Jutelmia läheltä ja kaukaa II: Salojärwen kukkanen | Page 5

wasta t?n? y?n?, teid?n herruutenne. Lukekaa nyt itse, jos ette usko. Min? tapasin Saloj?rwelt? tulleet kirjeet Iiwarin huoneesta."
Ja Kola weti tukun paperia poweltansa ja ojensi ne Flemingille. T?m? katsahti niihin pikaisesti ja pisti ne powellensa.
--"Se on kauhistus", sanoi h?n. "Min? en woi ymm?rt?? miten se on mahdollista. Iiwar on palwellut minua lapsuudestani asti. Min? olen pit?nyt h?nt? uskollisimpana miehen?ni. Nyt yht'?kki? t?mm?inen petos! Se on hirwe??! Min? luulen, ett? maailma menee nurin. Mutta, Kola, sin? haet nyt tuon tyt?n. Sinun pit?? h?nelt? saada tieto Yrj? weijarin olinpaikasta. Mutta kawahhda, ett'et anna h?nen arwata sinun olewasi minun l?hettil?it?ni. Aikanansa tuot tyt?n minulle terween? t?nne linnaan. Min? tahdon n?hd?, mit? h?nell? woisi tehd?.--Nyt tulee meid?n paikalla l?hte? matkaan."
Muuan tunti sen j?lkeen l?ksi nelj?s rakunajoukko Turusta ajamaan ulos H?meesen p?in. Fleming itse ratsasti w?h?n j?less? ja h?nen wieress??n ajoi puolalainen adjutantti Kola Ludowski.

III.
Talwi oli kowimmillaan. Oli tammikuun keskipaikat wuona 1597. Hirmuinen tuisku raiwosi ulkona. Paksu lumi peitti jo kaikki aidat, ja pienemmist? hnoneista ei n?kynyt en?? kuin w?h?inen osa sein?? katon rajassa. Tuiskuawa lumi t?ytti ilman.
Yksin??n ja huolellisen n?k?isen? Anna istui silloin kammarissaan Saloj?rwen pappilassa. H?nell? oli polwillaan ompelus, mutta nyt h?n ei ommellut. Wihko paperia oli h?nen edess??n p?yd?ll?. Ne oliwat kirjeit?, tulleet jo aikoja sitten, mutta h?n luki niit? toisen toisensa per?st?; sit? h?n jo oli tehnyt monesti ennenkin. Kun wiimeinen waipui h?nen k?dest?ns? p?yd?lle, kirkas kyynel n?kyi w?risew?n h?nen silm?ss?ns? ja putoawan wihdoin h?nen k?dellens?. Ik??n kuin s?ik?htyneen? t?st? h?n ?kki? nosti silm?ns? ja katsahti ulos, mutta wiel? surullisemman n?k?isen? kuin ennen h?n k??nsi silm?ns? j?lleen ompelukseensa ja otti sen taas k?teens?.
Owi awautui silloin hiljaisesti ja lumesta walkeana pist?ytyi siit? mies sis??n.
Anna s?ik?hti ja hyp?hti yl?s. H?nen poskensa oliwat punastuneet. Wapisewalla k?dell? h?n otti miehelt? kirjeen, jonka se tarjosi, katsahti pikaisesti p??llekirjoitukseen ja sinettiin ja j?i sitten katsomaan ??net?nn? ja ik??nkuin pelolla tulleen silmiin. H?n n?ytti koettawan jo edelt? p?in lukea miehen silmist?, mit? sanomia h?n ehk? toi, mutta h?n tunsi huulensa wapisewan eik? tohtinut kysy? mit??n.
Wihdoin h?n kiitti muutamalla sanalla ja wiittasi tuskin tuntuwasti, jota kuitenkin mies n?ytti ymm?rt?w?n, sill? seuraawana silm?nr?p?yksen? h?n jo oli yksin?ns?.
Sinetti oli pian murrettu, ja Anna istui ompelusp?yt?ns? ??reen. Pikaisella silm?yksell? h?n luki kaiwatut riwit.
