Iltalampun ääressä II | Page 4

ja niin muutetaan paikkoja lakkaamatta, jota tekev?t niin ylh?isemm?t kuin alhaisemmatkin.
Vanha karjakko palveli samassa herrastalossa ?koko aikansa?, eik? h?n koskaan ajatellutkaan muuttaa toiseen taloon. H?n oli em?nn?n luotetuin tuki suuren maatilan talouden hoidossa, oikein kansan sanaan ?uskottu henkil??, vaan t?m?n suosion takia oli h?nell? paljon vihollisia tovereissaan, jotka eiv?t voineet h?nt? suvaita sen luottamuksen takia, jota osoitettiin h?nelle. H?n k?rsi kuitenkin tyyneesti t?m?n kiusallisuuden eik? koskaan muitten palvelijain takia v?istynyt velvollisuuksien tielt?.
Karjaa rakasti h?n kuin ?iti lapsiaan, hoiti niit? y?t kaiket -- kun niin oli tarve -- niin tunnollisesti ettei vertaa. Rakkautensa niihin saikin h?net tekem??n pient?, viatonta petosta -- mutta se olikin ainoa tekonsa sit? laatua. H?n n?et sulloi jauhomitan t?yteen jauhonjakop?ivin?. Siit? oli aina alituista kiistaa karjakon ja rehumiehen v?lill?, joka karjakon mielest? sorti navettakarjaa hevosten hyv?ksi, ja valituksia tehtiin molemmin puolin niin usein, ett? molemmat lopulta joutuivat is?nt?v?en pilan ja naurun alaisiksi; sill? vaikka karjakko muuten oli hiljainen ja s?vyis? nainen, niin oli h?n, kun karjasta oli kysymys, tanakka puolestaan.
Muuten h?n oli rauhaisa ja lauhkea kuin lehti. Ei koskaan unohdeta runsaita osia, joita h?n jakoi lapsijoukolle, joka ker?ysi padan ymp?rille h?nen juoksuttaessa juustoa, ja sit? k?rsiv?llisyytt?, jota h?n osoitti kertoessaan iltakaudet satuja kuunteleville pienokaisille.
Talvi-iltain mieluisimpia huveja oli nimitt?in, iltasta odottaessa ja Nukku-Matin ahdistaessa, menn? piikain kamariin ja siell? karjakon korkealla s?ngyll? istuessa kuulla h?nen kansanmurteellaan kertovan vanhoja ja moneen kertaan kerrotuita, vaan aina uutuuden vieh?tyksell? kuultuja satuja, rukin vinhasti suristessa ja hienon langan muodostuessa h?nen vikkeliss? sormissaan.
Vaan vasta omalla alallaan liikkuessa oli karjakko t?ydess? arvokkuudessaan, silloin kuin h?n oli suuressa, raittiissa maitokamarissa, jota h?n piti erinomaisessa j?rjestyksess? ja mallikelpoisen puhtaana. Tunsi todella nautintoa katsellessa kirkkaan puhtaaksi pestyj? hyllyj?, joissa oli pitk?t rivit lumivalkoisia maitopyttyj?, maukkaita, kuivamaan pantuja juustoja ja suuria pyttyj?, joissa oli kullankeltaista pappilan voita. T??ll? hallitsi karjakko kuin kuningatar ep??m?tt?m?ll? vallalla ja arvolla, ja itse oli aina antamassa joka tipan maitoa, mik? tarvittiin talouteen, jotta ei kukaan p??sisi tekem??n ep?j?rjestyst? siell?. H?n olikin ylpe? saadessaan katsojille n?ytell? aarteitaan ja varustaa herrasv?en p?yt? herkuilla, jotka olivat h?nen hallussaan ja joita tarjoiltiin aina kaikinpuolin maukkaasti laitettuna.
Vaikka nykyaikaiset meijerit joka p?iv? parannettuine koneineen ovat maitotalouden saaneet toiselle kannalle, niin muistelee kuitenkin kaipauksella entisen ajan hauskoja maitokamareita, joissa valmistettiin kaikki talon omiksi tarpeiksi, niin ettei ollut koskaan puutetta voista, hyv?st? kermasta ja verrattomasta viilist?.
Min? tosiaan uskon, ett? tuo kunnioitettava vanha karjakko k??ntyisi haudassaan, jos n?kisi, miten meid?n p?ivin?mme hoidetaan karjaa ja miten aamulla joka ikinen maitotippa kulettaa koluutetaan kyl?nmeijeriin, jollei sellaista laitosta ole itse talossa. Eukko varmaan sanoisi niinkuin moni muukin:
-- Talonpoika kokoaa rahaa, vaan ty?mies ei saa voimaa kurnaali-maidosta.
