Iltalampun ääressä II | Page 8

t?ytyi h?nen tunnustaa, ett? Ester ihkauudessa muodinmukaisessa kev?tpuvussa sopi joukkoon paremmin ja tuotti Knuutille suurempaa kunniaa. Ehk?p? Knuut olisikin h?peillyt h?nen puutteellisen ulkon??n vuoksi, ajatteli Hilja katkeralla mielell? -- h?n ei voinut ostaa mit??n uutta kev?tpukua, sill? Knuut tarvitsi palttoon, ja herrain vaatteet ovat niin ??rett?m?n kalliita.
Noo, samapa se! Onhan viel? tohtorinnalla varaa pukeutua niin, ett? h?nen miehens?, etev?n l??k?rin, ei tarvitse h?peill? h?nen seuraansa.
Mink? vuoksi h?nen silmiins? tuli kyyneli?, ja mink? vuoksi tunsi syd?mess??n ahdistusta tulevaisuutta ajatellessaan? H?n ei itsek??n sit? tiennyt, h?n tiesi vain sen, ett? h?n ei en?? voinut koskaan tulevaisuutta ajatella tuskaa tuntematta siit?, ett? tulevaisuus peittyi h?nelt? pilveen ja varjoihin.
Hilja raukka, h?n ei tahtonut itselleen my?nt??, ett? ep?luulon siemen h?nen tahtomattaan oli istuutunut h?nen syd?meens?, miss? se nyt iti ja kasvoi. Ja tiet?m?tt??n oli h?nen mielens? p?iv?t p??st??n j?nnityksess? huomioita tehdess??n, mik? sai h?nen poskensa kalpeiksi ja poisti unen h?nen kosteista silmist??n, kun h?n illalla laski p??ns? patjoille.
Niin kului tuskallisia viikkoja, kunnes muutamana toukokuun kirkkaana p?iv?n? Knuut tuli kotia ja p?iv?llisp?yd?ss? hyvin v?linpit?m?tt?m?sti kertoi, ett? ?nyt h?n on maisteri?.
Hiljasta tuntui, ett? syd?mens? lakkasi sykkim?st?. Nyt vihdoin olivat he siis perill?, niin kauan odotetussa ja ik?v?idyss? p??maalissa; vaan ett? Knuut ilmaisi t?m?n suuren ja t?rke?n uutisen niin arkip?iv?isell? tavalla p?yd?ss? iloitsematta siit? ensiksi h?nen kanssaan kahden kesken, sit? h?nen ei ollut helppo anteeksi antaa Knuutille. Hiljallehan oli t?m? tutkinto melkein kuin koko el?m?n onni, sen eteen oli h?n uhrannut kaikki n?m? pitk?t raskaat ty?vuodet; miehet ottavat syd?menasiat aivan toisella tavoin kuin naiset, ajatteli h?n katkerasti, kohottaessaan niinkuin muutkin lasinsa ja juodessaan Knuutin onneksi rouva Lindin karviaismarjaviini?, jota aina ilmestyi silm?nr?p?yksess? satunnaisina juhlatilaisuuksina.
-- Onneksesi, Knuut! -- sanoi Hilja vapisevin huulin.
-- Kiitos! -- vastasi h?n katsomatta Hiljaa.
Illalla seisoi Hilja yksin??n ikkunassa. Esteri oli kutsuttu nuorison tanssipitoihin, ja rouva Lind oli mennyt uskottunsa, kamreerin rouva Vesterin luo. Hilja seisoi ja muisteli, miten suureksi ilokseen oli odottanut juuri t?t? p?iv??, miten ihanana ja valoisana se oli h?nen toiveittensa takaa n?kynyt ja nyt todellisuudessa oli niin kurja, niin pime? ja surullinen -- silloin kuului ?kki? Knuutin oven k?ynti. Knuut tuli eteiseen ja otti kauniin, vaalean kev?tpalttoonsa naulasta. Hilja oli n?hnyt h?nen menev?n ulos heti p?iv?llisen j?lkeen, eik? tiennyt, ett? h?n oli tullut sitte takaisin.
-- Menetk? ulos t?n? iltana, Knuut? -- kysyi h?n ja lis?si puolittain ep?ilev?isesti -- minun mielest?ni meill? olisi niin paljon puhelemista juuri t?n? iltana!
