Yksinkertainen sydän | Page 8

ollut konsulina
Amerikassa, ja jonka talossa oli, paitsi hänen vaimoaan, käly ynnä
kolme tytärtä, jo koko isoja. Heidän nähtiin kävelevän
pihanurmikollaan, puettuina avaroihin puseroihin; heillä oli neekeri ja
papukaija. He kävivät rouva Aubainin luona tervehdyksellä, eikä rouva
Aubain laiminlyönyt vastata vierailuun. Kun he näkyivät kaukaa, riensi
Félicité rouvalle ilmoittamaan heidän tuloaan. Mutta yksi ainoa seikka
vain oli omansa rouvan mieltä liikuttamaan, nimittäin hänen poikansa
kirjeet.
Tämä poika ei antautunut millekään uralle, sillä hän vietti täydellistä
kapakka-elämää. Äiti maksoi hänen velkansa; mutta poika teki uusia
velkoja; ja huokaukset, jotka rouva Aubain päästi kutoessaan sukkaa
ikkunan ääressä, saapuivat Félicitén kuuluviin, joka keittiössä polki
rukinpyöräänsä.
He kävelivät yhdessä säleaidan vierustalla; ja he puhuivat aina
Virginiestä, arvaillen, olisiko se tai se seikka häntä miellyttänyt, ja mitä
hän siinä tilaisuudessa todennäköisesti olisi sanonut.
Kaikki Virginien tavarat mahtuivat hänen huoneensa seinäkaappiin;
siinä huoneessa oli kaksi vuodetta. Rouva Aubain tarkasti noita peruja
niin harvoin kuin suinkin. Eräänä kesäpäivänä hän epäröityään päätti
toimeenpanna katsastuksen; ja vaatekaapista lenteli koiperhosia.
Hänen hameensa riippuivat rivissä naulakon reunasta, jolla oli kolme

nukkea, leikkivanteita, talouskaluja ja hänen käyttämänsä pesuvati.
Naiset ottivat kaapista hameet, sukat, nenäliinat ja levittivät ne
molemmille vuoteille, ennenkuin taas panivat ne kokoon. Aurinko
valaisi näitä rääsypahaisia, niin että tahrapilkut ja ruumiinliikkeiden
muodostamat poimut tulivat näkyviin. Ulkona oli kuuma ja taivas
sininen, muuan rastas raksutteli. Kaikki näytti elävän syvässä ja
suloisessa rauhassa. He löysivät tavaroiden joukosta pienen ruskean
silkkinukka-lakin, jossa oli pitkät karvat, mutta se oli vallan koin
syömä. Félicité pyysi saada säilyttää sen muistona. Molempien silmät
kiintyivät toisiinsa ja kostuivat kyynelistä; lopuksi emäntä avasi sylinsä
ja palvelijatar heittäytyi siihen; ja he puristivat toistaan rintaansa vasten,
tyynnyttäen suruaan suudelmalla, joka saattoi heidät toistensa
vertaisiksi.
Tämä oli ensi kerta heidän elämässään; rouva Aubain ei ollut mikään
tunteenpurkauksille herkkä luonne. Félicité oli hänelle siitä kiitollinen
kuin hyvästäteosta ja rakasti häntä siitälähtien uskollisena kuin koira ja
uskonnollisen hartaasti.
Hänen sydämensä hyvyys kasvoi.
Kuullessaan kadulta ohimarssivan rykmentin rummun pärinää, hän
asettui oven eteen omenaviini-haarikka kädessä ja tarjosi sotilasten
juoda. Hän hoiti kolerasairaita. Hän suosi puolalaisia; jopa eräs heistä
ilmoittautui halukkaaksi naimaan hänet. Mutta sitten he riitaantuivat;
eräänä aamuna, kun hän palasi kirkosta, oli tuo puolalainen keittiössä,
johon hän omin luvin oli tullut ja missä oli valmistanut itselleen
sillirosollin, jota nyt söi kaikessa rauhassa.
Puolalaisten jälkeen oli hänen huolenpitonsa esineenä isä Colmiche,
joka sanoi olleensa näkemässä vuoden 93:n hirmutöitä. Hän asui joen
rannalla, sikolätin raunioissa. Katupojat katselivat häntä seinien raoista
ja viskelivät häntä kivillä, jotka putosivat alas hänen kurjalle
makuusijalleen, missä hän lepäsi alinomaisten yskimiskohtausten
puistamana, hiukset hyvin pitkinä, silmäluomet verestävinä ja
käsivarressa paise, joka oli päätä isompi. Félicité hankki hänelle
liinavaatteita, koetti siivota hänen komeroansa ja uneksi hänen
majoittamistaan pesutupaan, siten häiritsemättä rouvaa. Kun syöpäpaise

