu.)
INKO: Hyvästi, Sinikka, soreahius!
KERTTU: Kuuma tina kurkkuhusi!
SINIKKA: Milloin takaisin tulet?
KERTTU: Etkö lähde siitä, sudenruoka?
INKO: Aamulla tulen. Silloin on minullakin uusi jumala!
(Menee. Sinikka seuraa häntä eteiseen. Palajaa hetken perästä takaisin
ja yrittää lähestyä äitiään. Kerttu istuu rahilla pöydän ääressä, kädet
hervottomina sylissään ja huojutellen ruumistaan edes takaisin
ikäänkuin topertuneena siitä, mitä on tapahtunut.)
SINIKKA (arasti): Äiti!

KERTTU ei vastaa.
SINIKKA (menee hitaasti karsinanpuolelle, vilkaisee vielä äitiinsä ja
ryhtyy koneellisesti värttinää vääntämään; pysähtyy työstään ja painaa
sydäntään): Äiti! Minulla on niin paha aavistus sydänalassa.
KERTTU ei vastaa.
(Vaitiolo. Kulkuset helähtävät pihalla.)
SINIKKA (rientäen ikkunaan): Äiti! Nyt ne menevät!
KERTTU ei vastaa.
SINIKKA (aukaisee ikkunaluukun ja katsoo lähtijöiden jälkeen niin
kauan kuin kuuluu kulkusten kilinää, joka heikkenee vähitellen; kuun
valo lankeaa hänen kasvoilleen): Äiti! Minä pelkään.
KERTTU (soinnuttomasti): Mitä, lapseni?
SINIKKA: Että Inko ei palaja.
KERTTU tuijottaa tylsästi eteensä.
SINIKKA (sulkee hitaasti ikkunaluukun, palajaa takaisin värttinänsä
ääreen, kehrää hetkisen ja hyräilee):
Sinikan laulu.
Kantoi tuuli purtta kahta tuolle puolen Lemmenlahta; pilvi kuun yli
kulkee.
Tuonen pursi tuima pursi korkeana kuohut mursi; pilvi kuun yli kulkee.
Unten haaksi hauras haaksi horjuu, vaappuu, jää jo taaksi; pilvi kuun
yli kulkee.
Iloinnenko taikka surren nään ma Tuonen tuiman purren; pilvi kuun yli
kulkee.

Milloin heikon haavehahden? Istuessa illoin kahden; pilvi kuun yli
kulkee.
(Painaa pään käsiinsä ja puhkeaa hiljaiseen nyyhkytykseen. Päre
pihdissä sammuu. Pitkä vaitiolo.)
LALLI (tulee mykkänä, synkkänä ja otsa rypyssä, istuu raskaasti rahille
lieden ääreen): Pimeässäkö täällä istutaankin?
KERTTU (nousee väsyneesti ja sytyttää päreen): Pianpa palasit.
LALLI: Palasin.--Mitä Sinikka itkee?
KERTTU: Mitä itkenee. Taitaa olla omat huolensa hänelläkin.--
(Vaitiolo.) Tapasitko tietäjän?
LALLI: Kotavuorella kohtasin hänet.
KERTTU: Tekikö taikojaan?
LALLI: Teki.
KERTTU: Mitä arvat osoittivat?
LALLI: Ei mitään hyvää hänen mielestään.
(Vaitiolo. Koko edellinen keskustelu on tapahtunut vitkaan ja
väsyneesti.)
KERTTU: Lienee tästä aika maata mennä.
(Puuhaa rankisten luona oikealla oviseinällä. Lalli tuijottaa synkkänä
tuleen. Sinikka pyyhkii karsinanpuolella.)
LALLI: Mitä Sinikka itkee?--(Katsoo ympärilleen.) Täällä on jotakin
tapahtunut. (Kukaan ei vastaa.) Joku on käynyt täällä?
SINIKKA: Pyhä mies meillä kävi.

KERTTU: Olihan tässä ruotsi ruoalla.
LALLI: Vai oli.
(Vaitiolo.)
KERTTU: Se ei ollutkaan näet mikään tavallinen kerjäläinen.
LALLI: Vai ei ollut kerjäläinen.
SINIKKA: Piispa se oli. Inko sanoi sen minulle.
KERTTU: Sama se oli, joka minutkin Kupittaalla kastoi. Se Henrikki.
LALLI (katkerasti): Lie sitten mieluvieras ollut!
KERTTU: Mikä lie ollut.--En toivoisi toisti tulevansa. (Vaitiolo.) Minua
kirkkokurilla uhkasi. Pitäisi muka sen vuoksi tehdä matka Nousiaisiin.
LALLI: Vai pitäisi.
(Vaitiolo.)
KERTTU: Kovat oli vieraalla sanat sinullekin. Kasteelle käski ja kielsi
noitien kanssa seuraa pitämästä.
LALLI: Vai kielsi.
(Vaitiolo.)
KERTTU: Tyttäresikin väkisin kastaa tahtoi...
LALLI (säpsähtäen): Sinikan?--(Valittavalla äänellä.) Miksi he eivät
anna minun olla rauhassa? Kuin metsänpetoa minua ajetaan ja
ärsytetään.--(Vaitiolo.) Missä oli Inko?
KERTTU: Ingon se vasta kastanut olisikin ja nuoret yhteen liittänyt.--
(Vaitiolo.) Sitten kiroten lähti ja omin luvin tangosta leivän otti...

