Canzio; Selman juonet | Page 3

taintas aivan mielt?s mukaan, kaikessa hiljaisuudessa, kurituksessa ja Herran nuhteessa, ja tehnyt h?nest? oikein kiltin pojan, liian kiltin, pelk??n min?. Sill? miehen luonnossa tarvitaan aina murena karmeutta, jotain kanuunan jyrkeydest?, valmiina ampumaan ulos koska niin tarvitaan t??ll? el?m?n kamppauskentt??ll?.
RACHEL. Kuinkahan ollee? Kenties kohtaatten h?nen tarpeiksikin larattuna t?llaisella ampuvaralla. Min? tunnen joteskin h?nen syd?mmens? taipumukset. Mutta nyt jo kylliksi t?st?.--Mit? uusia Calabriasta, herra Angelo, meid?n vieraamme? Suokaat anteeksi, niin rohkenen sanoa toiveissa saadaksemme n?hd? teit? t?n? ehtona meid?n huoneessamme.
ANGELO. Teit? kiit?n sen kunnian edest?, ylev? fr??kin?.--Te kysytte uutisia kototienoistani, mutta min? olen aina ollut laiha uutisten saattaja. Toki; taidanpa nyt kertoa jotakin meid?n sinert?vilt? vuoriltamme. Jokainen, joka tahtoo is?nmaamme onnea, nyt iloitkoon siit?, ett? tuo kansan kauhistus, tuo peloittavan kuuluisa ry?v?rruhtinas Vincentio ja usevin h?nen joukostansa ovat kohtaneet viimein verisen surmansa.
VARRO. Oivallinen asia!
CLAUDIO. Syyt? kyll? iloitaksemme.
VARRO. Ahaa, munsieur Vincentio! Mutta h?nen siippansa, se vertajanoova ry?v?rruhtinatar?
ANGELO. Kaunis Flaminia on vimmoissansa upottanut itsens?; niin luullaan yleisesti. Onhan l?ytty meren rannalta h?nen hattunsa ja huivinsa, aaltoin heitt?min? maalle.
VARRO. Olisi nyt meill? helvetti, niin lausuisinpa: onnea matkalles siihen tuliseen kaupunkiin, mun Flaminiani!
RACHEL. Jumala olkoon h?nen sielullensa armollinen!
MARIAMNE. Niin rukoilen my?s min?.
VARRO. Herra Angelo, saatattepa ihmetell?, ett? min?, vanha sotilas, lausun n?in er??n vaimon t?hden. Mutta kuulkaat ensin: t?m? vaimo murhasi minun oivan veljeni, Rachelin ja Canzion armaan is?n. (Rachel nojautuu Mariamnen olkap??lle)
ANGELO. Rachel itkee. Antakaat anteeksi, ihana neito!
RACHEL. Olkaat ilman huolta, mun herrani.
ANGELO. Min? kutsuin takasin teid?n syd?mmeenne murheellisen muiston.
VARRO. Mutta suloisella tavalla; ilmoittaen meille oikean koston ty?n.
ANGELO. Teid?n oivallista velje?nne kohtasi niinmuodoin tragillinen loppu?
VARRO. T?m? oli tapaus: Vankeudestansa vapautettuna vihdoin, pyrki h?n tulisella halulla kotoansa kohden, p??st?ksens? syleilem??n suojattomia lapsiansa. Mutta kova onni saattoi h?nen ry?v?ri Vincention kynsiin, ja nytp? seisoi perkeleen edess? oikea aatelismies, joka ei juuri siet?nyt nime?ns? ja kunniaansa herjattavan. Tietty on kuinka kiukkuinen vihamies oli t?m? vuorten villikarju kaikkea korkeutta ja aatelisuutta kohtaan, ja h?n huomasi kenen kanssa h?n oli tekemisiss?. Ja nytp? sek? h?n itse ett? h?nen verinen vaimonsa k?yttelit miest? kohtaan kaiken heid?n mustain syd?ntens? virnistyksen voiman. Toki; satoipa heille takasin uhkeita kompasanoja, koska jalo vanki haasteli totuuden rohkeata kielt?, kutsuipa naasikkaa suoralla kielell? ry?v?rhurnakaksi. Mutta sillonpa lemahti naaraspartin murhahimo tuleen ja liekkiin. H?n tempasi miehens? huotrasta v?l?htelev?n miekan ja l?visti urhean veljeni rinnan. Mutta h?n kaatui niinkuin sankari kaatuu, sylkien vasten naamaa vihaista kuolemata, joka katseli h?nen p??llens? tultaruiskuvilla silmill?. H?n kuoli, ja kirottu olkoon se k?si, joka h?nen kuoletti.--Mutta n?inp? haastelen nuorasta hirtetyn miehen huoneessa. Mit? sanot, Claudio?
