Kauppahuone Playfair ja Kumpp | Page 3

milloinka tahdot lähteä?
-- Kuuden kuukauden perästä. Minä tarvitsen pitkiä öitä, talvi-öitä,
päästäkseni helpommin läpi.
-- Asia on päätetty.
-- Päätetty!
-- Mutta vaiti, ymmärräthän?

-- Vaiti.
Viisi kuukautta sen perästä lähti höyry Delphin Kelwindockin lavoilta,
kenenkään sen todellista määräpaikkaa tietämättä.

II.
Crockston.
Delphinin varustus kävi ravakasti. Taklinki oli jo valmis; ei muuta
puuttunut kuin korjata sitä ja tätä. Delphinillä oli kolme mastoa
siipipurjeille, milteipä liikaa komeutta, se kun ei luottanut tuuleen,
päästäksensä Yhdystaltain kryssääjiltä pakoon, vaan väkevään
koneesensa -- ja siinä se teki oikein.
Joulukuun loppupuolella käväisi Delphin koetusmatkasella pitkin
Clyde-virtaa. Vaikea on sanoa, kumpi oli tyytyväisempi,
laivanrakennusmestari tai kapteiniko. Tämä nuori höyry kulki
ihmeellisen hyvästi ja loki osoitti seitsemäntoista peninkulmaa tunnissa,
johon nopeuteen ei yksikään englantilainen, franskalainen tahi
amerikalainen laiva ole päässyt. Varmaankin olisi Delphin
kilpapurjehduksessa nopeimmankin aluksen kanssa jäänyt voitolle.
Joulukuun 25 päivänä alkoi lastaus. Delphin pantiin höyryalus-kajin
viereen, tähän alemma, Glasgow-Bridgeä, tätä viimeistä siltaa,
ennenkuin tullaan Clyden suulle. Siellä oli suunnattoman suuria
makasiinia, jotka sisälsivät mahdottomia vaate-, ase- ja muonavaroja,
mitkä nyt kaikki tuota pikaa katosivat Delphinin ruumaan. Tämän lastin
laatu ilmaisi aluksen salatun tarkoituksen. Playfair ja Kumpp. eivät
tainneet kauemmin pitää salaisuuttansa kätkettynä, ja paitsi sitä ei saisi
viipyä kauan, ennenkuin Delphin lähtisi merelle. Amerikalaista
kryssääjää ei ollut yhtään näkynyt Englannin kulkuvesillä. Ja kuinka
voitiin asiata salassa pitää, kun tuli kysymys laivaväen hankkimisesta.
Väkeä ei käynyt sisään-katseluttaminen ilman että heille ilmoitettiin
aluksen määräpaikkaa. Matkan päähän päästyä oli kentiesi henki
pantava alttiiksi, ja kun se oli tehtävä, niin tottapa teki mieli tietää

miten ja minkä vuoksi.
Mutta nämä tulevaisuuden mahdollisuudet eivät näyttäneet peljättävän.
Tarjottu hyyry oli korkea, ja itsekullakin oli osansa asiassa. Merimiehiä
tulikin tarjoksi, ja miehiä oivallisia, suuri joukko. James Playfairin oli
vain työläs valita, mutta hän teki sen paraiten kuin taisi, ja
neljänkolmatta tunnin perästä sisälsivät hänen laivarullansa
kolmenkymmenen matruusin nimet, joista olis ollut kunnia Hänen
kaikkein armollisimman majesteetinsa huvilaivalle.
Lähtö määrättiin Tammikuun 3:ksi päiväksi, ja Delphin oli aivan
valmis purjehtimaan Joulukuun 31 päivänä. Ruumat olivat täpötäynnä
ampu- ja ruokavaroja ja hinkalot hiiliä. Lähtöä ei estänyt mikään.
Kun kapteini Tammikuun 2 päivänä oli laivassa ja viime kerran
katsasteli sitä, tuli eräs mies Delphinin laskuköydelle, pyytäen saada
puhutella kapteini James Playfairia. Eräs matruusi vei hänen nyt
kokkapenkerelle.
Se oli vankka, hartiakas, uljas, punaverinen mies, jonka
yksinkertaisissa kasvoissa vivahteli jonkinmoinen varasto viekkautta ja
iloisuutta. Hän ei näyttänyt ymmärtävän merimiehen ammattia ja hän
katseli ympärilleen niinkuin se, joka ei ole juuri tottunut laivan kantta
tallailemaan. Kuitenkin oli hän olevinaan kuin merihärkä ainakin,
tarkasteli Delphinin taklaasia ja heitteli ruumistaan sinne ja tänne,
niinkuin merimiehillä tapana on.
Tultuansa kapteinin eteen katsoi hän vakavasti häntä silmiin ja sanoi:
-- Kapteini James Playfairkö?
-- Minä se olen -- vastasi tämä. -- Mitä tahdotte?
-- Ottaa hyyryä teiltä.
-- Sijaa ei enää ole. Laivaväki on täysilukuinen.
-- Joutavia! Yksi mies lisäksi eihän haitanne, päinvastoin.

