Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast | Page 6

minun ei anneta olla rauhassa? (Vavahtavalla äänellä.)
Minä en tee pahaa kenellekään.
TUURA: Sitä ei kukaan voi sanoa.--Mutta ne muut--
LALLI (laskee pöytään kämmenensä): Minä olen tämän korven
ensimmäinen asukas. Minä otin nämä maat omikseni ensimmäisen
tulijan oikeudella. Nyt niitä täällä joka nurkassa vilisee! Jos milloin
metsälle menet, heti on siinä outo suksenlatu edessäsi.
TUURA: Niin on asia kuin sanot. Mutta...
LALLI (nousten): Mutta minä en siedä sitä, ymmärrätkö? Minun taloni
ei saa olla mikään markkinapaikka. Minä en tahdo kuluttaa
kyynärpäitäni vieraiden ihmisten tungoksessa.
TUURA (nousten): Et, et.

LALLI (jyrähtävällä äänellä): Minä en tahdo olla kylän jaloissa! Minä
en tahdo olla heimon orja! Miksi eivät ihmiset anna minun olla
rauhassa?--Mitä ne hakevat täältä nuokin Ristin miehet!
TUURA: Kah, sitä mitä muualtakin! Veron vaativat ja omat jumalansa
ylimmäisiksi julistavat.
LALLI: Minä en ole mennyt heidän maahansa. Minä en ole heitä
verottanut enkä heille omia jumaliani tyrkyttänyt. Kuka käskee heidän
tulla tänne? Millä oikeudella he tulevat tänne?
TUURA: Tulevat miekan oikeudella.
LALLI (kolkosti): Niin.
SINIKKA (tulee): Isä!
LALLI (jyrkästi): Mikä on?
SINIKKA: Se outo mies...
LALLI: No niin, mitä hänestä?
SINIKKA: Hänen on nälkä ja jano. Päiväkauden saloa käynyt on.
Hänen jalkansa ovat väsyneet ja hänen jäsenensä jäykät pakkasesta.
LALLI (kovasti): Mitäs tuli! Miksi ei pysynyt kotonaan?
SINIKKA (arasti): Hän sanoo, että hänellä ei ole kotia.
LALLI: Joku asuinsija on jokaisella. Linnulla on pesänsä, pedoilla
luolansa.
SINIKKA: Hän sanoo, että hänellä ei ole paikkaa, kuhun päänsä
kallistaa.
LALLI: Menköön vaan mistä on tullutkin. Ei suvaita outoja tässä
talossa.

SINIKKA (rukoilevasti): Et sentään yön selkään ajane?
LALLI: Kah, onhan siinä liesi lämmitelläkseen.
SINIKKA menee.
(Vaitiolo.)
TUURA: Niin, se nyt on sillä tavalla, että kun et sinä totellut sitä
sotakutsua...
LALLI: Niin mitä?
TUURA: ... niin ne kylän miehet ovat--(Naurahtaa väkinäisesti.)
päättäneet vähän niinkuin potuutella sinua siitä asiasta.
LALLI: Vai ovat.
TUURA: Ja siksi ne ovat lähettäneet minut näetkös
ikäänkuin--(Naurahtaa väkinäisesti.) haastamaan sinua Kokemäen
Ylistaroon, missä saat kuulla tuomiosi.
LALLI (katsoo häneen): Niinkö?--(Vaipuu mietteisiinsä. Vaitiolo.)
TUURA (lähestyy häntä): Ei sinun silti tarvitse sitä niin raskaasti ottaa.
Se nyt on tietysti noin vaan muodon vuoksi.
LALLI: Hyvä on.
TUURA: Aivan varmaan, vain muodon vuoksi.--Ja ainahan voi
ilmestyä lieventäviä asianhaaroja.
LALLI (katsoen häneen): Mutta ellei ilmesty?
TUURA (hämmentyen): Niin noh; tiedät itse, mikä on tapa...
LALLI kääntyy pois ja vaipuu syviin ajatuksiin.
TUURA: Saatathan sakoillakin päästä.--(Vaitiolo.) Kaikissa

