Iltalampun ääressä II | Page 6

lukiessa.
Niin tuttavuus jatkui ja Hilja huomasi, ett? el?m?ns? ei aina ollut katoava varjoon, vaan viel? voi se tulla valoisaksikin. Varhaisin nuoruus oli tosin jo ohi, vaan ei h?n silti ollut vanha, viel? syd?n sykki l?mp?isesti ja veri virtasi kiivaasti -- ei, h?n ei ollut vanha, vaan viel? tarpeeksi nuori ja j?ntev? voidakseen sepitt?? onnensa, ja tuhannet ??net syd?mmess? soivat el?m?n sulon ylistyst?!
Kun vuosi oli kulunut, niin oli t?m? ilo v?h?ll? saada ?killisen lopun. Knuut Gr?nblad alkoi n?ytt?? huolestuneelta ja surulliselta, aivan kuin auttamaton asia olisi h?nt? vaivannut. Vihdoin h?n Hiljalle er??n? p?iv?n?, kun olivat yhdess? k?velem?ss?, uskoi huolensa. H?nell? oli rahahuolia. T?h?n saakka oli h?n tullut toimeen ansaitsemalla kotiopettajana kes?aikoina ja silloin t?ll?in saanut is?lt??n kotoa -- vaan nyt oli talo myyty velasta, h?nen t?ytyi keskeytt?? lukunsa tahi ottaa laina voidakseen el?? kaupungissa, vaan kenen puoleen h?n k??ntyisi, h?nell?h?n ei ollut sellaisia tuttavia.
Hilja kuunteli tyyneesti loppuun, kulki sitte kauan ??neti ja miettiv?isen?, vaan lausui vihdoin v?h?n ep?illen: -- Minulla on v?h?n rahoja pankissa, joita olen palkastani s??st?nyt; ne ovat siell? nyt k?ytt?m?tt?min?, ottakaa ne ja maksakaa niist? minulle sama korko, mink? pankki maksaa. Eih?n t?m? siis ole minun puolestani erityisemp?? jalomielisyytt?, ottakaa vain ne -- lis?si h?n suostutellen -- min?h?n saan tehd? niitten kanssa, mit? haluan, sill? ne ovat omaa ansiotani, eik? teid?n tarvitse hankkia takuita niille.
Ylioppilas katsoi h?neen pitkist??n ennenkuin purkautui innokkaasti ylist?m??n h?nen suurta jalomielisyytt??n, hyv?syd?misyytt??n, vaan loppup??t?s oli se, ett? h?nen oli mahdoton vastaan ottaa sellaista uhrausta. H?nen tutkinto-uransa oli pitk? ja ennenkuin voisi maksaa velkansa, olisi Hilja ehk? uupunut odottamaan. H?n tarkoitti totta, kukaan ei olisi voinut ep?ill? siit? tahi syytt?? h?nt?, ett? h?n kevytmielisesti tarttui hyv??n tarjoukseen saadakseen tarvittavat rahat. Hilja itse ne todella ty?nsi h?nelle ja niin ?syntyi kaupat?, kuten Hilja ammattimaisesti lausui. Hilja nosti pankista puolet talletuksella olevia rahojaan ja teki Knuutin velallisekseen. Seuraavana vuonna meni toinen puoli ja tulvivalla kiitollisuudella vannoi ylioppilas h?nelle ikuiset valat, jos Hilja vain tahtoisi tulla h?nen omakseen, sill? Hilja oli h?nen mielest??n paras ihminen maailmassa, oikea ihanneihminen.
Hilja luonnollisesti ei ottanut h?nen liioiteltuja lauseitaan niin sananmukaisesti, h?n ei ollut niin hurmaantunut ja oli -- nelj? vuotta vanhempi. Vaan olihan Knuutin ihastus niin houkuttelevaa uskottamaan Hiljalle, ett? h?n on joksikin merkitykseksi toiselle, h?nkin, joka niin kanan oli tuntenut olevansa yksin, ja niin j?rki ei kauemmin voinut puoltaan pit??. He kihlautuivat.
Hiljan hurmaantunut syd?n sykki l?mp?isesti, h?n ei rakastanut h?nt? kiihkoisesti ja intohimoisesti, niinkuin rakastetaan nuoruuden vuosina, vaan kypsyneen naisen syv?llisell?, tyyneell? mieltymyksell?, joka tunne vaatii niin v?h?n, se kuin alttiisti uhraa kaikki.
