Ystävykset | Page 5

auringon
laskeudessa ja kirkastuivat aamulla aamuruskon koittaessa. Useampia
kertoja tunsi hän kuinka sanomattoman surun ja ilon sekoittamat
kyyneleet putoilivat nuoren lapsen kirkkaista silmistä hänen ryppyiselle,
keltaiselle kuonolleen.
-- Rauhassa minä menisin hautaan, jospa vaan tietäisin, Nelloni, että
sinä suureksi tultuasi saat oman mökkisi, oman maatilkkusi, teet työtä
ja naapurit kutsuuvat sinua: "baas'iksi," (isännäksi), saneli usein vanha
Jean loikoessaan vuoteellaan. Omistaa maatilkun ja kantaa "baasin"
nimen kylässä, tämä on Flandrian talonpojan korkein ideali. Niinpä
vanha sotamieskin, risteiltyänsä nuoruudessaan koko maan ja ei
ansaittuaan matkustuksistaan mitään, oli tullut siihen päätökseen, että
elää ja kuolla yhdellä ja samalla paikalla, oli paras osa, mitä hän osasi
toivoa omalle armaallensa. Nello ei vastannut mitään.
Hänessä kyti sama into, joka ennen muinoin synnytti Rubens'it, Van
Dyk'it. Nello uneksi toisenlaista tulevaisuutta. Varakkaan maanviljeliän
turvallinen asema ei viehättänyt häntä. Temppelin kultainen huippu,
punertava aamurusko ja ihanat jumalan äidin kasvot puhuivat hänelle
toisenlaisesta tulevaisuudesta. Unelmansa uskoi hän ainoastaan
Patrasille ja lapsellisesti kuiskutteli ne koiran korvaan heidän yhdessä
työtä tehdessään aamulla ja silloin kun lepäsivät joen rannalla
humisevain kaislojen keskellä.
Semmoisia unelmia on vaikea sanoilla kertoa ja vielä vaikeampi olisi
ollut synnyttää niihin kuulian myötätuntoisuutta. Ne ainoastaan olisivat
huolestuttaneet ja murheelliseksi saattaneet ukko-raukan. Sillä ukko

katsoi tuota likaista juomalan seinällä riippuvaa Neitsyt Maarian kuvaa
juuri yhtä ihanaksi ja hyväksi kuin sitäki mestariteosta, jota katsomaan
ulkomaalaiset tulvasivat Flandriaan maailman kaikilta haaroilta.

VI.
Paitsi Patras'ia ilmoitti Nello rohkeita toivojansa ainoastaan pienelle
Aloisalle. Tämä tyttönen asui tuossa vanhassa punaisessa myllyssä.
Hänen isänsä, mylläri, oli kylän varakkain mies. Aloisa oli kaunis tyttö
hienoilla, ympyriäisillä, punaisilla kasvoilla. Suuret tummat ihanat
silmänsä antoivat koko näölle sanomattoman sulouden.
Aloisa oli usein Nellon ja Patrasin seurassa. Yhdessä he telmivät
pelloilla, yhdessä juoksivat hangella, yhdessä poimivat he kukkia ja
marjoja, yhdessä he kävivät tuossa harmaassa kirkossa ja istuivat usein
yhdessä myllärin talon iloisen takan edessä. Aloisa oli seudun rikkahin
tyttö. Hänellä ei ollut veljiä eikä sisaria. Hänen sininen villainen
hameensa ei ollut milloinkaan rikkonainen; sitäpaitsi oli hänellä aina
paljon leikkikaluja ja tuomisia. Ensikerran käytyänsä Herran
ehtoollisella olivat hänen keltaiset kähäränsä peitetyt somalla myssyllä
hienoimmista pitseistä, jotka oli saanut perinnöksi mummoltaan. Hän
oli vasta kahdentoista vuotinen, kun kylässä jo puhuttiin että hänestä
tulee kaunis kadehdittava morsian. Hän oli kuitenki vielä iloinen
teeskentelemätön lapsi, joka ei hiukkaakaan ylpeillyt rikkaudestaan ja
kaikista kumppaneistaan hän enimmän rakasti vanhan Jean Daasin
köyhää tyttärenpoikaa, ja hänen koiraansa.
Kerran tytön isä Baas Hoges, muuten hyvä ihminen, ainoastaan
jotensaki kuivakiskoinen, sattui löytämään soman joukon, suurella
kedolla, myllyn takana, heinillä istui hänen tyttärensä. Patrasin suuri,
karvainen pää lepäsi hänen sylissänsä. Sekä lapsi että koira olivat
kaunistetut valmu-kukista tehdyillä seppeleillä. Nello piirusteli heidän
kuvaansa puhtaalle sileälle petäjä-laudalle hiili-palasella.
Mylläri seisoi ja katseli kyyneleet silmissä. Kuva oli erinomaisen
yhdennäköinen ja hän suuresti rakasti ainoaa tytärtänsä. Yht'äkkiä hän

