Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast | Page 3

Mutta kun seisoi siellä niin paljon
rautapukuisia ritareita ja niiden kypärät kiilsivät...
LALLI: Niin sinä niinkuin harakka sitä kohti!
KERTTU (haaveellisesti): Ja papit kulkivat pitkissä paidoissaan, joihin
oli monta kaunista koruommelta kirjaeltu... Ja veisattiin, ja laulettiin, ja
tuprusi suloinen savu sieraimiin, ja se pyhä mies saarnasi niin
kauniisti...
LALLI: Niin sinä töllöttämään niinkuin lehmä uutta konttia!
KERTTU: Ka, kun sen silmät tuikkivat niinkuin kaksi tähteä taivaalla
ja oudot sanat solisivat niinkuin hopeavirta hänen huuliltaan.
(Haaveellisesti.) Ja sen ääni helisi...
LALLI (matkien häntä): Ja sen kieli kilisi ja sen parta järisi!
KERTTU: Ja sitten ne valoivat kylmällä vedellä minut.
LALLI (jupisten): Mahtoivat paremmin valaa.
KERTTU: Ja kasteessa minä sain nimen Kerttu.--(Haaveellisesti.)
Mutta kyllä se oli ihanaa...

INKO (nauraen): Vesi on vanhin voitehista.
LALLI: Kauanko tuo sitten kannantavesi kaivossa pysynee. Mutta
kyllä tuo eukko on ollut siitä asti aivan kuin hassastunut. Eihän se enää
muusta puhuisikaan kuin siitä Ristin miehestä. Unissaankin se...
KERTTU: Ole hupsimatta!
LALLI: ... unissaankin se kääntelee ja vääntelee ja suhkaa ja sopottaa,
niin että luulisi sen tuhannen takkiaista kimpussa olevan. Tokko tuosta
enää kunnon ihmistä tulleekaan!
INKO (on aina välillä kuiskutellut Sinikan kanssa): Onpa siinä ihmistä
tarpeeksi.
LALLI: Eukkoa liiatenkin!
INKO (hymyillen): Näkyy kaivolta kotiin tämän talon emäntä.
KERTTU: Näkyy, kenelle näytetään.
LALLI: Mene sinne! Saat sieltä sanan sanasta ja kaksi paraasta.
KERTTU: Eipä istu nyt tuppisuuna tämänkään talon isäntä. Sanat
jokena juoksevat. Jos rahan jokaiselta saisin, niin enpä pieksäisi tässä
minäkään kieltä penningittä.
LALLI: Pennit sinusta on maksettu ja kalliit lunnaat lunastettu, mutta
niin tuntuvat menneen kuin kankkusen kaivoon nekin rahat.
INKO (nauraen): Vai menivät hukkaan hyvät humalat!
KERTTU: Ainahan reikiä rahalla on. Ja kuka käski sikaa säkissä
ostamaan?
LALLI: Sitä minä olen tässä tuuminutkin, että taitaa pitää käydä
hakemassa uusi kulta sieltä Hämeen puolesta, kun ei tästä entisestä
enää kalua tulle. Vai mitä arvelet, Inko?

KERTTU: Kysy mutkalta, kyllä väärä vastaa!
INKO: Tee parannus, jos katumoiksi käypi!--(Nauraa.) Sitähän se
kuuluu selittävän sekin Ristin mies.
KERTTU: Mitäs Lallille Ristin miehestä puhut?
Kun ei kärsi muita miehiä koko tienoillaan...
LALLI: Häh?
KERTTU: Niin näet on mustasukkainen minusta.
LALLI (jurosti): Ne sukat ovat sinun kutomasi.
KERTTU: Pane ne jalkaasi silloin, kun vasta valheen kengillä kävelet!
INKO (nauraen): Onpa kuin kiskoisit kivestä tuohta, Lalli. Huomaatko
joutuneesi kera naisen naljasille?
LALLI: Kokenut tuonkin tietää.
KERTTU: Vaivainen kaikki kokee! Ota opiksi, Inko!
(Vaitiolo. Inko kuiskuttelee Sinikan kanssa.)
INKO (astuen keskilattialle): Pelottelitte niin pahasti, ettei taida tohtia
tässä nuori mies enää asiaansa ilmoitellakaan.
LALLI: Puhu suusi puhtaaksi vaan!
INKO: Kaikkea kuuluu mies katuvan, vaan ei nuorna naimistansa...
KERTTU: Ethän vain kosioretkillä kulje?
INKO: Ne olisi asiat.
KERTTU: Turhan matkan teit. Sama kuin et olisi tullutkaan.

