Yhdyselämää | Page 9

kenenkään naisen maan päällä olevan kyllin hyvän
Jakobin vaimoksi?»
»Minä uskon aivan yksinkertaisesti, että se on hallintoasia, rouva -- että
Jakob on niitä, joita on kotioloissa hallittava... Voitte olla notkea kuin
pajunoksa ja ihana kuin enkeli, mutta ellei Teillä ole sitä kykyä, niin --
tiedättehän, että minä tunnen hänet, olen hallinnut häntä kyllin kauan.»
»Sinä olet nyt aina luullut olevasi neropatti» -- pisti Jakob väliin -- --
»Mutta pitäisipä sinun ymmärtää, että minä olen utelias tietämään,
millä asioilla oikeastaan liikut, Jörgen.»
»Niin, katsopa, aion käydä metsäkauppoihin -- aloittaa tietenkin hiljaa
ja varovasti -- tiedäthän, että isäni konttorissa kotona oli kylliksi sitä
lajia, ja aina sitä jonkin verran vihiä jää. -- Kiitoksia paljon, rouva!»...
hän laski kädestään leipäkorin ottamatta mitään. -- »Ja joka tapauksessa
minulla on seitsemäntuhatta kruunua, millä aloittaa, ja päälle päätteeksi
sinä täällä, jolta voin saada juriidista ja asiallista apua... Kiitoksia, en
enempää... Vai anjovista, kiitos, kyllä»... Hän otti hajamielisenä kalan
kahveliin ja kääntyi taas Jakobin puoleen:
»Tunnetko ollenkaan lännenpuoleisia metsiä?»

»Mutta nyt teenne ihan jäähtyy, herra Berven.»
»Kiitoksia paljon, rouva; juon sitä mieluimmin kylmänä, -- tiedätkö,
onko siellä suuria metsiä, jotka aiotaan myydä Anders Etnedalin pesän
laskuun; niihin tekisi mieleni päästä käsiksi, näetkös. Siellä päin asuu
näppärä metsäntuntija, yksi isäni entisiä lukijoita, jolta kyllä saan
tarkempia tietoja.»
»Ole vain varuillasi; se väki ei juuri tunne toveruutta pelissä.»
»Noo, on minulla muitakin lähteitä, -- ja osaanhan itsekin arvostella.
Aion lähteä niitä katselemaan, kulkea ne ristiin rastiin, ruveta
metsämieheksi.»
»Onko sinulla niiden seutujen karttoja?»
»On kyllä, tuolla matkalaukussani.»
»Tuopa tänne!»
He levittivät kartan pienelle sivupöydälle ja tutkivat sitä sekä pitkin että
poikin, ennenkuin joutivat syömään taas.
Innoissaan he eivät huomanneet, että saivat uudet lämpimät lautaset
linnunpaistia varten; juttelivat vain, vaikka Alette tarttui Jakobin
sormeen muistuttaakseen häntä. Pieni ohimennen lausuttu kohteliaisuus
erinomaisen paistihillon johdosta; mutta muuten ikäänkuin ei emäntää
olisi talossa ollutkaan!... Alette olisi saanut panna tarjolle mitä hyvänsä
-- ei ollut olemassa muita kuin Berven ja Jakob.
Vihdoin he käänsivät tuolinsa vastatusten, niin että he käsivarsillaan
vetivät pöytäliinan vinoon, ja Berven pyysi hajamielisesti saada
teekannun siirretyksi pois takaansa.
Alette tunsi vähitellen kasvojensa jäykistyvän, -- niin kokonaan liikaa
hän tunsi siinä olevansa. He eivät kuulleet, kun hän tarjosi -- silloin
tällöin tuli vain jokin tyhjä kohteliaisuus ja Berven muisti virkkaa:
»ehkä me vain Teitä pidätämme, rouva».

