Canzio; Selman juonet | Page 8

uskoa, mun yst?v?ni: meid?n sielumme kuolemattomuutta. Tosin olis t?m? ankara aije, ihmetelt?v?n korkea ja kaunis. El?m?mme t??ll?, joka kuitenkaan ei ole leikki-asia, sais arvokkaamman, juhlaisemman muodon, ja kauvas siirtyisi meist? n?iden katovien p?iviemme synke? ik?vyys, joka usein meit? tahtoo paineskella alas. Olishan ihanata aina vartoa jotain tuollempana, ihanata unohtain, taistellen ja toivoen astua mailmasta mailmaan, kirkkaammasta kirkkaampaan ijankaikkisuuden perustalla. T?m? aije olis korkea, jos niin olis, mutta v?h?n syvempi katsanto el?m??n ja luontoon kielt?? sen.
CLAUDIO. Sin? my?nn?t, ett? kaikki, mit? t?m? henki on tehnyt t?ss? n?kyv?ss?, sen on h?n tehnyt ihmeellisen viisaasti ja kunnokkaasti; miksi ei h?n siis olis voinut rakennella yht? viisaasti my?s henkimailmassansa, joka on h?nen oikea kotonsa? Yst?v?ni, kuinka on nyt logikis laita? Huomaa: Sin? my?nn?t h?nen viisautensa ja voimansa niin ??rett?miksi, ett? ymm?rrykses py?rtyy niit? tutkiessas ja kuitenkin sanot sin? h?nelle: ?min? tied?n yhden aijeen, joka, k?ytettyn? sinun valtakunnassasi, olisi ihmeellisen ankara ja kaunis, mutta sin? et olekkaan oivaltanut sit??. Niin sanot, pit?en itse?si viisaampana h?nt?. Mutta miksi, koska seisoi kaikki h?nen vallassansa, ei olisi h?n toimittanut ainakin yht? jalosti kuin se, jota aavistamme me? Miksi ei tuhat kertaa jalommin viel?? Ole toki varmaa siit?, ett? niin on tehty. Ja tied?, ett? aavistusta, aijeesta niin suuresta ja ihmetelt?v?st?, ei l?ytyisi meill? koskaan ilman vastaisuutta toisialla. Se kipen? lahjoitettiin poveemme jo aikojen aamuna, se on luonnistanut maailman juoksun, ja koska se viimein on syttynyt kirkkaaseen, valkasevaan tuleen, sillon katokoon kernaasti t?m? mailma. Mutta mihen olen joutunut, min? narri, apinoitessani Danaidein askaretta?--Kas t?ss? l?hestyy mies, joka taitaa puollustaa sinun uskoas.
CANZIO. Sen puollustajan hylk??n. Niin uskoo h?n, koska miellytt?? h?nt? uskoa niin. (Varro tulee oikealta)
VARRO. Jumalan rauha teille, hyv?t yst?v?t! (Ottaa Claudioa k?dest?) Yst?vi?h?n ollaan, Claudio, vaihka v?h?n kinaillaankin tuolloin t?ll?in? Eik?s niin?
CLAUDIO. Niin on.
VARRO. Vallan niin! (Tarttuu Canzion olkap??h?n) Poika! Kuinka on laitas nyt? Oletko jo saanut hieman lysti??
CANZIO. Min? en tahdo lyst?ill?.
VARRO. Tahdo! Mit? tahdot sin? sitten? Ripustella huulta?
CANZIO. Se ei ole tapani.
VARRO. Kyll? min? sinulle tavat n?yt?n, min?.
CANZIO. Miksi ravistelette olkaani?
VARRO. Ravista minua sielt? ja ravista minua t??lt?, sin? kiusallinen nallikka! (K??ntyy Claudioon p?in) Mit?p? aattelisit sin? tuosta meid?n herrastamme, tuosta heleijan sankarista, joka seisoo ja tuijottelee tuossa?
CLAUDIO. Kaiketi askarruttaa h?nen aivoansa kovin t?rke? asia.
VARRO. Hoo, ei vaaraa siit?, luulen min?. Kapriisi?, paljaita kapriisi?, mun yst?v?ni!
CLAUDIO. Sit? en usko.
VARRO. Olisivatko sitten neitoset, nuo tulisilm?set h?ll?k?t Neapelissa ymp?nneet pieni? perkeleit? h?nen vereens??
CLAUDIO. Sit? en tied?.
VARRO. (Hiljemm?ll? ??nell?) Mill? keinolla vet?isimme h?nest? t?m?n salaisuuden ulos?
