Iltalampun ääressä II | Page 9

ett? maksat velkasi minulle mill??n muulla kuin omilla ansaitsemillasi rahoilla, ei mill??n muulla, muista se.
H?nen mieleens? oli ?kki? sy?ks?ht?nyt ajatus, ett? olisi ??ret?nt? ivaa, jos Knuut maksaisi h?nen uhraukset -- rikkaan vaimon h??lahjalla. V?list? ehtii silm?nr?p?yksess? seurata pitk?n ajatussarjan.
-- Hyv?sti, Knuut, nyt sinun t?ytyy menn?!
Kun ovi sulkeutui Knuutin j?lkeen, piiloittihe Hilja akkunaverhojen taa ja katseli Knuuttia, kun h?n meni alasp?in katua, astuen reippaasti ja notkeasti. Ah, h?n ei ollut erehtynyt, h?n tunsi, ett? Knuut meni keventyneell? syd?mell?, kun vaikea hetki oli ohi.
Hilja painoi sormensa polttaville silmilleen ja ajatteli miten hartaasti h?n viel? kerran olisi tahtonut pyyhki? syrj??n h?nen kiharaisen tukkansa ja suudella kaunista, korkeaa otsaa. Hiljan rakkaudessa oli melkein ?idillist? hellyytt? -- vaan nyt oli kaikki ohi, ja h?n oli taas yksin, niin yksin ei h?n el?m?ss??n ollut viel? koskaan tuntenut olevansa.
Tuolla kirjoitusp?yd?ll? oli suuri pino kirjoitust?it? odottamassa, vaan eih?n nyt en?? ollut mit??n, mink? eteen ty?skennell?, ainoastaan omasta itsest??n huoli, kaikki h?nen uhrauksensa oli ollut turhaa.
Vaan oliko se todellakin ollut niin arvotonta? H?n j?i sit? hetkeksi miettim??n.
Jos Knuutista tulee, niin kuin h?n oli h?nest? toivonut, etev?, kyvyk?s l??k?ri, niin olihan siit? ihmiskunnalle sama hy?ty, vaikka h?n ei saisikaan olla osakkaana Knuutin menestykseen. Pitkien vuosien aikana hiljaisessa, uskollisessa kielt?ymyksess? oli h?nen rakkaudestaan puhdistunut itsekk?isyyden kuona, ja tuona hetken?, kun h?n seisoi yksin?ns? ja pettyneen?, puhkesi sen kaunein kukka. Kuumia kyyneli? vieri silmist? lievent?en ahdistetun syd?men tuskaa ja kun h?n illalla pani maata, nukkui h?n pitkist? ajoista rauhallisesti kuin lapsi.
H?n her?si, kun Esteri muutamia tunteja my?hemmin tuli kotiin. Pieni olento hiipi varovasti varpaillaan ja pelk?si kovasti, ett? jos h?n h?iritsee Hiljaa ja her?tt?? h?net, niin ett? Hiljan k?vi h?nt? s??liksi. Esteri n?ytti niin kauniilta, kun h?n kuvastimen edess? suki tuuheaa tukkaansa. Hilja ehdottomasti sivellytti k?dell??n leikkotukkaansa. Knuut ei k?rsinyt lyhytt? tukkaa naisella, vaan Hilja oli leikkauttanut tukkansa, ett? sen laittelemisessa ei aamuilla kuluisi aika.
H?nell? ei ollut niinkuin ?lapsella? aikaa pukeutua ja kuleksia puolille p?ivin pitseill? ja silkkinauhoilla koristetussa aamunutussa, vaan eip? h?n n?ytt?nytk??n sitte niin hienohipe?iselt? ja hoidetulta kuin Esteri, jolla oli verrattoman kaunis iho, helmikirkkaat hampaat ja ruusunpunaiset sormenp??t.
Hilja huokasi ja k??nsi p??ns? pois.
-- Oh, oletko hereill?si, Hilja -- sanoi Esteri -- min? paha tytt? kun olin asettanut lampun niin, ett? valottaa sinua suoraan silmiin, anna anteeksi!
-- Ei haittaa ollenkaan, hyv? yst?v?, oliko sinulla hauska?
-- Ihmeen hauska, saanko istua v?h?n aikaa s?nkysi laidalle ja kertoa ennenkuin menen t?din luo?
