Yrjö Aukusti Wallin ja hänen matkansa Arabiassa | Page 3

he kulkevat pitkät matkat kamelinsa
rinnalla, paljain jaloin astuen polttavata hiedikköä tai teräviä kiviä
myöten. Havaittuansa jäniksen tai gazellin, juoksevat he paitsi sitä
pahimmassakin paahteessa pitkät kierrokset, saadaksensa paistin
eväänsä lisäksi. Koko matkalla ovat he iloiset ja virkut, lakkaamatta
jutellen keskenänsä tai hyräillen vanhoja laulujansa (kasideja).
"Näin kuluu", sanoo Wallin, "päivä päivänsä perästä ijankaikkisessa
yksitoikkoisuudessa. Mutta erämaan luonnossa on jotain omituista,
mieleen syvästi vaikuttavaa, joka ei salli mitään kärsimättömyyttä,
mitään valittamista ikävästä. Täällä tulee ihmeellisesti kärsivälliseksi,

enkä muista minulla koskaan olleen ikävää".
Yhtähyvin on aina vallan hauska, kun vilpas ilta tulee ja vaeltaja saa
päättää päivänmatkansa levolla. Kamelit pakoitetaan laskeumaan
polvilleen, kuormat nostetaan pois ja sitten lasketaan juhdat laitumelle.
Matkalaiset itse kokoovat likiseudulta kuivia pensaita tai kuivaa
kamelinsontaa polttimiksi ja pian lekkuu leirin keskestä hupainen
valkea. Beduini asettautuu niin liki tulta kuin mahdollista, jopa riisuu
alusvaatteensakin ja paahtaa paljasta ruumistansa; se on hänen
mielestänsä paras virvoituskeino päivänpaahteen jälkeen. Sillä välin
tuhkassa paistetaan kakkuja, jotka syödään kahvin kanssa; muuta
ateriaa erämaa-matkoilla harvoin on tarjona. Syödessä puhellaan
vilkkaasti matkan pienistä tapauksista tai ylimalkaan erämaan oloista.
Niin istutaan usein vielä puoli-yöhön saakka, sillä yö on Arabiassa
hauskin ilon aika. Viimein vihdoin mättää Beduini itselleen hiekkaa
kokoon pään-alaiseksi, kaivaa tavallisesti matalan kuopan ruumistansa
varten, riisuu itsensä ilki-alastomaksi, kiertää itsensä päällysviittansa
sisään ja nukahtaa kohta. "Uni onkin erin-omaisen suloinen", kehuu
Wallin, "pehmeässä hiekassa ja mieluisasti nukkuu viileässä yöilmassa
kuuman, vaivaloisen päivän jälkeen. En muista missään nukkuneeni
niin hyvin kuin erämaa-matkoillani".
Yksi vastus on kuitenkin täällä yöllä, se nimittäin että monesti on liian
viileätä. Sen jälkeen kun päivällä on ollut 30-35 pykälää lämmintä, on
lämpömäärän tavallinen aleneminen yöllä 10-15:een sangen tuntuva.
Onpa joskus aamusilla vieläkin viileämpi, aina 7:kin pykälään asti, ja
sen lisäksi tulee että runsas kaste kastuttaa vaatteita. Wallin suojeli
itsensä yhtähyvin jokseenkin pitkällä, kreikkalaisella kauhtanallaan.
Mutta Beduineja, joilla ei ole muuta kuin ohukainen liinavaate päällään,
paleluttaa usein kovasti.

5. Janon vaiva erämaassa.
Asia, joka matkustamisen erämaassa paljon vaivaloisemmaksi, jopa
vaarallisemmaksi tekee, on juomaveden puute. Matkalle lähtiessä on
varustettavien välttämättömien kalujen joukossa myös aina suuri