Knuut mutisi jotakin, ett? h?nell? oli sovittu kokous muutamien toverien kanssa, vaan pani kuitenkin palttoonsa naulaan ja tuli Hiljan luo.
-- Muistatko, miten halulla ennen kuvailimme yhdess? sit? p?iv??, jolloin olet saanut tutkintosi suoritetuksi? -- sanoi h?n vienosti ja ojensi h?nelle k?tens?.
-- Luonnollisesti min? muistan -- sanoi Knuut katsellen kadulle ja h?nen silmiss??n oli omituinen kalsea ja vieras ilme.
-- Min? t?ss? seisoin ja ajattelin tulevaisuuttamme, Knuut -- jatkoi Hilja -- se on kuluneina vuosina pilkoittanut kuin kirkas vaan kaukainen t?hti taivaallamme; nyt voimme saada sen k?siimme, tulevaisuus on ihan jalkaimme juuressa! Vaihdetaanko jo huomenna sormuksia, sano? -- Hiljan ??ni muuttui tuskalliseksi kuiskaukseksi, ja katseensa oli kiinnitetty Knuutin j?yk?sti kokoonnipistettyihin huuliin. Oli kuin Knuutin ajatukset olisivat oleskelleet kaukana poissa ja Hilja nyt kysymyksill??n pakoittanut ne takaisin.
-- Miksik?s ei t?n??n yht? hyvin kuin huomennakin -- vastasi h?n.
Hilja tuijotti h?neen hetkisen k?det suonenvetoisesti puristettuina rintaan, sitte sy?ks?hti esiin tuo kysymys, joka niin kauan oli poltellut h?nen haavoitettua syd?nt??n: -- Knuut, Knuut, sin? et en?? minua rakasta, min? n?en, ett? v?limme on loppunut?
Knuut huudahti kiihke?sti: -- Min? en koskaan ole ajatellut rikkoa sanaani, Hilja, sen vannon.
-- Min? ymm?rr?n, sin? olet kylmennyt -- Hilja taivutti p??t??n aivan kuin musertavan iskun kohdatessa.
-- Niin, valheeseen perustuessa olisi tulevaisuutemme huonolla perustuksella -- sanoi Knuut v?h?n k?rsim?tt?m?sti -- tunteilleen ei voi, n?et, mit??n, vaan rehellisen? miehen? pid?n lupaukseni!
Hilja hymyili surullisesti: -- Kiitos siit? -- min? nyt vapautan sinut lupauksestasi; rakas Knuut, min? olen liian vaativa enk? tahdo perustaa avioliittoani muuhun kuin molemmin puoliseen rakkauteen. Kiitos entisist? hauskoista hetkist?, Knuut, min? olin hyvin onnellinen silloin, vaikka kaikki oli ainoastaan unelmaa.
Yksin?inen suuri kyynel vieri hiljalleen kalpeaa poskea pitkin, jota Hilja ei pyyhkinyt pois. Knuut katseli sit? ja yht?kki? sulasi tuo kyynel h?nen syd?mens? ymp?rille kylmettyneen kuoren; muistaen tulvehtivan hellyyden, jota t?m? nainen oli monet vuodet h?nelle osoittanut, tarttui h?n Hiljan molempiin k?siin ja suuteli niit? kiihkoisesti ja purkautui tuskissaan ja katumuksissaan intohimoisiin sanoihin.
Hilja seisoi liikkumatta ja antoi t?m?n myrskyn raivota ylitsens?, vaan kuta enemm?n Knuut puhui l?mmeten ja kiihottaen tunteitaan kunnes kauniissa silmiss? loisti kyyneleit?, sit? kivettyneemm?ksi tunsi Hilja itsens?. Lopuksi h?n ei voinut muuta kuin veti pois k?tens? ja viittasi Knuutia menem??n: -- Jo riitt??, Knuut, min? olen v?synyt -- sanoi h?n heikosti. -- Sinun ei tarvitse puolustaa syytt?m?ksi itse?si mist??n, jota et ole tehnyt. Sin? et ole ollut uskoton minulle, sill? nyt n?en, ett? se mit? min? pidin rakkautena olikin vaan kiitollisuutta. El? puhu ?minun hukatuista rahoistani?, neh?n voit vastaisuudessa maksaa, vaan kuule, Knuut, -- h?n tarttui lujasti Knuutin k?sivarteen -- min? en voi suvaita,