oli puhjennut, hoiteli Félicité sitä siteillä joka päivä, toi hänelle joskus
kakun ja siirsi hänet makaamaan olkikuvolle päiväpaisteeseen. Ja
ukkoparka laski suustaan kuolaa ja vapisi, kiittäen häntä heikolla
äänellään, pelkäsi menettävänsä hänet ja ojensi käsiään heti kun
huomasi hänen poistuvan. Hän kuoli. Félicité toimitutti kuolinmessun
hänen sielunsa rauhan hyväksi.
Tuona päivänä hänelle sattui hyvin onnellinen tapaus: päivällisaikaan
ilmestyi taloon rouva de Larsonnièren neekeri tuoden häkissä olevan
papukaijan ynnä istumapuun, ketjut ja munalukon. Mukana seuraava
paroonittaren kirje ilmoitti rouva Aubainille, että hänen miehensä oli
koroitettu prefektiksi ja että he jo sinä iltana matkustivat pois seudulta;
ja hän pyysi rouva Aubainia vastaanottamaan tämän linnun muistoksi
ja merkiksi hänen kunnioituksestansa.
Se oli jo kauan aikaa askartanut Félicitén mielikuvituksessa, se kun oli
kotoisin Amerikasta; ja tämän maan nimi palautti hänen mieleensä
Victorin, ja lopulta hän tiedusteli sitä neekeriltä. Jopa hän kerran oli
sanonut: -- Olisipa rouva iloinen, jos saisi sen!
Neekeri oli toistanut keskustelun emännälleen, joka ei voinut viedä
lintua mukanansa ja vapautui siitä tällä tavalla.

IV.
Sen nimi oli Lulu. Sen ruumis oli vihreä, siivenpäät vaaleanpunaiset,
otsa sininen ja rinta kullankarvainen.
Mutta sillä oli väsyttävä tapa pureskella yöpuutaan, se raastoi irti
höyheniään, siroitteli ympärilleen ulostuksiaan, pirskoitti
kylpykuppinsa vettä; rouva Aubain, joka oli kyllästynyt siihen, lahjoitti
sen ikipäiviksi Félicitélle.
Hän ryhtyi sitä opettamaan; pian se toisteli: Kelpo poika! Palvelijanne,
herra! Päivää, Mari! Sen paikka oli lähellä ovea, ja moni ihmetteli, ettei
se vastannut kun sitä mainittiin "pikku Jankoksi", sillä kaikkia
papukaijojahan puhutellaan tällä nimellä. Sitä verrattiin kalkkunaan,

pökkelöön -- kaikki tikarinpistoksia Félicitélle! Kummallista
itsepäisyyttä Lulun puolelta, se kun lakkasi puhumasta heti kun sitä
rupesi katselemaan!
Siitä huolimatta se kaipasi seuraa, sillä sunnuntaisin, kun neidit
Rochefeuille, herra Houppeville ja uudet ravintolavieraat -- apteekkari
Onfroy, herra Varin ja kapteeni Mathieu -- pelasivat korttia, se pieksi
ikkunaruutuja siivillään ja piti niin hurjaa melua, että oli mahdoton
kuulla mitä toiset puhuivat.
Bouraisin kasvot epäilemättä näyttivät siitä hullunkurisilta. Heti hänet
nähdessään se alkoi nauraa täyttä kurkkua. Sen terävä ääni kajahti
pihalle, kaiku toisti sen, naapurit asettuivat ikkunan ääreen ja alkoivat
niinikään nauraa; ja välttääkseen papukaijan huomion herra Bourais
hiipi pitkin muuria, peittäen kasvonsa lakillaan, saapui joelle ja pujahti
sitten sisään puutarhaportista: ja ne katseet, jotka hän loi lintuun, olivat
kaikkea muuta