Anna Liisa; Kotoa pois | Page 6

ja tasaluontoinen nuoreksi ihmiseksi, sen
täytyy jokaisen myöntää. Aina ahkera, aina työssä. Mutta toista on tuo rasavilli tuolla.
JOHANNES. Niin Pirkkoko?
KORTESUO. Ei totta tosiaan luulisi noita molempia sisariksi. Semmoinen ero heillä on.
PIRKKO. Nyt se alkaa taas. (Aikoo puikahtaa tiehensä.)
RIIKKA. Seis! Mihinkä matka?
PIRKKO. Hevosia menen viemään hakaan.
RIIKKA. Se on renkien tehtävä. Ota sinä sukanneule käteesi.
PIRKKO. Minäpä lupasin äsken Matille.
RIIKKA. Lupasit! Juuri kuin Matti olisi sinua pyytänyt.
PIRKKO. Kyllä minä sitten tulen.
KORTESUO. Tee niinkuin äitisi käskee, taikka minä sinua opetan.
PIRKKO (etsii pitkin penkkiä). Enhän tuota tiedä missä koko neule onkaan. Kuka lienee
vienyt.
RIIKKA. Kuka sen on vienyt. Omilla jäljilläsi. Hae vaan ylös heti paikalla, muuten tulee
tukkapöllyä.
PIRKKO (ryömyllään lattialla). Tuonnepahan ovat viskanneet penkin alle.--Ja puikot on
reväisty kaikki irti. Kissa, pakana--! Taikka oliskohan Husso ilkeyksissään?
JOHANNES. Niin, en muistanut kysyäkään. Mitä asiaa sillä Hussolla sitten oli?
ANNA LIISA. Ei mitään. Ilman hän vaan aikojaan--
KORTESUO. Joko se eukko taas kävi täällä? Mokomakin heittiö! Minä en häntä voi
suvaita, ajan pois joka kerran kun satun näkemään. Mutta hänestä vaan ei pääse erilleen,
kun nämä häntä täällä suosittelevat.
RIIKKA. Minä en suosittele! Moneen aikaan en ole sanaa vaihtanut hänen kanssaan.
KORTESUO. Kukas häntä sitten tänne vetää aina? Anna Liisako?
RIIKKA. Tokkopa se Anna Liisakaan. Eikö tuo päässe ilman kenenkään vetämättäkin.
PIRKKO. Äskenkin kun olivat ihan riidassa Anna Liisan kanssa. Ja Anna Liisa juuri
pyysi minut kyöräämään hänet tiehensä, niin pian kuin näen tulevaksi.
KORTESUO. Sen saat tehdäkin, sillä häntä ei täällä tarvita. Hän on niitä maailman lopun
ihmisiä.
PIRKKO. Niin, ja Anna Liisa pelkää--
ANNA LIISA. Pirkko--!
PIRKKO. Mitä se tekee? Saahan sen sanoa.--Anna Liisa pelkää, että Husso vielä sotkee
Johanneksen ja hänen välinsä.
JOHANNES (hymyillen). Oho? Vai semmoisia sinä pelkäät, Anna Liisa? Siihen hän nyt
ei kumminkaan ikinä maailmassa pysty. Ei, vaikka--!

