Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast | Page 7

vaitiolo.)
HENRIK PYHÄ (jyrkästi): Milloin miehesi palajaa?
KERTTU: Tulee, jahka joutuu.
HENRIK PYHÄ (kiivastuneena): Vaimo, vastaa minulle!
KERTTU: Ohoh, kylläpä nyt äänesi korotat, kun kuulet isännän poissa
olevan!
HENRIK PYHÄ: Vastaa! (Lähestyy Kerttua.)
KERTTU (hämmästyy vieraan ryhtiä): Millä oikeudella sinä käsket
täällä?
HENRIK PYHÄ: Minäkö?
KERTTU: Niin, kuka olet? Lienet palvelija jonkun valtaherran?
HENRIK PYHÄ (heittää viittansa, joka tähän saakka on verhonnut
häntä kiireestä kantapäähän, esiintyy nyt loistavassa piispanpuvussa,
hiippa päässä ja kultaristi rinnallaan): Olen Jumalan palvelija. Käsken
Pyhän isän Roomassa minulle antamalla oikeudella.
KERTTU (lyykistyen): Ristin Kiesus!
HENRIK PYHÄ: Outona ja tuntemattomana minä olen tullut, köyhänä
ja alhaisena kolkuttanut sinun ovellesi. Minä olen jättänyt papillisen
saattoni ja sotajoukkoni Turkuun, sillä minä en tahtonut enää
väkivallalla pakottaa ketään. Yksin tulin minä Teljän kaupunkiin,
autioiden erämaiden halki, yksin tahdoin minä myös Lallin taloa
lähestyä, vaikka tiesin hänet pääpakanaksi. Miksi minä sen tein? Siksi
ettei saisi kukaan sanoa Suomen apostolista hänen säikkyneen
henkeään taikka peljänneen käydä yksin pakanoitten maassa. Kuulin
Lallin vaimon myös kristityksi ja uskoin hänen avullaan tuon miehen

kivikovan sydämen taivuttavani. Ja mitä kohtaan minä sen sijaan täällä?
Röyhkeyttä ja kovakorvaisuutta....
KERTTU: Armahda meitä, pyhä mies! Älä loihdi päällemme turmaa ja
onnettomuutta!
HENRIK PYHÄ (kasvavalla suuttumuksella): Minä olen tullut nyt
rauhan miehenä, mutta minä voin tulla myöskin miehenä sodan.
Niinkuin suloinen suvi-ilma minä olen teitä nyt lempeänä lähestynyt,
mutta minä voin tulla myös myrskyssä; ukkosen ja rautaisten rakeitten
kera. Sillä siksi on Jumala kaikkivaltias esivallalle miekan antanut ja
pyhän katoolisen kirkon kansojen pääksi asettanut, että se vankalla
käsivarrellaan pilkkaajansa kostaisi ja musertaisi! (Ristien kätensä.)
Totisesti toivoin minä, Jesus Kristus, ettei minun enää tarvitsisi sinun
suloista sanomaasi verellä saastuttaa. Mutta minä huomaan--ja olen
huomannut jo monta kertaa matkallani--että tätä kansaa ei rakkaudella
käännytetä eikä hyvällä saada hylkäämään pakanallisia jumaliaan.
Siksi on se pakotettava siihen pahalla, tulella ja miekalla se on Ristin
juureen polvistettava, sillä tämä kansa on öykkäri ja uppiniskainen
kansa, jonka pää on poljettava niinkuin, käärmeen pää!
INKO: Pyhä mies on haltioitunut!
SINIKKA (hätäisesti): Nyt taikoo hän taudit koko maakuntaan!
MOLEMMAT (polvillaan): Armahda meitä, pyhä mies!
HENRIK PYHÄ (jyrkästi): Oletteko kastetut?
KERTTU (nousten): Ei, mitäs ne nyt tuommoiset olisi...
HENRIK PYHÄ: Kaniikkini on kastava teidät yhdessä tämän seudun
kansan kera.--(Leppeämmin.) Te olette mies ja vaimo?
INKO: Hän on minun morsiameni.
KERTTU: Ei, ei se niin ole.
INKO: Kah, tuossa ovat lunnaat vielä pöydällä. Ja Sinikka voi kyllä