INKO (loukkaantuneena): Niinkö--?
LALLI: Eukko se on aina niin kiukka kieleltään. Arvellaanhan asiata.
INKO: Aika kuluu arvellessa.--(Lyö pöytään kourallisen koruja, vitjoja,
helmiä ja sormuksia.) Kelpaako kihlat?
LALLI: Miksi eivät kelpaisi?--Hyväthän on lemmen lunnaat Ingolla.
Siinä kullat. Siinä helmet. Katsohan, eukko!
KERTTU: Eivät ne katsomisesta parane. Saat mennä sitä tietä kuin
tulitkin!
INKO: Kyllä mennään. Hyvästi!
LALLI: Ka, ka, eihän sinulla niin kiire liene, ettet lähteä ennätä, Ei ole
hoppu hyväksi.
KERTTU: Ala vaan laputtaa! Monet ovat täältä komeammatkin kosijat
nurpolla nokin lähteneet.
INKO (Painaa lakin päähänsä): Rukkaset sai siis metsämies?
KERTTU: Niissä hän talvella tarkeneekin!
INKO: Kestää kylmän tämä poika.
KERTTU: Saatpa nyt kuitenkin paikata mökönturkin itsellesi.
SINIKKA kuiskaa jotakin hätäisesti äidilleen.
INKO (tulistuneena): En seiso tässä naisten soppityrskynä.
KERTTU: Mieluummin vahinkona loukossa vaaninet?
INKO: Pääsen pihallekin.
KERTTU: Ei kynnys käyden kulune.

INKO (uhaten): Minä menen, mutta minä tulen takaisin.
KERTTU: Vara on vierasta varten, kun mielin kielin tullet.
INKO: Näet kumpaisetkin, kun ryöstän tyttäresi!
SINIKKA: Inko! (Pidättää häntä menemästä.)
KERTTU: Eivät suuret sanat suuta halkaise.
LALLI: Ka, ka, suotta hyvän miehen suututat. Ei tarvis tästä toralla
erota.
KERTTU: Olisit sinä rauhan rakentanut!
LALLI: Ehtikös siinä edes päätään sammuttamaan, jos olisi tuleen
syttynyt.
KERTTU (mutisten): Välipä tuosta jos paloikin--harakanpesä!
(Vaitiolo. Kerttu tuiskeana karsinanpuolella. Inko seisoo synkkänä
ovipielessä. Sinikka riippuu hänen käsivarressaan. Lalli neuvottomana
keskilattialla.)
TUURA (on tullut edellisen aikana): Rauha alle kuulun kurkihirren!
LALLI: Terve tervehyttäjälle!
KERTTU tarjoaa haarikan tulijalle.
TUURA (juo): Tahtoisin tavata Lallia kahden kesken.
LALLI: Menkää te toiseen tupaan.--(Kertulle.) Ja sinä tee sula sovinto
sulhon kanssa.
Esirippu.

TOINEN NÄYTÖS.

Lalli istuu lautsalla pöydän päässä. Tuura häntä vastapäätä rahilla.
Kumpikin katsovat kyräten alta kulmiensa toisiaan, tietämättä oikein,
mistä alottaa. Vaitiolo.
LALLI: Kusta käyvät jalon vieraan askeleet?
TUURA: Tulen Kokemäen Ylistarosta.
(Vaitiolo.)
LALLI: Siellähän se kuuluu saarnaavan se Ristin mies?
TUURA: Jo on lähtenyt sieltä.
LALLI: Turkuunko takaisin lähti?
TUURA: Tätä kohti sanoi tulevansa.--Tahtoi tavata Lallia.
LALLI: Vai niin. (Jurosti.) Mitähän tuo minusta?
TUURA: Kertoi kuulleensa, että yksin korven keskellä elät etkä vielä
ole antanut kastaa itseäsi.
LALLI: Annoitko sinä?
TUURA: Ka, mikäpä siinä auttoi!--ja pääseehän tuosta lähteessä
peseytymällä.
LALLI: Saattaa päästä.
(Vaitiolo.)
TUURA: Sinun vaimosi on kastettu?
LALLI: On.
TUURA: Taitaa tulla jo sinunkin vuoroni?
LALLI (naurahtaen väkinäisesti): Jospa tullee! Lienet sinä lähtenyt

ristimään?
TUURA: En. Toiset ovat asiani.--(Vaitiolo.) Näin nuoren