Canzio; Selman juonet | Page 6

sanon, povesta uskollisuudessa sua kohtaan niin puhtaasta kuin t?m? taivaan vahvuus, johon l?het?n rukoukseni sun edest?s, mun lemmittyni.
RACHEL. Sano kuinka on laitas ja mit? on tapahtunut.
CANZIO. (Kiivaasti) Ei mit??n, ei mit??n!
RACHEL. Hiljaa, Canzio!
CANZIO. Mun arvoni ja kunniani ovat ilman tahroo, ei l?ydy ruumiissani pienint?k??n vihamiehen antamata naarmaa, ja k?teni eiv?t kannusta mua viel? velkap??ksi kennenk??n vereen; se tietk??t, neitoset. Niin, mun syd?mmeni on rikoksesta vapaa.
RACHEL. Siis pois tuo synke? muoto ja iloitse kanssamme; sill? t?m? ehto on meille onnen ehto. Katso kuinka kaunis se on! Katso kuinka vuorten kiireet tuolla kultasessa palossa kimmelt??.
MARIAMNE. Ja tumma ?ljypuisto rauhallisna hengitt?? vuorten alla.
RACHEL. Ole ilonen t?ss? ilon ja lemmen keskell?.
MARIAMNE. Ole ilonen, meid?n Canziomme.
RACHEL. Huomaa kuinka kiharies kanssa hell?sti leikitsen.
MARIAMNE. Ja min? sun korean k?tesi kanssa.
RACHEL. Olenhan min? sun sis?res armas.
MARIAMNE. Ja sun morsiames min?. Ole ilonen!
RACHEL. Ole ilonen, ole ilonen!
CANZIO. N?in haastelevat enkelit autuaan sielun kanssa, joka j?tt?nyt on murheenlaakson ja seisoo viimein taivasten esikartanossa, kohta valmiina astumaan h??saliin sis??n. Serafiimit h?nt? vaatehtivat pyhien hameeseen, hymyvill? huulilla kuiskaten h?nen korvaansa jumalten kielt?. Se on ainoastaan tarina, tarina onnellisesta sielusta. Mutta min? olen onneton.
RACHEL. Sin? olet onnellinen.
CANZIO. Onneton, onneton! Mutta--onnellinen toki. Haa! nyt kirous ja autuus yhtaikaa temmeltelee povessani ymp?r.
RACHEL. Taivaan Jumala!
CANZIO. Hyv? Mariamne, hellit? k?teni. (Mariamne hellitt?? k?den) Rachel, ota pois sun k?tes.
RACHEL. Min? en p??st? sinua ennenkuin olet tunnustanut kaikki. Oi veljeni! selit? meille t?m? tuskallinen arvotus, joka riemun p?iv?n? kadehtien riemumme h?mment??. Sano!
CANZIO. Pois, sis?reni! (K?y kiivaasti perille, jossa h?n seisahtaa ?kisti k?si otsalla tuijottelemaan alas maahan. Hetki ??nett?myytt?)
RACHEL. (Mariamnelle) Mit? aattelet t?st??
MARIAMNE. Mit? ennustit sin??
RACHEL. Se k?y siis toteen.--Voi Canzio! kuinka taidat runtoa syd?mmi?mme n?in, ja juuri kohtaamisen hetkell??
CANZIO. Sen olen tehnyt, armottomasti olen sen tehnyt. (Tulee esiin)
RACHEL. Miksi teet sen?
CANZIO. (Eriks.) Kaunis Marcia! t?ytyyk? minun unohtaa sinua ja tehd? eloni ??rett?m?ksi aavikoksi? Mutta jos sun syd?mmes p?ivieni kulta-aarnioksi m??r??n, niin kuoletan n?m?t kaksi syd?nt? t?ss?. Mihen k??nnyn siis? (Kellonsoitto kuuluu)
RACHEL. Kuule: kluostarinkellon pyh? soitto!
CANZIO. Se ??ni muistuttaa menneit? p?ivi?. Kuultelkaamme. (Kuultelee alaskallistetulla p??ll?)
MARIAMNE. (Eriks.) Pyh? Madonna, katsahda laupiuudella alas h?nen p??llens?! Eih?n ole h?n viel? synneiss?ns? paatunut mies, joka julkeasti h?v?isee maat ja taivaat, se ei h?n ole, h?nen sielunsa tuskallisna kamppailee. Siis katsahda alas ja aseta h?nen syd?mmens? myrsky. Kuule rukoukseni taivasten ruhtinatar! (Soitto on taukonut)
RACHEL. Canzio, menn??nk?s kotia?