Kun sunnuntaina iltap?iv?ll? sattui menem??n maitokamarin ohi, niin kuului sielt? tavallisesti yksitoikkoista, hiljaista muminaa. Kun katsahti sis??n, niin n?ki karjakon puhtaan palttinaisen verhon takana istuvan lukemassa saarnaa vanhasta paksusta postillasta, joka oli h?nen oma kallisarvoinen omaisuutensa ja jolla arkip?ivin? oli sijansa hyllyll? kev?tjuustojen yl?puolella.
H?n ei ollut niit?, joka kristillisyytt??n piteli esill? kuin kaupankalua, vaan koko h?nen el?m?ns? oli vaellusta Jumalan tahdon j?lkeen uskollisessa velvollisuuksien t?ytt?misess?, ja min? olen varma, ett? h?n luki postillaa yht? paljon henkens? virkist?miseksi kuin t?ytt??kseen pyh?p?iv?n velvollisuutta.
Joka aamu, kun h?n tuli navettaan -- varsinaiselle ty?kent?lleen -- rukoili h?n n?yr?sti Jumalan siunausta itselleen ja karjalle, joiden menestys oli h?nelle syd?menasiana, ja siunausta olikin h?nen ty?ss??n. H?nell? ?onnistui? karja, sanottiin, vaan itse tiesi h?n parhaiten, mist? onni tuli.
Karjakko oli tullut pappilaan nuorena, reippaana tytt?sen?, oli kuluttanut parhaat nuoruutensa voimat ty?h?n is?nt?v?kens? hy?dyksi, joiden kunnioituksen ja yst?v?llisyyden h?n oli saavuttanut, ja joita kohtaan h?n itse tunsi mit? l?mpimint? mieltymyst?. Nyt oli h?n jo aikoja sitten j?tt?nyt parhaan ik?ns?, ja kun kunnioitetun perheenis?n kuoleman takia pes? hajoitettiin, jossa h?nell?kin, palvelijalla, oli ollut kotinsa, niin ei h?n en?? vanhoilla p?ivill??n tahtonut palvella vieraita, vaan p??tti pankkiin sijoitetuilla s??st?ill??n rakentaa itselleen oman tuvan vanhain p?iv?ins? varaksi.
Tuumasta toimeen! Tupa tuli valmiiksi, valkaistuine uunineen ja perunakellarineen tuvan sillan alla, oikein sellainen pieni ihannetupa h?nen mielest??n, ja sitte rakennettiin siihen viel? pieni pyh?kamari eteiseen, jossa vanhan karjakon hyvin s?ilyneet ja kirjavat karttuuni- ja villavaatteet, peitteet, silkkihuivit ja vahvaompeleiset pieksut olivat j?rjestettyin? kaikessa kauneudessaan ja edullisemmassa valossa kuin pappilan ullakon pime?ss? sopukassa, jossa niit? lapset olivat katselleet suureksi huvikseen.
H?nell? oli siis pieni, rauhaisa soppi vanhoina p?ivin??n, vaan lepo ja vapautensa eiv?t liene koskaan haihduttaneet entisten aikain kaipausta, pappilaa h?n ei unohuttanut koskaan ja suurin ilonsa oli saada vieraakseen matalaan majaansa entisen is?nt?v?kens?. Silloin pani h?n mielell??n pannun tulelle, ja nuoret halulla s?iv?t h?nen herkkuisia pannukakkujaan, vaikka jo aikoja sitten olivatkin vieraantuneet h?nen saduilleen.
Nyt on jo monia vuosia sitte vanha karjakko lev?nnyt hiljaisessa hautuumaassa ja vaatimattomassa hautamerkiss? on vanhan is?nt?v?kens? panettamat sanat: -- Sin? hyv? ja uskollinen palvelija, v?h?ss? olet ollut uskollinen, mene Herran iloon.
Kunnia ja kiitos hyv?lle, rehelliselle palvelijalle ja rauha h?nen muistolleen.

RAKKAUDESTA.
-- Sin? n?yt?t niin rasittuneelta, Hilja, lep?? nyt v?h?n, min? olen levoton terveytesi takia!
-- Ei ole h?t??, hyv? t?ti.
Hiljan ??ness? oli rohkea sointu ja h?n kohotti melkein k?rsim?tt?m?ll? liikkeell? mustatukkaisen tyt?np??ns? kirjoitusty?st?, jonka ??ress?