Anna Liisa; Kotoa pois | Page 4

olet ollut rengin kanssa? Niin ylpeäluontoinen mies kuin
Kivimaan nuori isäntä on.
ANNA LIISA. Ja te saattaisitte sen tehdä? Te saattaisitte mennä hänelle sitä kertomaan?
Teillä olisi sydäntä särkeä minun onneni?
HUSSO. Toisen ja paremman onnen saat sijaan. Usko pois, Mikko pitää sinua kuin kultaa
kämmenellä. Eikä tarvitse sinun silloin pelätä ilmitulemista eikä mitään. Siinäkin
suhteessa saat olla ja elää rauhassa koko ikäsi. Niin että mene sinä vaan Mikolle, ja tee se
heti, niin vältät ikävyyksiä.
ANNA LIISA. Minä en voi! Ymmärrättehän sen itsekin, että minä en voi, kun minä
kerran rakastan toista enkä häntä. Hyvä Husso, minkätähden minua kiusaatte suotta? Ette
te kumminkaan missään tapauksessa menisi sitä ilmoittamaan enempää Johannekselle
kuin muillekaan. Sehän olisi hirveän ilkeästi tehty. Ettekä te sillä mitään voittaisi. Sillä
jos Johannes minut heittäisi, en menisi ikinä naimiseen kenenkään kanssa.--Eikö totta, te
vaan uhkailette ilman aikojanne, koetatte minua sillä säikyttää? Voi teitä, vanha mummo,
kylläpä luulitte olevanne viisas. Mutta minua ette saa narratuksi.
HUSSO. En, jumaliste, minä narraa. Tulet sen kohta näkemään, ellet vaan hyvällä taivu.

ANNA LIISA. Minä en usko teitä, en sittenkään. Mikkokaan ei anna teidän sitä tehdä.
Odottakaahan, kun hän tulee, niin saatte kuulla.
HUSSO. Mikko ei pane vastaan, siitä olen varma. Ja toisekseen, ei minun tarvitse siihen
Mikolta lupaa kysyä. Jos hän viivyttelee ja sinä täällä kiirehdit naimistasi toisen kanssa,
niin menettelen omin päin, sen mukaan kuin asian haarat vaativat.
ANNA LIISA. Ja te uskaltaisitte? Entä, jos siitä tulee pahoja seurauksia itsellennekin.
Niin juuri--ajatelkaapa vähän sitäkin seikkaa.
HUSSO. Mitä pahoja seurauksia siitä minulle tulisi? Ja vaikkapa tulisikin, niin--yks'
hävinneen kaikki! Kurjuutta olen kärsinyt koko ilmoisen ikäni, en minä muutaman
vuoden vankeutta pelkää, jos niiksi käy.
ANNA LIISA. Mutta kun te ette saa siitä mitään etua? Sillä minä vannon, etten mene
Mikolle kumminkaan. Ennen--, ennen vaikka lopetan itseni.
HUSSO. Vai lopetat itsesi! Uskottele muita, elä minua. Et sinä lopettanut itseäsi
pahemmassakaan pulassa ollessasi, etkä sitä tee nytkään.
ANNA LIISA. Minulla ei ollut silloin rohkeutta. Olin liian nuori. Mutta nyt minulla on.
HUSSO. Sepähän sitten nähdään.
ANNA LIISA. Te olette kauhea ihminen, teillä ei ole sydäntä eikä omaatuntoa.
HUSSO. Sinäkö puhut sydämestä ja omastatunnosta? Sinä, joka olet murhannut lapsesi ja
nyt kumminkin tahdot käydä kunniallisesta naisesta. Petät sulhasesi, petät koko maailman.
Ja puhut sitten vielä sydämestä ja omastatunnosta.--Ha, ha, ha! Oikein minua naurattaa.
Entä jos minun omatuntoni pakottaa minua ilmituomaan totuutta? Mitäs siihen sanot?
ANNA LIISA. Menkää! Tehkää kuin tahdotte. Te tiedätte päätökseni.
HUSSO. Ja sinä siinä muka pysyt?
ANNA LIISA. Pysyn.
PIRKKO (tulee juosten sisään, paljain jaloin. Hän on noin 12-vuotias, terävä ja vilkas).
Anna Liisa, onko se totta? Sano pian, onko se totta?
ANNA LIISA. Mikä niin?
PIRKKO. Että sinua kuulutetaan ensi pyhänä? Isä ja Johannes siitä puhuvat tuolla ulkona.
HUSSO. Ohoo--vai ollaan sitä jo niin pitkällä! No, no! tänäpäivänä on vasta perjantai.
Vielä on matkaa pyhään. Hyvästi, Anna Liisa, hyvästi! (Menee.)
PIRKKO. Sano nyt, sano! Onko se totta?
ANNA LIISA. Voih--! Enhän minä tiedä. (Menee luomapuille, pyörähyttää niitä
muutamia kertoja.)
PIRKKO. Tiedätpäs, elä narraa. Koska kuulin, kun Johannes sanoi, että olette yhdessä
tuumanneet.--Tuleeko tänne sitten paljon vieraita, Anna Liisa? Tuleeko? Vastaa sinä!
ANNA LIISA. Anna minun olla rauhassa. Sinä rupatat aina niin kauheasti. (Heittää
luomapuut, menee ikkunaan oikealle.)
PIRKKO. Ka, mitä sinä olet niin pahalla tuulella? Riitelittekö te Husson kanssa?
ANNA LIISA. Pirkko! Juoksepa katsomaan, minne päin Husso meni.--Ja kuule--tuo
minulle heti sana, jos näet, että hän puhelee Johanneksen kanssa.
PIRKKO. Kyllä! (Juoksee ulos ja palajaa hetimmiten takaisin.)
ANNA LIISA. Noo--?
PIRKKO. Metsäpolkua tuo mennä touhutti omalle mökilleen.
ANNA LIISA. Eikä puhutellut Johannesta?
PIRKKO. Ei puhutellut. Johannes oli järkiään toisella puolen pihaa.
ANNA LIISA. Jumalan kiitos! (Menee takaisin luomapuille.)

