Canzio; Selman juonet | Page 7

kaiketi ei tied? sit? kenk??n muu kuin te.
MARCIA. H?n oli Albericus Parmasta ja min? h?nen lemmittyns? Marcia.
CLAUDIO. Mit?? Eiv?tk? paenneet he aina Berberiaan ylitse meren?
MARCIA. Sen he tekiv?t, mutta palasit pian Italiaan takasin taas.
CLAUDIO. Kummallista, jos vaan totta.
MARCIA. N?in l?hell? Parmaa olisi valheellani kovin lyhyk?iset j?ljet. Kuulkaat minua. Vapauden voitosta uneksui lakkaamatta Albericuksen tulinen mieli; min? rakastin h?nt?, ja yhteen sulivat meid?n sielumme. Kohotettiinpa viimein vapauden lippu, ja min? seurasin lemmitty?ni kapinan veriseen leikkiin, mutta helvetti toi vihamiehillemme voiton, ja nytp? riemuitsivat ruhtinat ja heid?n aatelinsa. Me sy?stiin vankeuteen, jossa k?rsiimme hirmuisesti, mutta sielt?p? karkasimme toki, karkasimme kuolemaantuomittuina ja pakenimme Berberian kuumaan maahan. Mutta siell? oli ilma hietatuiskuva, pahteinen ja polttava, ja myrkyllisn? puhalteli samumtuuli, ja me ik?v?itsimme synnyinmaahan. Aina kuvasteli muistossamme patria cara, pyh? Italia, sen puhdas, hopeakimmelt?v? ilma, sen laakeri- ja ?ljymets?t, sen Apeninein-vuoret, sen ??rett?m?n korkea taivas ja hele?sti s?teilev? aurinko. Voimallisesti veti meit? puoleensa t?m? kuva, sen ihastus voitti meid?n syd?mmemme lopulta, ja me kirmasimme ylitse maiden ja merien Calabrian vuorille, jossa h?d?n laki meille m??r?s ry?v?rin synke?n, veritahratun leiv?n. Mutta jos k?rsitte kuulla lausetta ylev?mielinen ry?v?ri, niin rohkenen sanoa, ett? senkaltaisia olimme. Eiv?tp? moiti meit? k?yh?t ja turvattomat, vaan p?invastoin kiitt?v?t meit?; sill? annoimmehan usein heille saalistamme, jonka otimme rikkailta ja ylevilt?. Niin kului muutama levoton, murheellinen vuosi, kunnes kohtas meit? taivaan kosto, surmasi Albericuksen ja h?nen joukkonsa, mutta minut pelasti kohtalo sek? sotamiesten painetiist? ett? armottoman lain kylmist? kahleista. Ja sillon l?ksin vaeltamaan entist? kotoani kohden.
CLAUDIO. Teid?n onneksenne uskotaan te kuolleeksi, upponeeksi mereen.
MARCIA. Teinp? ennen l?ht??ni pienen, petollisen ilveen meren rannalla, siit? riensin retkelleni. Ylitse vuorten ja laaksoin, halki pimeitten metsin m? samosin kuin hurja vuorivuohi, n?l?ss?, janossa ja lakkaamatta pelk?in vankeuden tunkkasia seini?. T?h?nasti olen pelastunut toki, ja t?ss? olen ja kerron teille el?m?ni tarinaa, niin t?ynn? murhetta ja vimman kamppausta.
CLAUDIO. Jotka eiv?t kuitenkaan suorita teid?n hirve?t? velkaanne, vaan peloittavan rikoksellisena seisotte Jumalan ja ihmisten edess?.
MARCIA. Mit? tahdotte siis minusta? Saattaa minua kahleisiin?
CLAUDIO. Min? en tahdo pimitt?? teid?n p?ivi?nne jos viet?tte ne t?st?l?hin s??llisesti katuen entist? eloanne ja etsien taivaan armoo.
MARCIA. Rauhallisna tahdon asua ja rakennella.--Mutta teilt? vaadin pyh?n valan, ett? k?tkette kaikki mit? n?hnyt olette omilla silmill?nne ja mit? olette kuullut mun huuliltani nyt, k?tkette ??nett?myyden peitteen alle. Se vannokaat ritarikunnianne nimess?.
CLAUDIO. Kunniani nimess? sen lupaan; ja mit? kerran lupaan, siit? en poikkee vaihka katoisi t?m? mailma. Mutta huomakaat toki: Te olette tottunut katsomaan ihmishenke? kovin turhaksi, ja taitaisitte nyt, koska niin soveltuis, jollain keinolla temmasta mun povestani sen, jonka kerran annoitte mun pit??, nyt koska kohtalonne on mun vallassani. Tietk??t siis, ett? jos henkeni tai onneni pahaksi jotain ilmauu teilt?, niin olenpa kohta vannotusta valastani vapaa.