todistaa, että hänen isänsä on hänet luvannut minulle.
KERTTU: Ei, ei.--
HENRIK PYHÄ: Neitsyt, onko totta, mitä tämä nuori mies sanoo?
SINIKKA (arasti): O-on.
HENRIK PYHÄ: Siispä olet kihlattu hänelle maan tavan mukaan ja
kristillinen kirkko on teidän liittonne vahvistava. (Kohottaa kätensä
siunaukseen.)
INKO: Kasta meidät pian, pyhä mies!
HENRIK PYHÄ (lempeästi): Te halajatte siis niin hartaasti Herran
pyhän seurakunnan yhteyteen? Te tahdotte siis heti tulla kasteen
siunauksesta osallisiksi?
SINIKKA: Me tahdomme.
KERTTU: Mitäs tahtoa hänellä nyt olisi!--(Päättävästi.) Eikä siitä nyt
kuitenkaan mitään tule.
HENRIK PYHÄ: Kuinka?
KERTTU: Ei tässä nyt ketään kasteta isännän poissaollessa. Kovin
suuttuisi Lalli siitä.
HENRIK PYHÄ: Vaimo! Tulee enemmän peljätä Jumalaa kuin ihmisiä.
KERTTU: Kyllä, kyllähän pelkäänkin sinua, aivan sydämeni seisahtui
äsken, kun niin kovat kirot luit.--(Nykii nuorikot ylös ja asettuu heidän
eteensä.) Mutta tämä liitto on turha. Siitä ei tule mitään. Siinä on vielä
puussa pohjat, petäjässä liisteet.--(Ingolle.) Menetkö siitä! (Tarttuu
Sinikan käsipuoleen ja irrottaa hänet Ingosta.)
HENRIK PYHÄ: Erotatko minkä minä olen yhdistänyt?
KERTTU: Ka, älähän suutu taas, pyhä mies! Ja pysy sinä niissä

pyhissä asioissa äläkä sekaannu näihin meidän keskeisiin! Se on
näetkös sillä tavalla, että Inko on köyhä mies...
HENRIK PYHÄ: Vaimo! Sinä koettelet kärsivällisyyttäni--
KERTTU (selittäen vilkkaasti): Näät jos sinä nyt vielä yhteiset luvut
heille luet ja ne uudet jumalat heitä liittämään loihdit, niin silloin
heistä väkisinkin tulee mies ja vaimo...
HENRIK PYHÄ: Vaiti!--Kovimman kostoni uhalla käsken sinut
Nousiaisiin, missä sinun on kärsittävä sopiva kirkkorangaistus
julkeasta käytöksestäsi.
KERTTU (nakaten niskojaan): Entäpä minä en tule?
HENRIK PYHÄ: Silloin on esivallan käsi sinut saavuttava.--Ja mitä
mieheesi Lalliin tulee, joka noitia palvelee, kiviä ja pyhiä puita
kumartaa...
KERTTU (lyöden kätensä yhteen): Lalli?--Joka ei kumarra kuutakaan!
HENRIK PYHÄ: Tuon todistakoon hän kasteen ottamalla.--Ja nyt on
minun toimeni täällä päättynyt. Nyt pyydän minä vain talosta hevosen
sekä itselleni kohtuullisen kestityksen.
KERTTU (ynseästi): Kovasti on Lalli kieltänyt minun oudoille mitään
antamasta.
HENRIK PYHÄ: Siispä otan omin luvin ja maksan maan rahan
mukaan.-- (Ingolle.) Taidatko kyyditä minut toiseen taloon?
INKO: Tottahan toki.
HENRIK PYHÄ: Ota sitten hevonen tallista ja heiniä hevoselle.--Minä
itse tyydyn leipäpalaseen.
INKO (epäröiden): Taitaa isäntä suuttua...
HENRIK PYHÄ: Tee, kuten käskin. Näethän, että kaikista korvaus

suoritetaan. (Laskee rahan pöydän nurkalle.)
KERTTU (pyyhkäisten rahat lattialle): Minäpä en huoli teidän
rahoistanne!
HENRIK PYHÄ: Vaimo, vaimo! Herra yhdessä ankaran kirkkokurin
kanssa on sinun kovan sydämesi pehmittävä.--(Ingolle.) Kuten käskin,
tehtäköön.
INKO (jupisten): Menköön sitten sinun vastuullasi. (Ottaa leivän
tangosta.)
KERTTU: Väkivaltaa!
HENRIK PYHÄ: Ei, vaimo. Oman käden oikeutta vaan. (Ingolle.) Tule!
INKO: Etkö illasta siis?
HENRIK PYHÄ: Ennen aterioin taivas-alla kuin kieron naisen
huonehessa. --Menemme.