julmasti alkoi torua tyttöä siitä, että hän tässä silloin, kun äiti häntä
odottaa kotona ja laittoi hänen kotiin itkeväisenä ja pelästyneenä; sitten
käännyttyänsä, tempasi hän laudan Nellon kädestä.
"Useinko sinä aikaasi kulutat näissä joutavissa toimissa?" kysyi hän
vapisevalla äänellä.
Nello punastuneena painoi päänsä alas.
"Minä piirrän kaikki, mitä näen", söpötti hän.
Mylläri oli vaiti; sitten ojensi hän Nellolle kätensä, jossa kiilsi
hopearaha.
"Tämä on turhuutta, kerron sulle vieläki kerran, tämä on tyhjä
ajan-hukkaaminen. Kuva on yhden-näköinen ja miellyttää vaimoani.
Ota siis tämä hopearaha ja anna kuvasi minulle".
Puna katosi nuoren Ardennilaisen kasvoilta. Hän nosti päänsä ja pani
kätensä selän taakse.
"Pitäkäätte niinhyvin rahat kuin kuvaki, Baas Hoges," sanoi poika
yksinkertaisesti. "Te olette usein olleet minulle hyvä." Senjälkeen
kutsui hän Patrasin ja meni pellon yli pois.
"Minä olisin voinut nähdä ne tuolla rahalla," kuiskasi hän Patrasille,
"mutta enhän voinut myydä hänen kuvaansa tuonkaan onnen edestä."
Baas Hoges tuli suuresti rauhattomana myllyllensä.
"Tuo poika ei saa niin usein olla Aloisan seurassa," sanoi hän iltasella
vaimollensa. "Leikki voi loppua sillä, että he rakastuvat toisiinsa ja
rupeavat katsomaan itseänsä sulhaseksi ja morsiameksi. Hänellä on jo
näet viisitoista vuotta ja Aloisalla kaksitoista".
"Hän on hyvä ja rehellinen poika", vastasi vaimo, tarkastellen kuvaa,
joka riippui uunin päällä kukkuvan seinäkellon ja vahaisen
Ristiinnaulitun rinnalla.

"Niin, se on totta", sanoi mylläri tyhjentäen tina-haarikkonsa.
"Siis, jospa tuo noin kävisikin, kuin luulet," sanoi vaimo hiljaisesti,
"niin eihän tuo niin kauhea onnettomuus olisi. Tytöllämme on kylliksi
kahdelle ja sitäpaitsi onni ei ole rikkaudessa".
"Sinä olet vaimo, ja sentähden myös tuhma", sanoi mylläri, lyöden
piippuansa pöytään: "Poika on kerjäläinen; maalari-unelminensa on hän
huonompi jokaista kerjäläistä. Katso lasten perään. He eivät saa niin
usein nähdä toisiansa. Jos se ei tapahdu, laitan minä tytön luostariin
jumalisien ja ankarain nunnain hoidettavaksi."
Vaimoparka peljästyi ja lupasi täyttää miehensä tahdon. Hän ei aikonut
eroittaa lasta rakastetusta kumppanistansa ja eipä mylläri itsekään
aikonut olla niin kova ja ankara poika-raukalle, jonka ainoa vika oli
köyhyys.
Oli monta keinoa, joilla saattoi eroittaa Aloisan hänen rakkaasta
toveristansa. Nello, tuo tunteellinen ja vähin itserakaskin Nello
loukkautui ja heitti käymiset vanhassa, punaisessa myllyssä. Hän ei
ollenkaan tietänyt mikä hänen rikoksensa oli ja luuli, että hän suututti
Baas Hogesia