vesisäkki, tehty nahasta, joka sisältä on tervattu. Nämät säkit ovat
hyvin soveliaat tarkoitukseensa, sillä ne pitävät veden aina raittiina,
vaan tekevät sen tietysti vähäisen tervaiseksi. "Kotona", kertoo Wallin,
"en suinkaan olisi ottanut suuhuni semmoista vettä; mutta täällä se oli
niinkuin öljy Aaron'in parralle; en sitä olisi vaihtanut mihin ikänsä
maailmassa". Tätä mukaan otettua vettä vielä pitää matkalla säästävästi
käyttää, sillä ei aina tiedä, saadaanko taas pian toista sijaan, ja onko
tiellä tarjoksi tuleva edes aina yhtä hyvää. Kerran sattui Wallin
tavattoman pitkän, 12-tuntisen päivämatkan jälkeen parille lätäkölle,
joihin tiedettiin sadeveden kokouvan. Tavallisesti se olikin sangen
hyvää, koska pohja oli hiekkainen. Mutta matkustajain sinne tullessa
nousi siitä juuri par'-aikaa 60 kamelia, joita toinen matkue oli juottanut.
Täten oli molempien lätäkköin vesi täynnä hiekkaa sekä kaikellaista
likaa kameleista. "En ole", sanoo Wallin, "koskaan sitä ennen enkä
myöhemminkään juonut niin pahanmakuista vettä". Mutta juoda sitä
täytyi, kun täytyikin, yhtähyvin, sillä toista ei ollut, se tiedettiin,
saatavana ennen kuin kolmen päivä-matkan jälkeen! Toisena päivänä jo
tuli Wallin kipeäksi tuosta ilkeästä vedestä; mutta pysähtymättä täytyi
kuitenkin väkimarssilla pyrkiä eteenpäin, sillä jos ei hyvissä ajoissa
päästy vedelle, niin oli hätä tarjona. Kolmannen päivän iltana
saavuttiinkin kaivolle, mutta -- voi kauhua! -- se oli katkeraa ja
suolaista kuin salmiakkirohdot. Koko päivän oli Wallin niinkuin
kuumetautinen vaan ajatellut, kuinka suloiseksi tulisi saada täysin
siemauksin sammuttaa janonsa kirkkaasta lähteestä; koko päivän oli
hän lukenut minuutteja tuohon toivottuun hetkeen saakka -- ja nyt
täytyi kohta ensimmäisen siemauksen perästä kaataa kaikki pois ja
kärsiä seuraavaan iltaan asti. -- Vielä vaikeampi ja vaarallisempi oli
toinen retki, vähää myöhemmin. Viimeisessä leiripaikassa ei ollut saatu
kameleja kyllin juotetuiksi, siitä syystä että vesi siinä oli syvässä
kaivossa, josta se suurella vaivalla piti ammennettaman nuoraan
sidotulla kiululla. Toisena päivänä uupui senvuoksi yksi kameleista; se
laskeutui polvilleen pienen pensaan juurelle eikä suostunut enää
millään keinoin nousemaan. Turhaan piiskasi sitä omistaja kepillänsä;
kameli vaan vastasi kovilla mölähdyksillä eikä liikahtanut. Ei ollut
muuta neuvoa kuin jättää se siihen paikkaan, jonka se oli itselleen
haudaksi valinnut. Tämmöisten uupuneitten kamelien raatoja tai
luurankoja tavattiin sangen usein tämän tien varrella. Muut kamelit

kestivät paremmin aina 4:een päivään asti. Silloin juotiin keskipäivänä
viimeiset pari siemausta mukana olleesta vedestä; eihän enää voinut
olla hätää, koska jo kaupunki, johon matka piti, näkyi taivaan rannalla.
Mutta pian keskipäivän jälkeen laskeutuivat useammat kameleista
polvilleen, jonka nähtyä nekin, jotka eivät olleet ihan uuvuksissa,
tekivät samaten. Yksi seuraan kuuluva nainenkin alkoi raueta janosta.
Hän makasi maassa väänteissä ja parkui surkeasti. Näin vietettiin
sangen vaikea aika, siksi kun vilpas ilta toi jonkunlaista virvoitusta. Nyt
sattui sinne myös pari vaimoa kaupungista, jotka janoisille
matkalaisille jakoivat vesivaroistansa. Se vesi tosin oli jokseenkin
sokaista, mutta maistoi kuitenkin paremmalta kuin paras nektari. Näin
jaksettiin sitten kulkea loppumatka kaupungille saakka. Keväällä,
koska erämaan ruoho on tuore, kestävät kamelit 10-12 vuorokautta
juomatta. Mutta kesäkuumuudessa täytyy niiden saada vettä joka
kolmas, neljäs päivä. Nyt ei ne olleet paahteisimmalla ajalla