CANZIO. Niin, kotia. (Menev?t oikealle)

Toinen N?yt?s
(Avara, vanhanaikanen sali Canzion linnassa; perill? kaksi pylv?st?, joissa riippuu aatelivaakunoita; kolme ovea, yksi perill? ja yksi kummallakin sivulla. Marcia istuu divaanilla. Palvelija tulee perilt?.)
PALVELIJA. Teit?, meid?n huoneemme ylev? vieras, pyyt?? herrasv?keni tulemaan seuraansa lystihuoneeseen alhaalla puistossamme.
MARCIA. Ken on k?skenyt sinun tulemaan?
PALVELIJA. Herra Canzio; mutta se on my?s naisten toivo.
MARCIA. Suokoon herrasv?kes anteeksi, ett? pyyd?n saada ollakseni yksin. Saata takasin minulta se sana. (Palvelija menee) H?n on levoton, ei menesty h?n kauvan siin?, jossa ei n?vy h?nen silmiens? edess? Marcian kuva. H?n lempii minua vimmatusti, ja min? olen selv?sti n?ytt?nyt ett? seisoo syd?mmeni h?nelle avoinna; ja myrsky nousee, joka korkealle kiert?? kaiken t?m?n huoneen tomun. Ihanata! H?n kohta julkisesti murtaa kahleensa t?ss? ja on mun kihlattuni, mun vankini, mun vallassani ainiaan. Sitten, kuinka teen? H?n on rikas, h?nell? on linna ja avara kartano, ne kaikki muuttukoot kullaksi, ja me siirrymme t?st? ylitse valtameren id?n mannermaalta ijankaikkiseksi pois. Tosin olen jo Vincention temmellyspaikoilta kaukana, eik? kenk??n tied?, ett? h?n ja Flaminia olivat Albericus ja Marcia Parman kaupungista, eik? my?s, niin luulen, l?ydy n?iss? tienoissa niit?, jotka kerran ovat katselleet Flaminiaa ry?v?rruhtinattaren puvussa, niin luulen, mutta visseys on paras, ja rauhassapa tahdon nauttia uutta, harjallista onneani. Niin olkoon toimintoni t?ss? huoneessa, ja onneton se, joka tahtoo astua mun tielleni. (Claudio tulee, ja Marcia, n?hty?ns? h?nen, vavahtaa ?kisti, mutta seisoo pian huoletonna j?lleen; my?s Claudio katselee h?nt? kummastuen)
CLAUDIO. Vaimo, min? olen n?hnyt teid?n kerran.
MARCIA. Kenties erehdytte.
CLAUDIO. Se tapahtui el?m?n ja kuoleman rajalla.
MARCIA. (Eriks.) H?n on tuntenut minun. (??neens?) Olkoon niin.
CLAUDIO. Te el?tte siis?
MARCIA. Sen n?ette.
CLAUDIO. Ja kutsutte itse?nne nimell?...?
MARCIA. Marcia; jaa, se on mun oikea nimeni.
CLAUDIO. Kuinka olette joutunut t?h?n?
MARCIA. N??ntyv?n? pakolaisena metsist?.
CLAUDIO. Mutta tietk??t, ett? t?m? on sen miehen huone, jonka is?n te olette murhannut.
MARCIA. Sen tied?n. Mutta miellytt??p? minuakin jotain kysy? teilt?. Onko teill? yht??n syyt? kiitokseen minua kohtaan?
CLAUDIO. Henkeni edest? kiit?n teit?.
MARCIA. Siis toki jotain, luulen min??
CLAUDIO. Yksi on, jonka katson kalliimmaksi koko mailman kultaa, se on puhdas omatunto, ja t?m? antaa uskallusta miehen poveen; ja enp? luulekkaan itse?ni yhdeksi niist?, jotka pit?v?t kuoleman hirmuisimpana kaikesta mi taitaa meit? kohdata t??ll?. Kuitenkin t?ytyy minun my?nt?? ett? ??nenne kerran, koska katkasi se rintani edest? surman keih??n, kaikui sanomattoman ihanasti mun korvissain. Olipa suloista p??st? kuoleman kidasta el?m?n valkeuteen takasin.
MARCIA. Sitten kysyn teilt? viel?: tahdotteko sen kurjan lesken onnettomuutta, joka n?in teid?n pelasti kuolemasta?
CLAUDIO. Sit? en tahdo.
MARCIA. Min? kiit?n.--Mutta jotain viel?: Oletteko te mies ja oikea ritari?
CLAUDIO. Min? toivon niin.
MARCIA. Vannokaat minulle pyh?sti...
CLAUDIO. Malttakaat: ennen vannomista tahdon kysy? teilt? yht? ja toista.
MARCIA. Min? kerron teille kaikki. Tied?tteko mist? ja ken t?m? Vincentio oikeammiten oli?
CLAUDIO. En, ja