Helgelannin sankarit | Page 9

kaikista; ja semmoisena pitäisin minä häntä, vaikk'ei hän
koskaan olisi tuota urostyötään tehnytkään; sillä sitä pidän minä
vähemmässä arvossa, kuin te.
HJÖRDIS. Tuo on kateutesi kieltä, Sigurd viikinki!
SIGURD (vilkuillen häneen silmillään). Suuresti erehdyt sinä nyt!
(ystävällisesti Gunnar'ille, juoden hänen maljansa pöydän yli). Terve,
jalo Gunnar; ystävyytemme on kestävä, vaikka ken tahansa koettaisi
murtaa sitä.
HJÖRDIS. Sitä ei koeta kukaan, minun tietääkseni.
SIGURD. Älä sano niin; melkeinpä voisi luulla sinun kutsuneen meidät
tänne juominkiin, voidaksesi kiihoittaa meitä riitaan.
HJÖRDIS. Tuo on sinun luonteesi mukaista, Sigurd; nyt kiukuittelet
sinä, kun et saanut olla etevin mies seurassa!
SIGURD. Aina olen minä pitänyt Gunnar'ia etevämpänä itseäni.
HJÖRDIS. No niin, -- Gunnar'in jälessä on myöskin hyvä sia, ja --
(sivu-silmäys Thorolf'iin) jos Örnulf olisi ollut täällä, olisi hän ehkä
saanut kolmannen sian.
THOROLF. Siinä tapauksessa olisi isäsi Jökul joutunut liian alas;
(_seuraava sananvaihto käypi kummaltakin nousevalla, mutta toki

tukahdutetulla kiihkolla._)
HJÖRDIS. Sitä sun ei pidä sanoa! Onhan Örnulf runoniekka, ja
mutistaanpa hänen ylistäneen olemattomiakin seikkojansa.
THOROLF. Onneton se, joka mokomata mutisee, niin kovaa, että minä
sen kuulen!
HJÖRDIS (pistävällä naurulla). Rupeaisitko sinä kostajaksi?
THOROLF. Kostajaksi, jonka kosto kauvas kuuluisi!
HJÖRDIS. No sitte juon minä maljasi, toivottaen sulle pikaista
parrankasvua.
THOROLF. Parratonkin mies on liian hyvä kiistelemään naisväen
kanssa.
HJÖRDIS. Mutta hento miesten taisteloon; siksipä isäsi jättikin sinut
valkean vahdiksi Islantiin, lähteissään veljinesi viikinki-retkille.
THOROLF. Paha kyllä, ett'ei hän pitänyt sinua yhtä tarkasti silmällä;
sitten et olisi lähtenyt ryöstö-naisena Islannista!
GUNNAR. SIGURD. Thorolf!
DAGNY (yht'aikaa). Veikko!
HJÖRDIS (hiljaa vavisten kiukusta). Haa, malta -- maltahan!
THOROLF (tarjoten Gunnar'ille kätensä). Älä ole vihoissasi, Gunnar;
-- pahoja sanoja pääsi huuliltani; mutta vaimosi kiihoitti mua!
DAGNY (hiljaa, rukoillen). Kasvin-sisko, niin totta kuin minusta
koskaan olet pitänyt, älä riitaa haastele!
HJÖRDIS (hymyillen). Kuuluuhan leikki juominkiin, jos hauskuutta
halutaan.

GUNNAR (on puhellut hiljaa Thorolf'in kanssa). Sinä olet kelpo poika!
(antaa hälle miekan, joka riippuu kunnia-istuimen vieressä). Tuossa,
Thorolf, ota tuo. Käytä sitä kunnolla ja olkaamme ystävät aina.
HJÖRDIS. Aseitasi ei sinun pitäisi antaa pois, Gunnar; muuten sanovat
ihmiset sinun lahjoittavan senlaista tavaraa, jota et itse voi käyttää!
THOROLF (on tarkastellut miekkaa). Kiitos, Gunnar, lahjastas;
epä-rehellisissä toimissa ei sitä koskaan käytetä.
HJÖRDIS. Älä siis koskaan lainaa sitä veljillesi, jos tuon lupauksesi
pitää ai'ot.
GUNNAR. Hjördis!
HJÖRDIS (jatkaen). Mutta älä myöskään ripusta sitä isäsi tuvan
seinään; siellä se riippuisi epärehellisten miesten aseiden keskellä.
THOROLF. Totta sekin, Hjördis, -- sun isäsi kirves ja kilpi on
riippunut siellä jo monta vuotta.
HJÖRDIS (hilliten itseään). Sinulla ei ole muuta suussasikaan, kuin
pistoksia siitä, että Örnulf surmasi isäni; mutta jos huhussa on perää, ei
se työ käynytkään niin rehellisesti, kuin sinä luulet.
THOROLF. Mitä huhua tarkoitat?
HJÖRDIS (viekkaasti hymyillen). Minä en tohdi sanoa sitä; sinä suutut.
THOROLF. No, ole vaiti sitten, -- se onkin paras. (_kääntyy pois
hänestä_).
HJÖRDIS. No, saattaahan sen sentään sanoakin. Onko totta, Thorolf,
että isäsi kolme yötä peräkkäin istui Smalserhorn'in noidan luona
keittämässä loihtu-nesteitä, ennenkuin hän uskalsi käydä Jökul'in
kanssa kaksin-taisteloon? (Kaikki nousevat; liikutus).
GUNNAR. SIGURD. DAGNY. Hjördis!