MARCIA. Uumoileva mies, vaihka sanoo h?nen ulkomuotonsa toista. Mutta eih?n ole ihme keskustelossa ry?v?rnaisen kanssa.--Mutta joku l?hestyy. Min? rienn?n kammiooni. (Menee vasemmalle)
CLAUDIO. (Yksin) Kaunis toki, aina kaunis, huolimatta kiukkuisesta onnesta, tuhansista iskuista, joita h?n sai ja itse antoi. Ihmeellinen nainen! (Canzio tulee perilt?)
CANZIO. (Eriks.) En tahdo olla siell? enk? t??ll?, ei miellyt? mua p?iv?n valo eik? huoneen siimes, m? mustimpana pahantekij?n? k?yskelen Afroditen yrttitarhassa ja hengit?n lemmenkukkasten tuoksuu. Mutta kohta teen ep?s??nt?isyydest? lopun, kohta. Toki: kurja Rachel ja Mariamne! Mutta kaunis Marcia, terve! (Huomaa Claudion) Claudioko siin?? Hyvin, ett?s tulit, mun veljeni. Mutta kuinkahan on laitamme nyt?
CLAUDIO. Min? olen niinkuin ennenkin, mutta sinua, n?en min?, vaivaa sama mielen levottomuus viel?. Sun silmiss?si mik? tumma, humajaava loimo! T?m? leikkaa syd?nt?ni, kurja Canzio.
CANZIO. Yst?v?ni, totta sanoen, olenpa ollut noin yhden p?iv?n ja y?seen kovasti levoton, enk? l?yd? syd?mmeni rauhaa.
CLAUDIO. Ota sun filosofiasi esiin.
CANZIO. Lukeissani ei seurakkaan aatos silm??.
CLAUDIO. Mutta onhan sinulla kaksi parasta lohduttajaa t??ll?, Rachelissas ja ylev?ss? Mariamnessas. L?hesty heit? ja anna sun levottoman sielus vaipua heid?n lempens? viile??n, viattomuudenviile??n kukkaskohtuun.
CANZIO. Kas siin? vasta neuvo! L?hesty? heit?, se on mulle sama kuin kuulla ij?isen kadotukseni tuomion sen lempe?n Jumalan ihanilta huulilta. Oi kuinka tuskallista!
CLAUDIO. Mit? aattelen t?st??
CANZIO. Aattele mit? tahdot, mutta niin on laita.
CLAUDIO. Jos niin on laita, ettei l?ydy sulle lohdutusta t??ll?, niin turvaa sitten h?neen, joka ei ket??n heit? ulos.
CANZIO. Sen tekisin, jos olisi kaikki niinkuin ennen, jos olisin kyynelsilm?nen lapsi.
CLAUDIO. Olethan nyt yht? hyvin kuin ennenkin meid?n ijankaikkisen is?mme lapsi? Miksi et siis taitais paeta h?nen luoksensa nyt niinkuin lapsena ennen?
CANZIO. Siit? yksinkertaisesta syyst? ettei h?nt? ole.--?l? katso puoleeni noin ter?v?sti; sill? luulenpa, ett? syd?mmesi syvyydess? aattelet sin?kin samoin.
CLAUDIO. Nyt erehdyt.
CANZIO. Niin aattelen kuitenkin min?.
CLAUDIO. Sinun mailmankatselmas on tehnyt jyrk?n k??nn?ksen.
CANZIO. Miehenj?rjen voimallinen valkeus on poistanut n?k?ni edest? kaikki haaveksemme tyhj?t kangastukset. Mutta onhan t?ss? toki jotain muuta kuin paljas t?m? n?kyv?. En taida kielt??, ett? l?ytyy luonnossa ijankaikkinen ja aatteleva henki, jonka tuote on mailmankaikkisuuden nerollinen teos. Kaikki on h?n tehnyt ihmeellisen kunnokkaasti. Onhan, esimerkiksi, t?m? meid?n maamme ja rakennukset ilmassa sen ymp?rill? verraton konstilaitos. Niin, h?n on viisas, h?n on voimallinen, mutta eip? katsahda h?n kehenk??n eritt?isin is?llisell? silm?ll?, vaan kaikki olemme h?nen ainiaaksi m??r?ttyjen lakiensa vallassa.--N?in uskon, mutta yht? en taida