KORTESUO. Ei tietystikään. (Mikko tulee sisään.)
RIIKKA. Siunaa ja varjele--Mikkohan se on!
MIKKO. Päivää!
KORTESUO. Päivää, päivää!
RIIKKA. Milloinkas Mikko on palannut kotipuoleen? Kun minä en ole kuullut siitä
mitään.
MIKKO. Nythän minä juuri tulen. Pistäännyin sivukulkiessani tervehtimään entistä
isäntäväkeäni.
KORTESUO. Siinä teit oikein. Terve, terve! Käy tänne istumaan, eukko tarjoo meille
kahvia. Siitä on pitkä aika, kun sinua on nähty näillä tienoilla,
MIKKO. Neljä vuotta. Päivää, Pirkko! Kylläpä sinä olet kasvanut. Vieläkö muistat
renki-Mikkoa?
PIRKKO. Muistanhan minä. Sinä sitä opetit minua ensin hevosen selässä ajamaan.
MIKKO. Eipäs ole Pirkko unohtanut.--No, ja mitäs tänne muuta kuuluu?
KORTESUO. Eipä kuulukaan.
MIKKO. Johanneksen naama on yhtä sileä kuin ennenkin. Eikö sinulle ala vielä edes
partaa kasvaa?
JOHANNES. Miksei kasva, jos kasvatetaan.
MIKKO. Antaisit, velikulta, tuon sitten nousta, että näyttäisit vähän miehekkäämmältä.
JOHANNES. Mitäs se oikeastaan sinuun kuuluu?
KORTESUO. On siinä Johanneksessa miestä siltä, vaikkei ole partaa.-- Mutta kerropa
meille nyt jotain retkistäsi, Mikko. Hyvinkö sinua siellä veteli?
MIKKO. Hyvin vallan. Rahaa tuli kuin roskaa.
KORTESUO. Vai niin? Taidat olla jo rikas mies?
MIKKO. Onhan niitä kertynyt muutamia tuhansia.
JOHANNES. Ehkä tulitkin tänne talon ostoon?
MIKKO. Mitäs tahdot Kivimaasta?
JOHANNES. Ei sitä myydä.
MIKKO. Enkä minä sitä haluakaan. Suurempi se pitää olla, jos kerran ostamaan rupean.
KORTESUO. Ohoh? Suurempiko kuin Kivimaa?
MIKKO. Suurempi ja parempi kaikin puolin. Eihän Kivimaassa ole kunnon metsääkään.
JOHANNES. Talon tarpeiksi riittää.
MIKKO. Se on liian vähän. Mitä semmoisella talolla tekee, jossa ei metsää ole muuta
kuin talon tarpeeksi.
RIIKKA (tuo kahviverstaat pöydälle). Tehkää hyvin ja juokaa kahvia. Anna Liisa, tule
pitämään puoliasi, sinäkin.
MIKKO. Anna Liisako se siellä piiloitteleiksen luomapuitten takana? Näin kyllä, että
puut pyörivät, ja arvasin, että joku siellä mahtaa olla niiden toisella puolen.
RIIKKA. Tule nyt, tule! Juomaan kahvia ja tervehtimään vanhoja tuttuja.
MIKKO (Mikko menee Anna Liisaa tervehtimään). Ei pidä ujostella.
JOHANNES. Sinuako hän ujostelisi?
MIKKO. Niin--ketäpäs hän tässä muitakaan?
JOHANNES. Entistä renkiään.
MIKKO (ottaa Anna Liisaa kädestä). Niinpä niin. Entistä renkiään, josta nyt on tullut
isäntämiehen veroinen.--Mitä kuuluu?
ANNA LIISA. Ei mitään erinomaista. (Hän tapaa Mikon katseen, vetää kätensä pois.)

KORTESUO. Mutta tuskin sinä, Mikko, tältä seudulta mieleistäsi taloa saat, koska
sinulla tuntuu olevan noin suuret vaatimukset.
MIKKO (kääntyy takaisin pöydän luokse). Kukas on sanonut, että minä olen täällä talon
ostossa?
KORTESUO. No, niinhän minä luulin ymmärtäneeni.
MIKKO. Ei, minulla on vallan toiset meinat.
RIIKKA. Ehkä on Mikolla naimahommat?
MIKKO. Sinnepäin se pikemminkin kallistuu.
KORTESUO. Vai niin! Vai naimahommat. Joko se oli tyttö täällä valmiiksi katsottu
ennen lähtöä, neljä vuotta sitten?
MIKKO. Jo se oli.
RIIKKA. Kas vaan! Eihän siitä silloin mitään kuultu. Se on sitten asia jo pantu alkuun?
MIKKO. Silloin se pantiin hyvään alkuun.
ANNA LIISA. Johannes--lähdemmekö kävelemään?
RIIKKA. Ei, anna Johannes juo kahvia ensin.
KORTESUO. Mitäs nyt kävelemään? Kuunnelkaahan tekin, kun Mikko tässä kertoo
tuumistaan.
JOHANNES. Niin, kuunnellaan häntä.
ANNA LIISA. Täällä on niin tukehuttavan kuuma.
KORTESUO. Täällä kuuma? Elä horise.
RIIKKA. Mutta sitä minä ihmettelen, että Mikko on jaksanut pitää tytön mielessään näin
kauvan. Kokonaista neljä vuotta. Lieneekö hän puolestaan ollut yhtä uskollinen?
MIKKO. Siitäpä minä juuri tulin ottamaan selkoa.
KORTESUO.