PIRKKO. Olisiko se sitten ollut niin vaarallista? Mitä?
ANNA LIISA. Elä kysele kaikkia.
PIRKKO. Pelkäätkö että hän sotkisi teidän välinne? Että hän laittaisi juoruja?
ANNA LIISA. Pelkään. Sitähän minä juuri pelkäänkin.
PIRKKO. Saat olla ihan huoletta. Kyllä minä pidän varalta, ettei hän pääse Johannesta
likellekään.
ANNA LIISA. Tee se, hyvä Pirkko, niin olen sinulle kiitollinen.
PIRKKO. Luota siihen. Minä sen mokoman akan kyörään täältä tiehensä, jos hän tänne
vielä ilmestyy ennen sunnuntakia.--Mutta kuulehan nyt, Anna Liisa. Milloinka ne sitten
vietetään häät? Hetikö kun on kolme kertaa kuulutettu?
ANNA LIISA. Niin, heti sen jälkeen.
PIRKKO. Pidetäänköhän kuinka suuret häät? Ja tanssitaanko? Tietysti tanssitaan, mitäs
niistä häistä muuten olisi.--Minunkin täytyy opetella siksi. Osaan minä jo jenkkaa, ja
penkinpainajaista, ja vanhaa piikaa, ja polskaa. Mutta niitä uusia en osaa, ranseessia, vai
miksi sitä sanotaan? Sitä en osaa enkä polkkaa--mutta opetathan sinä, eikö niin?
ANNA LIISA. Ajatteles, Pirkko, jos hän kääntyi takaisin? (Menee ovelle, katsoo ulos.)
PIRKKO. Niin Hussoko? Vielä vain. Joka meni semmoista hamppua, ettei jälelleen
katsonut.
ANNA LIISA. Ei siellä näy ketään. Ei Johannestakaan eikä isää.
PIRKKO (polvillaan penkillä, aukaisee ikkunan ja kurkistaa ulos). Ne olivat äsken
alhaalla, aitan luona. Ja siellähän ne puhelevat vielä nytkin. Eikä näy Hussoa, ei mailla
eikä halmeilla. Saat olla ihan