tapauksissa tiedät, että tapahtui mitä tapahtuikin, minä olen aina sinun
vanha ystäväsi.
LALLI ei vastaa.
TUURA: Aina ystäväsi. Ja minkä voin tuomiotilaisuudessakin, sen teen
sinun puolestasi.
LALLI: Tuossa on ovi!
TUURA (hämmästyen): Mennään, kyllä mennään.
LALLI (kovemmin): Siinä on viisi hirttä poikki!
TUURA: Niin noh, ei sitten muuta kuin hyvästi!--(Itsekseen.) Mies
parka! (Menee.)
LALLI (katsoo vielä hetkisen hänen jälkeensä): Nyt Lapinkorpeen!--
(Menee mietteissään yli näyttämön.) Verkko kiertyy, kiertyy, apaja
vedetään yhä lujempaan minun ympärilleni. (Tarttuu molemmin käsin
päähänsä, on kuin vasta tajuaisi koko onnettomuutensa ja syöksähtää
ovelle.) Vaimo! Tulehan tänne, vaimo!
KERTTU (tulee): Huusitko minua? Mitä tahdot?
LALLI (katsoo häneen): En mitään.--(Vaitiolo. Etsii jotakin ovipielestä.)
Mihin lienen kintaani pannut?
KERTTU: Sinnehän nuo ovensuu-lautsan alle viskasit. Etkö muista?
LALLI (jupisten): Kun on se yksi pää kesänsä talvensa... Missä?
KERTTU: Siellä, siellä.
LALLI: ... tervata tuo pitänee.--Kaitse kotia sillä aikaa!
KERTTU: Lähdetkö mihin?
LALLI: Lapinkorpeen lähden.

KERTTU: Nyt? Yötä vasten?
LALLI: Ei minua metsä pelota.
KERTTU: Luuletko, että on kotona Kaikkivalta?
LALLI: Lie liha kotona, jos onkin henki liikkumassa.--Hyvästi!
KERTTU: Milloin takaisin tullet?
LALLI: Tulen, jahka joudun. Kuitenkin ennen aamun koittamista.
(Menee.)
Esirippu.

KOLMAS NÄYTÖS.
Henrik Pyhä, pitkässä munkkiviitassa ja sauva kädessä, lämmittelee
lieden ääressä Kerttu karsinanpuolella, Inko ja Sinikka oikealla
taka-alalla.
HENRIK PYHÄ: Onko tämän talon nimi Lallola?
KERTTU: Taidatpa tuon tietää kysymättäsikin.
HENRIK PYHÄ: Vastaa, kun sinulta kysytään, vaimo: tämä on Lallin
talo?
KERTTU: Kun tiesit, mitäs kysyit.
HENRIK PYHÄ (ristien kätensä): Jumalan kiitos, siis olen tullut
oikeaan.--(Vaitiolo.) Eikö isäntä itse ole kotona?
KERTTU: Ei.
HENRIK PYHÄ: Missä hän on?
KERTTU: Mitäpä sinä sillä tiedolla tekisit?

HENRIK PYHÄ (lujasti): Minä tarvitsen sitä.(Ikäänkuin Ingon puoleen
kääntyen.) Luulin Lallin lujaksi mieheksi. Nytpä huomaan, että hän ei
jaksa suistaa edes vaimoaan.
INKO: Luja onkin mies Lalli, vaikka hidas vihaan.
KERTTU: Suistaisi sinutkin, mustakaapu.--Ja saatanpa tuon juuri
sanoakin: Lalli on Lapinkorvessa, tietäjän Kaikkivallan pateille
siunaaman hetki sitten lähti.
HENRIK PYHÄ (ankarasti): Ei ole muuta Kaikkivaltaa kuin Jumala.
KERTTU: Onpa toinen täällä Lapinkorvessa.
HENRIK PYHÄ: Hänen valtansa on loppunut.
KERTTU: Varo, ettei hän ammu noidannuolta sydämeesi!
HENRIK PYHÄ: Herra on minun kilpeni ja miekkani. Mutta sinä olet
epäuskoinen ja heikko.
KERTTU: Mistäpä ne minulle loitsuvoimat!
(Vaitiolo.)
HENRIK PYHÄ (astuen askeleen eteenpäin): Kuulin Lallin vaimon
kristityksi.
KERTTU (vilkkaasti): Ka, kastoihan minut pyhä mies Kupittaalla.
Mutta mistä sinä sen tiedät?
HENRIK PYHÄ: Niin kerrottiin minulle Teljän kaupungissa.
KERTTU: No, kaikkia se kylä hotisee...
HENRIK PYHÄ: Mutta nyt näen, että sinun sielusi on vielä pimeä ja
sinun sydämesi monen pahan aivoituksen pauloittama. Noituus ja
kaikkinaiset pakanalliset menot...

KERTTU (kielevästi): Enkä minä taas aivan pakana ole! Sen saattaa
kuka tahansa täällä todistaa.
(Lyhyt