THOROLF (raivoissaan). Niin häpeällistä valhetta ei sulle kukaan
kertonut ole Örnulf vanhuksesta! Sen olet itse keksinyt; sillä yhtä
myrkyllinen, kuin sinä, täytyisi sen olla, joka moista saattaa kertoa!
Isääni syytät sinä pahimmasta konnan työstä maailmassa! (_heittää
miekan takaisin_). *Tuossa*, Gunnar, *tuossa*, ota lahjasi jälleen;
min'en ota antimia talosta, jossa isääni pilkataan ja häväistään!
GUNNAR. Thorolf, kuulehan!
THOROLF. Päästä minut! Mutta varoillanne pitäisi teidän nyt olla,
sekä sinun että Hjördis'in; sillä juuri tällä hetkellä on isäni vallassa se,
joka on teille kallihin maailmassa!
HJÖRDIS (hämmästyen). Isälläsi on --!
GUNNAR (huudahtaen). Mitä sanot!
SIGURD (äkkiä). Missä Örnulf on?
THOROLF (pilkkanaurulla). Etelä-puolella -- ja veljeni ovat muassa!
GUNNAR. Etelä-puolella!
HJÖRDIS (huudahtaa). Gunnar! Örnulf on surmannut poikamme
Egil'in!
GUNNAR. Surmannut! -- Egil surmattu! Onneton silloin Örnulf ja
hänen sukunsa! Thorolf, sano suoraan; -- onko se totta?
SIGURD. Gunnar! Gunnar -- kuulehan!
GUNNAR. Sano heti, jos henkesi on sulle rakas!
THOROLF. Peloittaa et mua voi! Odota, kunnes isäni tulee. Mutta sinä,
Hjördis, -- iloitse sill'aikaa, minä kuulin tänään lausuttavan: "Tänä
iltana ei Gunnar Herse'n eikä hänen vaimonsa tarvitse ylpeillä
perillisestään enää!" (Menee perältä).
GUNNAR (syvimmässä tuskassa). Surmattu, -- surmattu!

Egil-pikkuiseni surmattu!
HJÖRDIS (hurjana). Ja sinä -- sinä annoit hänen mennä! Et kosta
ainokaisen jälkeisesi surmaa! Katala konna olet sinä, ellet -- --!
GUNNAR (mieletönnä). Miekka, -- kirves! Se oli viimeinen uutinen,
jonka hän kertoi! (_sieppaa kirveen eräältä läsnä-olevista, syöksyy
ulos_).
SIGURD (aikoo seurata). Gunnar, malta mieles.
HJÖRDIS (estää häntä). Jää, jää sinä vain! Miehet kyllä eroittavat
heidät; minä tunnen Gunnar'in! (huudahdus joukosta ovella).
SIGURD. DAGNY. Mitä se?
YKSI JOUKOSTA. Thorolf kaatui!
SIGURD. Thorolf! Haa, päästä!
DAGNY. Veikkoni! Voi, veikkoni!
(SIGURD aikoo syöksyä ulos; samassa hajoaa joukko; GUNNAR
_astuu sisään, heittää tullessaan kirveen oven-suuhun_).
GUNNAR. Nyt se on tehty. Egil'in surma on kostettu!
SIGURD. Onneksesi, ellet vain ollut liian hätäinen.
GUNNAR. Ehkä, ehkä; mutta Egil, Egil, kaunis pikkuiseni!
HJÖRDIS. Nyt meidän pitää tarttua aseihin ja etsiä apua ystäviltämme;
sillä Thorolf'illa on monta kostajaa.
GUNNAR (synkästi).