CLAUDIO. Taidatteko avata h?nen kielens? siteen?
VARRO. Antakaat minun tuumiskella. (Eriks.) Malta: luulenpa keksiv?ni keinon, oivallisen avaimen, jolla k?ymme h?nen syd?mmens? kammioon sis??n. L?ytyyh?n kellarissamme lekkeri kallista, kymmentenvuotista viini?. Nyt astukoon se esiin, antamaan nostetta ja mehua sieluillemme; ja syd?mmet aukenee. (??neens?) Kuulkaat minua, pojat! Onhan, peijakas vie! Canziomme tullut kotia vastaleivottuna f?nrikkin?, ja nyt on vieraanamme h?nen paras yst?v?ns? my?s, siis on meill? moninkerroin syyt? yhteiseen, veljelliseen iloon ja riemuun. Mutta miksi seisomme t?ss? murhemielin ja kuivin suin? Min? mahdan olla Turkkilainen ellen kisko nyt yl?s huoneemme vanhinta viini? ja t?yt? kuohuvalla nesteell? kolme huikeata klasia, kolme kertaa kolme, niin on meill? naisten noitanummero. Sin?, Claudio, olet tosin usein kiusallisen kohtuullinen mies; mutta eth?n katso toki ylen yht? klasia ilosten yst?vien piiriss??
CLAUDIO. Sit? en tee.
VARRO. Nyt kammariini linnamme toiseen p??h?n ja siell? ylist?mme killisilm?st? Bacchusta. Tule, Canzio.
CANZIO. Min? en huoli teid?n viinist?nne.
VARRO. Mit?? T?ytyyk? minun uskoa, ettes tunne viel? ensink??n konstia?
CANZIO. Niin paljon, ett? tied?n hylj?t? sen.
VARRO. Sin? tomppeli, sin? maitopartanen ja vauhko piltti, joka ei uskalla k?yd? yhteen kaulusnappaukseen viinijumalan kilpakedolla. Tied? ett? pieni noste, viaton huimaus aivossamme on mielellemme terveellinen tuulenpuuska, liionkin koska el?m?mme taivas n?kyy meille harmaaksi. Ja mit? sanovat runoniekat?
CANZIO. Helvettiin kaikki juomalaulut ja runoniekat, jotka k?yttelev?t lauluksi niin viheli?ist? ainetta kuin t?m?: veress?mme myrkyn vaikuttama, sairaloinen ep?j?rjestys ja h?iri?, joka kalvaa el?m?mme lankaa ja himment?? j?rkemme valon, t?m? narrikuume, jossa puhumme ja teemme hulluuksia, joita seuraa aina my?h? katumus. Ja kaikkea t?t? koristaa laulun lahjalla! Kuinka luonnotonta!
VARRO. Kuulkast vaan, mik? siveyden saarnamies ja filosooffi etel?st?! Mutta tied?, meid?n j?r?mielinen Heraklit, ett? viinill? ja ilosella hummauksella on historjallinen oikeus aina vedenpaisumuksesta t?h?np?iv??n asti.
CANZIO. Niinkuin ilotyt?ill? ja portoillakin.
VARRO. Taciturnitas. Enk? ole sun kuolleen is?s rakas veli?
CANZIO. Omaisuus, joka ei juuri puhu rakkaudesta ja sovinnosta is??ni kohtaan. Se on asia, jonka historjallinen oikeus on kotosin aina munsieur Kainin p?ivist?.
VARRO. (Ly? jalkaansa) Kitas kiinni!
CLAUDIO. Te n?ette, herra Varro, ett? h?nen verens? on kovin kiihoitettu.
VARRO. Mik? peeveli vaivaa sinua?
CANZIO. Yksi asia, joka on sit? luontoa, etten tarvitse kertoa sit? teille.
VARRO. Mene sitten helvettiin asioinesi; ennen katselen sinua siell? kuin seurassamme maljan ??ress?, sin? piikkisika. Nyt vasta juomme, Claudio, juomme vihoissamme. Astukaat sis??n. (Avaa h?nelle oven oikealle)
CLAUDIO. Toivokaamme toki, ett? yhtyy h?n pian hauskaan juominkiimme, koska mielens? on hieman lauhtunut. (Menee oikealle)
VARRO. J??k??n h?n saakelin huomaan koko poika. (Katsoen taaksensa ovelta) Canzio, Canzio! sin? olet ilke?sti pett?nyt meid?n toivomme, koska et ensink??n k?yt? itse?si niinkuin pit?is? Me varroimme iloa, mutta toitpa huoneeseemme ristin ja murheen.