Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast | Page 2

sinulle?
SINIKKA: Kättä?

KERTTU: Ja suikkasi suuta sinulle?
SINIKKA (vakaumuksella): Ei, äiti.
KERTTU (välinpitämättömästi): Suu ei kulu suudellessa.--(Vaitiolo.)
Ei, täytyy tästä lehmiläävässä käväistä. (Nousee.)
SINIKKA (arasti): Minä menen, äiti.
KERTTU: Kun vaan ei sattuisi varjo vastaan?
SINIKKA (naivisti): Eei.
KERTTU: Taitaa olla paras, kun itse menen. Ei tiedä, mikä yökyöpeli
sattuu kartanolla liikkumaan.
(Menee. Vaitiolo. Sinikka istuu allapäin värttinänsä ääressä. Lalli
nousee ja lähestyy tytärtään.)
LALLI: Onko totta, mitä äitisi sanoi minulle?
SINIKKA: Mitä?
LALLI (värähtävällä äänellä): Että sinä--pelkäät ja kammoat minua?
SINIKKA: Enhän minä pelkää sinua, isä.
LALLI: Ei olisi ihme, jos välistä vähän pelkäisitkin. (Hymyilee
väkinäisesti.) Taidan olla toisinaan sangen totinen ja kummallinen.
SINIKKA: Tiedänhän, isä, että sinulla on suruja.
LALLI: Minulla?--(Jyrkästi.) Kuka sitä sanoo?
SINIKKA (hämmentyen): Ei kukaan.
LALLI (päätään nyykähyttäen): Inko on sanonut sitä.--(Vaitiolo.)
Rakastatko Inkoa?

SINIKKA: Isä! (Kätkee kasvot käsiinsä.)
LALLI: Hyvä mies on Inko.--(Hymähtäen.) Mutta äitisi sanoo, että
hänellä ei ole taloa.
SINIKKA: Hän aikookin muuttaa pois, kauas täältä, salojen hämärään.
LALLI: Ja sinä tahdot seurata häntä?
SINIKKA (hiljaa): Niin.
LALLI (ikäänkuin itsekseen): Kauas ... korpeen ... pois pahoista
ihmisistä.
SINIKKA: Sanoitko jotakin, isä?
LALLI: En mitään.--Milloin tulee hän sinua pyytämään?
SINIKKA (arasti): Hän lupasi tulla tänään.
LALLI: Nyt? Heti?
SINIKKA: Niin.--(Hiljaa.) Surettaako se sinua, isä?
LALLI (kamppaillen liikutuksensa kera): Minua? Mitäs minusta!--Hän
on tervetullut minun kattoni alle.
(Vaitiolo. Lalli palajaa entiselle paikalleen ja ryhtyy jälleen kirvestään
tahkoamaan; unohtuu miettimään ja painaa pään käsiinsä.)
SINIKKA (lähestyen häntä): Itketkö, isä?
LALLI (kohottaen kasvonsa, joissa suurin tuska kuvastuu): Nyt katkesi
viimeinen vihanta heinä minun mielestäni!
KERTTU tulee takaisin ja istuu entiselle paikalleen karsinanpuolelle.
SINIKKA palajaa takaisin värttinänsä ääreen.

(Vaitiolo.)
LALLI: Noh, näkyikö kyöpeleitä?
KERTTU (välinpitämättömästi): Inko tuolla vaan tuntui suksiaan
kolistelevan.
(Vaitiolo.)
INKO (tulee, jousi ja nuolikontti selässään, lintu pari kädessään):
Rauha taloon.
LALLI: Terve tulijalle.--Saloilta matka käy?
INKO: Tulen Teljän kaupungista. Ammuin kuitenkin metsoparin
tullessani. tuomisiksi ehtoisan emännän.
KERTTU (ynseästi): Ei ole riistan puute tässä talossa.
INKO (hyvänsävyisesti): Kyllä tiedetään, että aitat ovat laajat
Lallolassa. Mutta lisänä rikka rokassa, sanoo sananlasku.
KERTTU: Ja rohkea rokan syö, arvelet sinä? (Sivukatseella Sinikkaan.)
Mutta luulenpa, että saat kuin saatkin siinä suhteessa nuolla näppiäsi.
INKO (heittää linnut ovensuuhun): Lahja on lahja köyhänkin miehen.
KERTTU: Siksi kiitänkin sinua--kihloistasi!
LALLI: Kissa kiitoksella elää.--(Iskien silmää Sinikalle.) Eikähän Inko
niillä asioilla liiku. Minä takaan hänet.
KERTTU (mutisten): Taitaa olla siinä Tuppurainen Tappuraisella
takausmiehenä. (Nousee ja korjaa linnut.)
LALLI: Saata kuitenkin haarikka käteen metsänkävijän.--Kah, mitä
taivastelet, eukko!
KERTTU (menee eteiseen, laskee olutta tynnyristä ja tarjoaa tuopin