Nyt oli Hiljalla el?m?ss??n jotakin, jonka vuoksi el??. P?iv?t p??tyn??n ajatteli h?n Knuutiaan ja ?isin uneksi h?nest?. S??st?rahat eiv?t en?? menneet pankkiin, Knuut tarvitsi ne kaikkityyni, jopa ajan ollen menot lis??ntyiv?t niin, ett? Hilja rupesi ottamaan ylim??r?isi? kotit?it?, mink? teki puoleksi salaa. Knuutin t?ytyi nyt tutkimustensa vuoksi usein olla poissa iltasin, niin Hiljanhan sopi hyv?sti silloin ty?skennell? -- Knuutin ei tarvinnut aavistaakaan, ett? h?n uurasti ja ponnisteli h?nen t?htens?, sill? se juuri oli Hiljasta suloista, ett? sai hiljaisuudessa tasoittaa Knuutin tiet? h?nen korkeaan p??maaliinsa. Niin, Knuutista oli tuleva erinomainen l??k?ri, muotil??k?ri, jonka luona kaikki juoksevat, varsinkin naiset. Olisikohan h?n mustasukkainen? Eik? mit? -- Hilja naurahti -- ei, ei, ei koskaan, h?n oli Knuutista yht? varma kuin itsest??n. Ja vilkkaassa mielikuvituksessaan loi h?n sulhasestaan mit? ihanteellisimpia kuvia, niinkuin jokainen rakastunut nainen tekee. Knuut oli h?nen nuori sankarinsa eik? h?n huomannut h?ness? koskaan pieni?k??n heikkouksia, eik? h?nest? ollut mit??n syyt? moittia sit?, ett? Knuut nyt niin helposti voi ottaa h?nen s??st?rahojaan, kun alku kerran oli tehty; h?nest? oli niin luonnollista, ett? Knuut oli nyt ottavan sijalla, tulevaisuudessa oli Hiljan mielest? asemat yht? helposti vaihdetut.
Nuori l??ketieteen oppilas oli todella hyvin lahjakas ja teki ty?t? kunnioitusta her?tt?v?sti, vaan ei ollut niin ihanneltava, kuin morsiamensa h?nt? piti, ja h?nest? iloinen toveriseura oli joskus mieluisampi kuin kahdenolo Hiljan kanssa -- mist? Knuut ei juuri todenteolla v?litt?nyt. Ihminen on ihminen ja yksil?llisen vapautensa h?vitt?minenh?n olisi luonnotonta. Kun Hiljalle siit? oli iloa, ett? sai lainata h?nelle rahaa, niin mit?p? h?n miehekk??n ylpeytens? takia kielt?isi h?nelt? t?t? iloa, ja kyll?h?n h?n tilaisuuden tultua maksaa Hiljalle kaikki oikein korkoa korolle. Knuut ajatteli v?h?n v?li? n?in rauhoittaakseen itse??n, vaan joka vuosi tuntui h?nest? ett? tulevaisuus eteni etenemist??n sen sijaan kuin sen olisi pit?nyt l?het?. Mit? varten ajattelikin tulevaisuutta, kun nykyisyydess? oli niin hauska el??. H?nell? sit?paitsi ei ollut aikaa uneksimisiin. Hilja uneksi sen sijaan heid?n molempain edest?, kun h?n istui iltasin lampun ??ress? ja neuloi kauniita nimikirjaimia p?yt?liinoihin ja servietteihin, joita h?n oli hiljaisuudessa v?hitellen hankkinut varustuksekseen.
Seuraavana kes?n? tarjosi Knuutille muuan h?nen rikas toverinsa vapaan matkan Ruotsiin ja Norjaan, ja h?n matkusti keve?ll? syd?mell? ja huvitteli huoletta. Hilja kulki kaupungin p?lyisi? katuja ja joka p?iv? laski, paljonko h?n voisi ensi syyslukukaudeksi s??st?? Knuutille; paljo se maksoi opin hankkiminen, vaan sittep? oppi onkin tuottava p??oma, kun on oppivuotensa jaksanut.
* * * * *
Muutamana elokuun p?iv?n? tuli rouva Lind l??h?tt?en Hiljaa vastaan