Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast | Page 5

(Vaipuu syviin ajatuksiin. Vaitiolo. Tuura nousee ja lähestyy häntä.)
TUURA (painavasti): Johonkin täytyy näet ihmisen uskoa, Lalli.
LALLI: Näkyypä tuota aika mies tulevan toimeen omin neuvoinensakin.
TUURA: Nyt sinä pilkkaat jo jumalia!
LALLI: Tottapa sinä heitä kiität minunkin puolestani.
TUURA: Julkiset ovat minulla jumalat.
LALLI (ivallisesti): Uudet ja vanhat!
TUURA: Entä sitten?--Ei vara venettä kaada.
LALLI (kuten edellä): Molempi parempi, sanoo Pihkovan mies!
TUURA: Mutta sinulla ei ole mitään. Maa ja taivas ovat tuiki tyhjät
sinulle, meri synkkä kuin oma sydämesi.
LALLI: Mutta meren keskellä mies.

TUURA: Kolkko mies olet, Lalli, kova kuin kivi ja kylmä kuin rauta
pakkasessa.--Mekin olimme ystävät ennen.
LALLI (kylmästi): Kävithän silloin tällöin talossani.
TUURA: Nyt tuskin tunnet enää minua.
LALLI: Ajat muuttuvat, sanoit sinäkin äsken. Nyt olen tyytyväinen, jos
itseni tunnen.
TUURA (ikäänkuin itsekseen): Mikä lienet miehiäsi.
LALLI (ylpeästi): Minä olen minä.
TUURA (välinpitämättömästi): En ymmärrä minä niitä viisauksia.
LALLI: Ne ovatkin lauluja Lapinkorvesta.
TUURA: Niitä lienevät.--(Vaitiolo.) Suuri on tietäjä Kaikkivalta.
LALLI (hymyillen salaperäisesti): Olen itsekin velho omiksi
tarpeikseni.
TUURA: Mitä sanot?--(Mielenkiinnolla.) Oletko oppinut sanat salaiset,
varaväkevät?
LALLI: Tiedän, mikä on elämä.
TUURA (uteliaasti): Siis tiedät syvimmän synnyn?
LALLI: Tiedän, mikä ihmispoven raudasta rakentaa.
TUURA: Etteivät pysty väkivasamat?
LALLI (harvakseen): Että kestää hän kuormat kohtalonsa.
TUURA: Älähän!--(Anelevasti.) Etkö sanoisi minulle sitä?
LALLI: Sanoisin, et ymmärtäisi.--Ne loitsut neuvoo vain Lapinkorpi.

TUURA: Sen äärellä asut.--(Huokaisten.) Mutta ei ole minusta
tietäjiin.
(Vaitiolo. Lalli on edellisen aikana siirtynyt vasemmalle etualalle.
Tuura taempana oikealla.)
LALLI (kuin itsekseen): Puut puhuvat siellä. Vaarat kaikki vastaan
kumahtelevat.
TUURA: Kunko kulkee Kaikkivalta?
LALLI: Koska ihminen yksin vaeltaa.
TUURA (epäröiden): Ja hän ymmärtää--mitä puut puhuvat?
LALLI: Hän oppii omansa muiden omasta erottamaan.
TUURA: Niinkö?--(Miettii.) Mitä hyötyä hänellä siitä voi olla?
LALLI (kääntyy ja luo häneen läpitunkevan silmäyksen): Se, että hän
tulee toimeen omillaan.
TUURA: Niinkö? (Miettii.) En tule tuosta hullua hurskaammaksi.
LALLI (hymyillen hiljaa): Hullut ne juuri ovatkin hurskaat.
TUURA (naurahtaen): Niitä ei kynnetä, ei kylvetä...
LALLI (kaksimielisesti): Ei. Ne kasvavat omasta itsestään.
(Vaitiolo.)
TUURA: Nuoko neuvoi sinulle Kotavuoren ukko?
LALLI: Elämä takoi, Kotavuori karkaisi teräksen.
TUURA: En ole käynyt Kotavuorella. Sanotaan, että sen alla on kuilu
mittaamaton.