CLAUDIO. Teid?n tarkoituksenne k?sit?n. Tosin tulee minun kiitt?? h?nt?, ett? hengit?n viel?, mutta tietk??t toki, ett? iloitsen aina koska oikeus ja j?rjestys maassamme saa voiton.
ANGELO. Siis on kohtalo saattanut joskus teit?kin yhteyteen t?m?n naisen kanssa.
CLAUDIO. Tuskin kaksi vuotta sitten, matkallani maamme etel?isiss? tienoissa, saavutettiin min? ry?v?reilt? ja vietiin heid?n p??llikk?ns? luoksi. Sillon seisoi edess?ni er?s nuori, salskea mies, kasvoiltansa pime? ja uhkaileva. H?nen tukkansa oli harjattu otsalle alas ja musta parta peitti h?nen suunsa. Mutta h?nen vieress?ns? seisoi er?s nainen, jonka vertaista kauneudessa en ole koskaan viel? n?hnyt. Oi! h?n oli kaunis, vaihka paloikin h?nen tulisissa silmiss?ns? kammottavan voimallisten himojen liekki. Mutta min? itse kenties seisoin joteskin kalveana; sill? kysyip? minulta ivaten tuikea mies: ?pelk??tk? kuolemata, sin? partanen apinja?? Min? vastasin: kenties v?hemmin itseni puolesta kuin vanhan turvattoman ?itini, joka rakastaa poikaansa ankarasti; sill? apinjan ?itirakkaus on ??ret?n. Mutta seisonpa toki l?hemp?n? ihmissukua kuin kenties ulkomuotoni n?ytt??, ja sent?hden taidan my?s tuntea lapsen rakkautta ?iti?ni kohtaan takasin. Niin vastasin, ja nytp?, heid?n oltuansa hetken ??net?inn?, sanoi nainen: ?antakamme viheli?isen el???; ja sillon lausui h?nen miehens?: ?koska on se sinun tahtos, niin tapahtukoon niin, muutonpa jo kiiriskelis h?nen p??ns? tanteren sannassa jalkojeni edess?; mene tiehes muukalainen?. Niin h?n lausui, ja olipa edess?ni taasen el?m?n ja vapauden tie. T?m?n matkaansaattoi h?n, joka kuitenkin oli vereen tahrattu nainen. Mutta, hyvin muistain teid?n oikean vihanne h?nt? kohtaan, sanonpa nyt: rauha h?nen tomullensa! Niin sanon, ja kenties en ainoastaan siit? syyst?, ett? pelasti h?n kerran henkeni. Tosin oli h?n rikoksellinen, jaa hirmuisesti, ja rikos vaatii rangaistusta. Mutta k?yk?mme toki aina tuomiolle laupiaalla mielell?; sill? me emme tied? mitk? myrskyt heikossa ihmissyd?mmess? saattoivat vaikenemaan jumalten ??nen.--Mutta lempe? Rachel, ole ilonen taas.
MARIAMNE. Katso yl?s ja huomaa kuinka ilta-aurinko kultaa meid?n vuoremme, luoden Armon laaksoon purpuraisen h?m?r?n. Mille tuntuu teille t?m? laakso, herra Angelo?
ANGELO. Se minua ihastuttaa. T??ll? keto kukkaskirjavana tulisesti tuoksuu, tuoksuvat sirenipensaat, soma nerium ja myrtti, joiden hieno haju saattaa syd?mmemme hehkumaan ja antaa sielullemme autuaita aavistuksia. T??ll? uneksuva laakeri ihanata pukuansa peilailee virrassa, hopeakirkas, jonka pinnalla ahden ruusut hymyten itsi?ns? tuuittelee. Korkealle kohoo saarnien ja lehmusten kruunut, ja ranka seisoo rangassa kuin obeliskein tumma mets?; ja kaiken t?m?n p??ll? v?ikkyy t?m? puhtaasti sinert?v?, korkea ja hiilakkainen taivas. Kaikki on yhtaikaa suloista ja juhlallista kuin Olympin harjanteella kukkasseppel?itty, tuoksuva pylv?ssali, jossa vallitsee pyh? h?m?ryys ja vietet??n jumalten h?it?. Niin on mulle tuntunut, k?yskelless?ni Armon hymiseviss? lehdoissa.
RACHEL. Kuuluu ett? on teill? avoin katse kauneuksille luonnossa.
MARIAMNE. Eteenki