ynseästi Ingolle): Juo, vaikka syömisen tarpeessa sinä enemmän lienet.
INKO (nauraen): Hyvä vasikka elää juomallakin. (Juo ja tarjoaa
haarikan takaisin.)
KERTTU: Kovin näytät kuitenkin nälänkuoliolta. Milloin lienet
viimeksi maistanut jumalan jyvää?
SINIKKA (hiljaa): Äiti!
INKO: Mistä sen päätät?
KERTTU: Suusta syöneen tuntee, ihosta ilman istuneen.
(Vaitiolo. Kerttu palajaa takaisin karsinanpuolelle. Inko, jonka silmät
etsivät Sinikkaa, jää epäröiden ovensuuhun seisomaan.)
LALLI: Paina puuta!
INKO: Enpä tiedä,--taitaisi pitää tästä kotimajalle.
LALLI: Kah, ethän tulta lainaamassa liene?--Istu!
INKO riisuu jousensa ja nuolikonttinsa sekä istuu rahille pöydän
toiselle puolen.
(Vaitiolo.)
LALLI: Mitä Teljässä teit?
INKO: Kauppaa kävelin. Oli tullut sinne turkkisaksa Tallinnasta.
LALLI: Hyvässäkö oli hinnassa metsän vilja?
INKO: Sainhan kalua kaikenlaista.--(Vaitiolo.) Sinä kirvestä tahkoat?
LALLI: Pyhät kuluvat tähdet taivaalla. On aika mesikämmenen
kaatoon mennäkseni.

INKO: Eikö keihäs kättä pitempi liene?
LALLI: Varmempi on kirves vyössä.--(Vaitiolo.) Mitä muuta kuulit
matkaltasi?
INKO: Yhtä toista kaikenmoista. Oli sentään kumma suurin kumma.
LALLI: Mikä?
INKO: Kuului pyhä mies Turusta tulleen ja opettavan kansaa
Kokemäen Ylistarossa.
KERTTU (vilkkaasti): Lie ollut sama, joka kansan Kupittaalla kastoi?
INKO: Sama lie ollut. Heinrikiksi ne sitä nimittivät.
LALLI: Et käynyt kuulemassa miestä?
INKO: Mitäpä minä hänestä!--Ja olihan tuo luvannut täälläpäinkin
pistäytyä.
LALLI: Vai oli.
(Vaitiolo.)
INKO: Ei se kenellekään kuulu pahaa tekevän, joka itsensä vain kastaa
antaa ja ne uudet luvut päänsä päällä lukea. Mutta muuten suuttuu ja
uhkaa Ristin soturit perästään lähettää.
LALLI: Vai uhkaa.
(Vaitiolo.)
INKO: Sinua ei kastettu Kupittaalla?
LALLI: Ei.
INKO: Et tainnut olla koko tienoillakaan?

LALLI: En.
INKO: Vaikka kävi arpakapula?
LALLI (harvakseen): Minä olen rauhan mies. Elän parhaiten omalla
turpeellani.
(Vaitiolo.)
INKO: Minä siellä olin.
LALLI: Missä?
INKO: Tasapäässä taistelossa. Toki pakoon pääsin.
LALLI (hymähtäen): Kiitä kinttujasi! (Ylenkatseellisesti.) Olihan siellä
eukkokin.
INKO: Mielitty?
LALLI (kuten edellä): Kerttu sen nimi nyt kuuluu olevan. Kävi näet
saamassa kylmän kylvyn.
INKO (nauraen): Oikeinko umpisukkilossa?
LALLI: Miten lie käytetty. Mutta Ristin mieheen se nyt sanoo
uskovansa.
KERTTU: Ka, enhän minä tuohon nyt niin täytisesti uskokaan, mutta
kun tuli mennyksi niille Ukon juhlille...
LALLI: Mitäs menit!
KERTTU: Kävi aika pitkäksi korven keskellä. Ja joskushan tuon pitää
Sinikankin päästä nuorten kisoihin.
INKO: Missäs kukka, jos ei karkeloissa. (Nousee ja lähestyy Sinikkaa.)
LALLI: Taisipa siellä emäntäkin pyörähdellä.

KERTTU: Sinikka siellä enemmän pyöri.--(Tarkoituksella.) Ja olisi
kosijoita ollut vaikka kymmenen joka sormen päässä!
INKO (Sinikalle): Ei vienyt sinua vainolainen?
SINIKKA: Ei.
LALLI (hymähtäen): Eivät näet immestä huolineet.--Hunnullisen
ennen huolivat Ristin miehet.
KERTTU: Sinikka pääsi pakoon.
LALLI: Olisit kaiketi sieltä itsekin päässyt, jos olisi mieli mennä ollut.
KERTTU: Oli hyvinkin mieli.