Hilja ei voinut sit? estell?, kukaan ei voinut kielt??, mit? tuo purppurahuuli pyysi, ja kun h?n hyv?? y?t? toivottaen k??ri k?tens? Hiljan kaulaan, puristi Hilja h?nt? rintaansa vasten. Jumalan kiitos, Hiljan syd?mess? ei ollut mit??n katkeruutta parempiosaisia kohtaan.
Pian sen j?lkeen kun Esteri lukukauden lopussa oli l?htenyt p??kaupungista kotia, katosi my?skin maisteri Gr?nblad, ja viikkoa my?hemmin sai kapteenin rouva lipun, jossa heid?n yhteen kiedottujen nimiens? alla oli merkitsev? sana ?kihloissa?.
Eukko ihan h?mm?styi: -- No, mutta, Hilja -- huudahti h?n -- mit? t?m? merkitsee, sinunhan piti saada h?net?
-- Ei, t?ti hyv?, meid?n kihlauksemme oli vain unelma -- sanoi Hilja matalalla ??nell? -- nyt se on todellisuus -- ja kun rouva Lind kirjoitti onnentoivotuskirjeen ?veljelleni kruununvoudille?, niin kirjoitti Hilja Esterille n?m? rivit:
?Ole onnellinen, pieni yst?v?, ja hyvin hyv? h?nelle?.
-- Eik?s ole omituinen lause -- sanoi ?lapsi?, joka morsianten tavallisella v?linpit?m?tt?myydell? entisi? yst?vi??n kohtaan n?ytti kirjeen sulhaselleen -- hyv? sinulle, Knuut. Olenko min? sitte ilke? noita, koska h?nen pit?? kehottaa minua rupeamaan kiltiksi? -- Knuut n?ytti v?h?n h?mm?styneelt? eik? h?n n?ht?v?sti tahtonut osata vastata mit??n.
-- N?et, rakkaani, Hilja on erinomaisen hyv? nainen -- alkoi h?n.
-- Niin, niin, min? sen tied?n, ett? h?n on hyvyyden jumalatar -- vastasi Esteri nen?kk??sti -- vaan eik? h?n sinustakin ole v?liin turhan tarkka vanhan kotiopettajattaren tapaan? ?iti sanoo, ett? vanhat tyt?t muuttuvat aina enemm?n tahi v?hemm?n omituisiksi, ja sitte -- eik? sinustakin, Knuut, h?nell? ole niin samakka iho?
Esteri kohotti hienohipe?iset kasvonsa niin viekottelevasti Knuutin n?ht?v?ksi, ett? Knuutin t?ytyi my?nt?? ja vakuuttaa todeksi sanansa v?hint??n puolella kymmenell? suukkosella maailman hienoimmalle ?sametti ruusuhipe?lle?.
Vaan p??kaupungissa kulki Hilja uuvuttavia katuja. H?n teki ty?t? yht? ahkerasti kuin ennenkin, vaan ei kuitenkaan itse??n varten. Kun itse on saanut kokea kovuutta, niin aukeavat silm?t n?kem??n muidenkin surua ja h?t??. H?n piti arvokkuudella p??ns? pystyss? eik? kukaan, joka h?net tapasi, voinut huomata, ett? myrsky aivan ?skett?in oli tuhonnut h?nen maallisen onnensa. Ja t?m? ulkonainen tyyneys ei ollut ainoastaan n?enn?ist?, h?n todellakin tunsi itsens? voimakkaaksi ja olevansa varustettu el?m?n taisteluun, saattamaan sen hyv??n loppuun.
H?nen itsekk?isyydest? vapaa rakkautensa antoi h?nelle voimia, t?m? rakkaus, joka k?rsii kaikki ja kest?? kaikki, sill? se on jumalallista alkuper??.

VANHA MAIJA.
Yleens? min? varsin v?h?n tied?n vanhasta Maijasta. Kun min? h?net n?in, oli h?n ryppyinen eukko, jonka ??ni vapisi; h?nen entisyydest??n tied?n ainoastaan, ett? h?n henkisess? suhteessa oli nuoruudesta pit?en ollut heikko -- sit? suurempi kirous sille, joka sellaisen raukan saattoi turmioon ja j?tti sitte h?net yksin el?m?ntaisteluun nimett?m?n lapsen kanssa. Vanhan Maijan el?m? oli n?ht?v?sti l?peens? n?yryytyst?, viheli?isyytt? ja taistelua leiv?n eteen, ja teht?v?n??n oli ollut huonoimmat