LALLI: Häh?
SINIKKA: Eihän pyhä mies ilmaiseksi mitään ottanut. Kaikesta maksun
jätti.
KERTTU: Mitä lie jättänyt!--Tallista hevosen vei...
LALLI (nousten): Hevosen!--(Vavahtavalla äänellä.) Karhuja on
ennenkin kaadettu...
KERTTU: Ja Ingon kyytimieheksi käski.--(Synkkä vaitiolo.) Tekee kait
se mitä tahansa, kun kuuluu sillä Ristin miekkamiehet takanaan olevan.
LALLI seisoo käsi nyrkissä ja vihasta vapisevana.
KERTTU: Ne lupasi tännekin lähettää.
LALLI: Pettääkö permanto? Kaatuuko katto pääni päällä? Enkö ole
isäntä enää? Eikö tämä ole minun kotini enää?--(Äkkiä hiljeten.) Ei.
Tämä ei ole minun tupani. Vieras käsi on käynyt täällä. Vieras isäntä
istuu pöydän päässä.--(Peittää kasvonsa.) Pois! Meillä ei ole täällä
enää mitään tekemistä.--(Vaitiolo.) Mies mierolle! Vaimo ja lapsi
kerjäämään!--Nyt menee tuhkaksi minun maailmani.--(Tahtoo
hurjistuneena temmata kekäleen liedestä. Kerttu ja Sinikka estävät
häntä. Nojaa raueten lieden patsaaseen.) Kovasti koettelee kohtalo
minua. Poikani sotaan sortuivat. Kolme kaunista poikaa kaasi
karjalainen.--. Minä olen väistynyt ja väistynyt. Minä en tarvinnut enää
paljon tilaa itselleni. Minä tahdoin elää rauhassa ihmisten kanssa, sillä
minä taistelin kera taivahisten. Pienentyi elämän piiri minun
ympärilläni. Humisi raskaasti korpi kaikkialta. Oli yksi tuike kultainen
talviyössä: minun kotini.-- (Säpsähtäen.) Nyt ne tulevat tännekin. Ne
tulevat suoraan minun pesälleni. Mutta minä en väisty enää. Minä
taistelen. Minä taistelen vielä tuonen tuolta puolen.--(Hoippuen seinää
vasten.) Kirves! Missä on minun kirveeni? Verta! Verta! Maksa maalle!
Minä halajan katsoa, mitä he ovat syöneet minun pöydältäni.
SINIKKA: Isä! Mehän täällä vaan olemme.

LALLI: Olet oikeassa.--Nyt nähdään, tokko potkee miehen suksi.
(Syöksee ulos kirves kädessään.)
KERTTU: Et enää saavuta heitä.
Esirippu.

NELJÄS NÄYTÖS.
Päre on sammunut. Himmeä tuike hiilustasta valaisee huoneen.
Kerttuistuu rahilla lieden ääressä huojutellen ruumistaan ikäänkuin
suurten surujen rasittamana. Sinikan pää näkyy rankisista.--Myrsky
ulkona.
KERTTU (hyräilee):
Oi, Ukko ylijumala, rikas-armo Ristin Kiesus, tule tänne tarvittaissa,
käy tänne kutsuttaessa--
SINIKKA: Äiti!
KERTTU: Nuku, lapseni, nuku!
SINIKKA: Äiti! Minua niin pelottaa.
KERTTU: Mikä?
SINIKKA: Etkö kuule, kuinka vinkuu ja vonkuu?
KERTTU: Niin. Nyt kaikki noidan henget liikkeellä ovat.
SINIKKA (arasti): Nekö ne--ulko-ovea ravistelevat?
KERTTU: Nepä taitavat. Nuku, lapseni, nuku!
SINIKKA: Saattavatko--noidanhenget--sisälle tulla?
KERTTU: Tulevat tupaankin joskus.

SINIKKA vetää pelästyneenä päänsä takaisin rankisiinsa.
KERTTU (hyräilee):
Neitsyt Maaria emonen, lavekämmen karjan eukko--
SINIKKA