LALLI: Sen partaalla seisonut olen.
TUURA: Eikö huimaissut päätäni? Etkö syöksynyt syvyyteen?
LALLI (hymyillen kaksimielisesti): Se on kaikkien meidän osamme
kerran.
(Vaitiolo.)
TUURA (huokaisten): Jumalat ja ihmiset sinä olet vihoittanut. Nyt on
elämä iloton sinun edessäsi.
LALLI (ylpeästi): Itse kannan oman elämäni.
TUURA: Kannat, siksi kuin katkeat.
LALLI: Kuka ei kestä, se katketkoon!
TUURA: Raskaana painaa sinua taakka taivahisten.
LALLI: Maallisista lie minulla enempi huoli.
TUURA: Siksipä maata kohti selkäsi köyristyykin.
LALLI: Vielä en alakärsänä kävele. Vielä seison suorana oman orren
alla.
TUURA: Seisot,--kuinka kauan? Tuli voi polttaa tupasi...
LALLI (vavahtavalla äänellä):
»Enkä sinne suohon sorru, kunne kannan kahta kättä, viittä sormea
viritän, kynttä kymmentä ylennän.»
(Jää katsomaan kohti korkeutta. Vaitiolo.)
TUURA: Tuo on taika, jonka opit taatoltasi.
LALLI (lujasti): Se on sukuni tieto.

TUURA: Tokko auttanee?
LALLI: Auttoi silloin, kun vihamies päälle ryntäsi tai karhu karjan repi.
Eikö auttane ajan nykyisenkin vastuksista?
TUURA: Ajalliset sovittaa saatat. Millä ijäiset miellyttänet?
LALLI: Olen varannut omat tietoni heitä varten.
TUURA: Et uhreilla lepyttää aio?
LALLI (harvakseen): Jotka suoloitta suuttuvat, ne jauhoitta leppyvät.
Pane se mieleesi, Tuura!
(Vaitiolo.)
TUURA: Paras olisi kuitenkin, ettet puhuisi niin pilkaten heistä.
LALLI: Kenestä?--(Naurahtaen.) Jumalista? He eivät näe, eivät kuule.
He eivät istu eivätkä astu.
TUURA: Oletko niin aivan varma siitä?
LALLI: Kuinka voi tyhjä kulkea? Kuinka voi varjo kävellä?--Ja sinä
sanot...
(Lalli seisoo keskilattialla. Tuura on siirtynyt vasemmalle
etualalle.--Kolkutus ovelle; kuuluu kolme lyöntiä selvään ja
harvakseen.)
TUURA: Kuuletko?
LALLI: Häh? Mitäh? (Väistyy oikealle etualalle. Vaitiolo.)
TUURA: Etkö kuule? Kolkutetaan.
LALLI: Kuka se voi olla?
TUURA: Se on hän.

LALLI: Kuka?
TUURA: Ristin Kiesus.--(Uusi kolkutus.) Miksi et avaa?
LALLI (vavahtavalla äänellä): Ovi--on--auki.
TUURA: Siispä sano se hänelle!--(Uusi kolkutus.) Hän tahtoo tupaan.
KERTTU (tulee): Outo mies on täällä eteisessä. Tahtoo tavata isäntää.
LALLI: Kuka hän on?
KERTTU: Mikä lienee mieronkierto.
LALLI: Mitä hän tahtoo minusta?
KERTTU: Sanoo olevansa vaivainen syntinen ihminen ja lähestyvänsä
sinua almua anelevaisena.
LALLI: Häh? (Naurahtaa.) Kerjäläinen!--Käske toiseen tupaan.
KERTTU menee.
LALLI: Taisin hiukan hämmästyä äsken.
TUURA: Kah, hämmästyyhän sitä ihminen vähemmästäkin.--(Vaitiolo.)
Niin, taitaa olla tästä aika kotimatkaa ajatella.
LALLI: Sitä ennen tahtonet kuitenkin asiasi toimittaa? (Viittaa vieraan
istumaan. Istuu itse pöydän päähän. Tuura rahille pöydän toiselle
puolen. Vaitiolo.)
TUURA: Se olisi asia sellainen, että kun sinä et totellut sitä
arpakapulaa...
LALLI (kiivaasti): Minä en ollut sitä lähettänyt.
TUURA: Et. Mutta näetkös, se oli nyt sittenkin yhteinen asia...

LALLI: Häh? Enkö minä ole oma mieheni? Enkö istu oman orren alla?
TUURA: Istut, istut.--Mutta kyllähän se kylän ja kihlakunnan käräjissä
niin päätettiin.
LALLI: Käräjöikööt!
TUURA: Tietysti, tietysti.--Mutta täytyyhän sinun sentään myöntää,
että...
LALLI: Minä annan rauhan muille, kun vaan muut minulle antavat.
Ymmärrätkö?
TUURA: Ka, ka, tietysti. Kuinka en ymmärtäisi?--Mutta kun koko
heimo, näetkös...
LALLI (jonka sappi jo alkaa kuohua): En ole tarvinnut minä vielä
heimon apua! Siksi en myöskään heimon käskystä ota murha-asetta.
TUURA: Etpä et. Mutta...
LALLI: Miksi