Ei muuta kuin liikeasioita -- miten kummalla he saattoivatkaan
innostua noin ikäviin asioihin... Ja sitten ihmetellä, minnehän maailman
ääriin se tai se mainio mies ja toveri oli joutunut.
Jakob ei edes kertaakaan katsahtanut häneen koko aikana. Alette seisoi
hetkisen hänen tuolinsa takana ja nojaten käsivarttaan hänen olkaansa
antoi sormiensa lipua hänen tuuhean niskatukkansa läpi; kiusasikin
tahallaan häntä hieman; mutta Jakob oli vain kuin poissa.
Ja kun he sitten vihdoin viimein nousivat pöydästä ja hälisten ja
nauraen menivät saliin, niin Jakob tuskin muisti kiittää ruoasta. Sen
verran käyttäytymistapaa oli toki Bervenissä!
Sitten tuli Jakob ovelle piippu kädessä ja huusi, että totitarjotin
tuotaisiin alas huvimajaan; -- »eikö niin, Jörgen?» -- kääntyen tämän
puoleen. Hän katsoi niin iloisena ja huvitettuna Lettaan, kuin olisi tämä
ollut kaikkein hauskinta, mitä hän saattoi keksiä.
-- Alette käveli taas yksin kodikkaasti järjestetyssä salissaan.
... Tuo Jörgen Basberg Berven, hän oli siis ollut Jakobin ystävä ja
uskottu monta vuotta ennen häntä -- ollut perillä kaikista hänen
ajatuksistaan, jakanut hänen ilonsa ja vastoinkäymisensä...
Lopulti tuntui hänestä, kuin omistaisi Berven osan hänen Jakobistaan.
Hän johtui ajattelemaan tuolla kirjoituspöydällä olevaa sähkösanomaa
-- hänen mieleensä ei ollut juolahtanut ottaa sitä siltä kannalta; mutta
oli se todella jotenkin häikäilemätön ilmoitus -- oikein komentava --
melkein kuin sysäys hänelle: nyt he tahtovat jutella kahden kesken!...
»Kaikki syrjäiset», sanottiin siinä, -- kuulosti siltä kuin hänkin sisältyisi
siihen määritelmään.
Siellä he istuivat tunti tunnin jälkeen yöhön asti.
Alette oli sytyttänyt yölampun ja virui vuoteessaan kuunnellen ja
odottaen, milloin kuulisi heidän eroavan. Berveninhän oli määrä lähteä
hotelliin yöksi.

Vihdoin he puhelivat jo puutarhaveräjällä. Kylläpä ne nauroivat...
Että saattoivat seisoa siinä niin kauan!
Sitten tuli hiljaisuus. Hän huokasi helpotuksesta.
Mutta puhetta jatkui kadulla portaiden edessä. He olivat taas päässeet
kiinni johonkin, josta ei tahtonut loppua tulla.
Nyt hän kuuli selvään, miten Berven sanoi hyvää yötä.
Jakob se tuota juttelua venytti ja aloitti aina uutta...
He olivat varmaankin istahtaneet portaille!
Hän pisti jalat tohveleihin, meni ikkunan luo ja siirsi varovasti uudinta
syrjään. Berven raapaisi tikulla tulta, niin että se valaisi hänen
kasvojaan ja sikarinpätkää. He olivat lähtemässä hotelliin. Bervenillä
oli matkahuopio hartioillaan, ja Jakob seurasi häntä iloisena ja
vilkkaana. Vielä kulmauksen takaa kaikuivat heidän äänensä.
Alette ei kestänyt enää; hän istahti ja itki harmista.
Tuolla hän vihdoin tuli! Alette kuuli hänen askeleensa autiolta kadulta
ja sitten portaista, ja hän vilkaisi peilistä itkettyneitä kasvojaan.
Hän aikoi ensin hautoa silmiään, mutta jätti sen sikseen; Jakob saisi
nähdä, miten hän oli itkenyt. Hän otti saalin ympärilleen ja istahti
odottamaan; hän ei suonut Jakobille sitä lohdutusta, että muka
välinpitämättömänä oli pannut maata.
Jakob tuli hilpeänä sisään ja aloitti mitään aavistamatta hellästi: