Helgelannin sankarit | Page 8

vielä!
Ajatteleppas, Dagny, kuinka hupaista on iltasin istua tässä valkean
ääressä ja kuulla eriskummaisia ääniä; istua kuunnellen kuolleitten
kotiinsa kiiruhtavan; niiden on matkustaminen tästä pohjan kautta. Ne
ovat uljaita urhoja, jotka ovat taistelossa kaatuneet, sankarimaisia naisia,
jotka eivät viettäneet elämäänsä kodin yksinäisessä hiljaisuudessa,
niinkuin sinä ja minä; myrskyn, raju-ilman läpitse entävät ne mustilla
hevosillaan kulkusten helinässä! (_hurjasti likistäen häntä rintaansa_).
Haa, ajatteleppas, Dagny, semmoisella vauhdilla päästä kulkemaan
viimeisen retkensä!
DAGNY (repien itseänsä irti.) Hjördis! Hjördis! Päästä! Minä en tahdo
kuulla sinua enää!
HJÖRDIS (hymyten). Vienomielinen oletkin sä, helppo sua peloittaa!
(GUNNAR, SIGURD, THOROLF tulevat perältä).
GUNNAR. Todentotta, nyt on kohtaloni parhain; sinut, Sigurd,
rehellinen, uljas veikkoni, olen tavannut aivan yhtä uskollisena, kuin
ennenkin; Örnulf'in jälkeinen on huoneessani, ja pian ukko itsekin, eikö
totta?
THOROLF. Sen hän lupasi.
GUNNAR. Siis ei puutu multa muuta, kuin pikku Egil kotoani.
THOROLF. Sinä rakastat poikosta hellästi, koska häntä yhä mainitset.
GUNNAR. Niin; hän on ainokaiseni; ja kaunis ja lempeä poika siitä
kasvaakin.
HJÖRDIS. Mutta ei urosta.
GUNNAR. No, no, -- niin et saa sanoa.
SIGURD. Vaan miksi lähetit sinä hänet luotasi pois -- --?
GUNNAR. Oi, jos en olisi tehnyt sitä! (puoliääneen). Mutta, sinä tiedät

sen, Sigurd, pelokkaasti käyttäikse toisinaan se, joka rakastaa jotakin
yli kaiken maailmassa, (ään.) Vähän oli mulla miehiä talossani, eikä
kukaan meistä ollut varma hengestään, kun kuulimme Örnulf'in
sotaisissa aikeissa laivoineen laskeneen rantaamme.
HJÖRDIS. Minä tiedän omaisuuden, joka on ennen henkeäkin
pelastettava.
THOROLF. Ja se on?
HJÖRDIS. Miehen maine ja kunnia.
GUNNAR. Hjördis!
SIGURD. Kenkään ei voi sanoa Gunnar'in kadottaneen kunniansa
varovaisuutensa kautta.
GUNNAR (kiivaasti). Ei onnistu kenenkään kiihoittaa minua Örnulf'in
sukua vastaan!
HJÖRDIS (vilkuillen). Hm; sanoppa, Sigurd, -- voipiko sinun laivasi
purjehtia joka tuulella?
SIGURD. Voipi, kun sitä älyllä johtaa.
HJÖRDIS. Hyvä, minä johdan laivaani älyllä, minäkin, ja saavun
varmaankin satamaani. (menee tuvan perälle).
DAGNY (hiljaa, levottomasti). Sigurd, lähtekäämme täältä -- tänä
iltana vielä!
SIGURD. Nyt on jo myöhäistä; sinähän juuri -- --
DAGNY. Silloin rakastin Hjördis'ia; mutta nyt --; minä olen kuullut
hänen lausuvan sanoja, joita pelkään ajatellakkin (SIGURD'IN
MIEHET, muita vieraita miehiä, naisia j. n. e. perältä).
GUNNAR (_pieni äänettömyys, jonka aikana kummankinpuoliset
tervehdykset j. n. e_.) Nyt juoma-pöydän ääreen! Ylimmäinen vieraani,

Örnulf vuonoilta, tulee sittemmin; sen on Thorolf vakuuttanut.
HJÖRDIS (talon väelle). Olutta ja simaa esille, jotta kieli irroittuu ja
mieli muuttuu iloiseksi!
(GUNNAR saattaa SIGURD'IN oikeanpuoliselle kunnia-istuimelle.
DAGNY istuu Sigurdin oikealle puolelle, HJÖRDIS _saman pöydän
toiselle puolen, vastapäätä Sigurdia, THOROLF'ille osoitetaan samalla
tavoin paikka toisen pöydän ääreen, vastapäätä GUNNAR'IA, joka istuu
suuremmalle kunnia-istuimelle. Toiset asettuvat pöytien ääreen
perällepäin_).
HJÖRDIS (_äänettömyyden jälkeen, jonka ajalla juodaan ja
puhutellaan toisiaan hiljaa pöydän yli_). Harvoin sattuu, että on näin
monta urhokasta miestä yhdessä, kuin tänä iltana tässä. Sopivata olisi
siis huvitellaida tapojemme mukaan: Kertokoon jokainen sankar-työnsä,
niin saapi kukin keskenään määrätä, ken on etevin urhoista.
GUNNAR. Se tapa ei ole hyvä juoma-seurassa; usein siitä kiista
syntyy.
HJÖRDIS. Empä tähän saakka ole Gunnar Herse'ä pelkuriksi luullut.
SIGURD. Sitä ei varmaankaan luule kukaan; mutta liian pitkä aika
kuluisi, jos jokainen meistä kertoisi uros-työnsä. Kerro meille
ennemmin, Gunnar, matkastasi Permanmaalle; niin pitkä matka
pohjoiseen on kyllin uskaljas työ, sekin, ja kernaasti kertomustas
kuultelemme.
HJÖRDIS. Perman-retki on kauppiaitten asioita ja vähemmin sopivat
sankarten keskustella. Ei, ala sinä, Sigurd! Muuten luulen, ett'et siedä
miestäni kiitettävän; ala! Sano suoraan; kerro uros-työsi, jota
suurimpana pidät.
SIGURD. No, koska mua pakoitat, niin olkoon sitten. Minä olin
viikinki-retkilläni Orknö'n lähellä; siellä hyökkäsi viholliset päällemme,
mutta me voitimme heiltä laivat, ja minä taistelin yksinäni kahdeksaa
miestä vastaan.

HJÖRDIS. Mainiota oli se; mutta olitko sinä täydessä asussa?
SIGURD. Täydessä asussa, varustettu kirveellä, keihäällä ja kilvellä.
HJÖRDIS. Mainiota se oli sittenkin. Nyt pitää sinun, Gunnar, sanoa
työsi, jonka pidät uljaimpana.
GUNNAR (vastenmielisesti). Minä surmasin kaksi berserkiä, jotka oli
ryöstäneet kauppalaivan; sitte päästin minä vangitut kauppiaat kotiinsa
ja annoin heille laivansa takaisin ilman lunastus-rahoitta. Englannin
kuningas piti tekoni hyvänä, sanoi minun käyttäineen rehellisesti, kiitti
mua ja antoi mulle lahjoja siitä.
HJÖRDIS. Totisesti, Gunnar, suurempiakin uros-töitä voisit mainita!
GUNNAR (kiivaasti). Muuta en voi kunniakseni lukea! Siitä kuin
viimeksi Islannista lähdin, olen elänyt hiljaisuudessa ja käynyt
ainoastaan moniailla kaupparetkillä. Tästä jo kylliksi!
HJÖRDIS. Jos itse salaat kunniaasi, täytyy vaimosi puhua.
GUNNAR. Vaiti, Hjördis -- minä kiellän sua!
HJÖRDIS. Sigurd taisteli kahdeksaa miestä vastaan täydessä asussa,
Gunnar meni yön pimeässä minun huoneeseni, kaatoi karhun, jolla oli
kahdenkymmenen miehen voima, ja hänellä oli ainoastaan pieni, lyhyt
miekka kädessä.
GUNNAR (tunteittensa vallassa). Vaimo, ei sanaakaan enää!
DAGNY (hiljaa). Sigurd, voitko kärsiä -- --!
SIGURD (samoin). Rauhoitu!
HJÖRDIS (toisille). Ja nyt, urheat miehet, -- kumpi on urhokkaampi,
Sigurd'iko vai Gunnar?
GUNNAR. Hiljaa!

HJÖRDIS (hilliten ääntään). Sanokaa suoraan, sitä on oikeus vaatia!
VANHAMIES. (vieraista). Jos totuus sanottaman pitää, on Gunnar'in
työ uljain, mitä kenkään on tehnyt; Gunnar on urhokkain sankari ja
hänen jälkeensä Sigurd.
GUNNAR, (luoden silmäyksen pöydän yli). Haa, Sigurd, Sigurd, jos
tietäisit -- --!
DAGNY (hiljaa). Tuo on liikaa -- ystävänäkin!
SIGURD. Vaiti, vaimoni! (ääneen toisille). Niin, varmaan on Gunnar
kunnollisin