-- Niinkö luulet? -- sanoi Playfair, tähtäen vierasta aina silmän pohjaan
asti.
-- Sen vissiin tiedän -- vastasi matruusi.
-- Mutta kuka sinä olet? -- kysyi kapteini.
-- Halpa merimies, mutta ravakka, luotettava ja pelkäämätön poika.
Kaksi vahvaa kättä, semmoista kuin minulla on kunnia teille tarjota,
eivät ole mikään huono asia laivassa.
-- Mutta onhan muitakin laivoja kuin Delphin ja muitakin kapteinia
kuin James Playfair. Miksi tulet juuri tänne?
-- Sen tähden että tahdon palvella täällä Delphinissä ja kapteini James
Playfairin komennon alla.
-- Niin, mutta minäpä en sinua tarvitse.
-- Ainahan kelpo miestä tarvitaan, ja jos minä, näyttääkseni voimiani,
saan koetella kolmen tahi neljän miehen kanssa teidän laivaväestänne,
niin, olen valmis.
-- Sitäpä kelpaa kuulla. Mutta mikä nimesi on?
-- Crockston, jos niin kelpaa.
Kapteini astahti muutamia askelia taapäin taitaaksensa oikein katsella
tätä Herkulesta. joka näin omituisella tavalla esitti itsensä. Ryhdissä,
ruumiinrakennuksessa, miehen koko ulkonäössä ei ollut mitään, mikä
olisi näyttänyt polkevan hänen väitöstänsä, että muka oli voimakas
mies. Nähtävä oli, että hänellä piti olla ei tavalliset ruumiin voimat ja
ettei hän vähistä hätäilisi.
-- Missä olet ennen purjehtinut? kysyi Playfair.
-- Hiukan siellä, hiukan täällä.
-- Ja Delphinin tarkoituksen tiedät?

-- Tiedän, ja sepä juuri onkin mikä minua houkuttelee.
-- No, kentiesi tekisin tyhmästi, jos päästäisin luotani miehen
senkykyisen kuin sinä. Hae ensimäinen perämies Mathew, ja
sisään-katseluta itsesi.
Sanottuansa nämä sanat James Playfair odotti miestä pyörähtäväksi
toisinpäin ja keulan puoleen kiirehtiväksi, mutta hän pettyi. Crockston
ei paikaltaan liikahtanut.
-- No, etkö kuullut mitä sanoin? kysyi kapteini.
-- Kuulinpa kyllä -- vastasi matruusi -- mutta siinä ei ollut kaikki,
minulla on jotakin teiltä pyydettävänä.
-- Sinä kiusaat minua -- sanoi Playfair kiivaasti. -- Minulla ei ole aikaa
seisoa ja jaaritella kanssasi.
-- En tahdo kauan olla teille kiusaksi -- vastasi Crockston. --
Ainoastaan pari sanaa vielä ja kaikki on selvillä. Minä tahdon sanoa
teille: minulla on sisarenpoika.
-- Onpa kauuis eno sillä pojalla -- vastasi kapteini. -- Joko olet
lopettanut? -- jatkoi hän vielä kärtyisesti.
-- Joo, tuossa paikassa. Kun otetaan eno, niin saadaan sisarenpoika
kaupantekiäisiksi.
-- Vai niin, tosiaanko?