Tultuaan kirjeen loppuun, h?n k??nsi sen j?lleen ja luki sen uudelleen. Nyt wasta h?n seurasi tarkkuudella jokaista riwi? ja n?ytti ik??nkuin painawan mieleens? jokaista lausetta, jokaista sanaa erikseen. Kauan h?n luki n?in ja wiimeksi h?n wiel? silm?ili uudelleen erin?isi? paikkoja. Mutta kun kaikki oli luettu, oliwat h?nen silm?ns? taas kyyneliss?, waan niiden w?litse toisti toiwo ja lohdutus.
Yrj? oli wiime kes?n? Saloj?rwelt? paettuansa, ollut alituisessa liikkeess?. H?n oli matkannut paikasta paikkaan ja joka paikassa koettanut ohjata talonpoikien liikuntoja siin? lewottomuudessa, joka Pohjanmaalta oli lewinnyt ymp?ri Sawonmaan. H?n oli monessa paikassa ollut hengen waarassa alinomaa w?ijywien wihollisten keskell?, mutta onni oli h?nt? t?h?n asti seurannut joka paikassa. T?ll? w?lill? h?nen rakkautensa Annaan oli yh? kiihtynyt, h?n ei woinut ajatella mit??n, tehd? eik? toimittaa mit??n, muistamatta Annaa, jonka warowaisuus kerran oli pelastanut h?nen henkens?. Anna oli silloin t?ll?in saanut tilaisuuden wastata h?nen kirjeihins? ja he molemmat oliwat, waikka erill??n toisistaan, w?hitellen tulleet toisillensa w?ltt?m?tt?miksi. Anna tiesi Yrj?n jokaisen ajatuksen, jokaisen aikeen, ja h?nkin tunsi el?m?ns? olewan sidotun Yrj??n.
Se, mit? Yrj? nyt aikoi tehd?, oli waarallisin kaikista, mit? h?n wiel? oli tehnyt. Antakaamme h?nen itsens? puhua, niinkuin h?n siit? kirjoitti Annalle:
"Kansan tila", kirjoitti h?n, "on nyt t??ll? Sawonmaassa muuttunut hirwe?ksi. Se on sellainen, ettei kukaan en?? tied?, mik? on oikea ja mik? w??r?. Ainoa oikeus, mik? wiel? l?ytyy, on ehk? se, joka el?? kansan terweess? syd?mmess?. Mit? luulet, Anna? Kun ulkonaiset tapaukset sotkewat oikeuden ja w??ryyden kansan keskess? sekaisin, onko silloin parempi j?tt?yty? t?m?n sekasotkun waltaan ja menett?? kaikki wapautensa ja kunniansa ja waipua tapausten orjaksi? Min? uskon ett'et sin? woi ajatella sit? enemm?n kuin min?k??n. Meid?n wapahtajamme meni ristin puuhun sent?hden, ett? h?nell? oli jumalallinen woima k?rsi? ja kuolla sen asian puolesta, mink? h?n tunsi oikeaksi. Me emme olisi nyt kristityit?, me olisimme raatelewien himojemme orjia, pakanoita, jos h?n ei olisi pyh?n oppinsa t?hden mennyt kuolemaan. Katso, Anna, mik? ihana oppi se on! Luuletko, ett'emme wiel? woisi tulla orjiksi sille maalliselle wiholliselle, joka meid?n kansaamme nyt joka haaralta uhkaa, jos emme woisi pelk??m?tt? menn? kuolemaan sen asian t?hden, jota me pid?mme oikeana? Sin? et woi niin luulla. Sin? ajattelet samalla tawoin kuin min?. Sinun ajatuksesi owat minun ajatukseni, ensim?inen wilaus sinun silm??si n?ytti minulle koko sinun sielusi.
"Nokian tappelun per?st? ja sen kuultuaan Flemingin sotaw?ki on tullut ihan raiwoiseksi. Sotaherrat owat j?tt?neet raa'an joukkonsa nojaan kansan pyhimm?t oikeudet. Omaisuus on kadottanut arwonsa, laki on unhotettu ja sorrettu, ihmishenki ja yksityisen omaisuus owat tulleet sotajoukon leikkikaluksi; pereellinen el?m? on sen pilkkana ja ylenkatseena; rehellisyys ja kunnia owat tulleet nauruksi: miekka, tuli ja wesi ja h?wytt?myys turmelewat ja raatelewat kaikki. Sin? et woisi rakastaa minua, Anna, jos min? woisin n?hd? t?m?n kaiken ja olla jouten. Min?