Valoa kansalle | Page 4

orjiksi joutua, siis -- sivistystä,
kouluja! Herra assessori, minä suostun -- kansani tähden (itsekseen) ja
sinun tähtesi, Hanna!
ASSESSORI. Teitte järkevän ja viisaan päätöksen, joka tuottaa teille
kunniaa, sillä olettehan -- jos asia onnistuu -- melkein niinkuin koko
koulun perustaja. Lahjoitus-kirja on valmiina ja rahat saatte
kunnankokouksen jälkeen.
IV. Kohtaus.
Entiset. Rouva Turholm ja Hanna tulevat peräovesta.
ASSESSORI, kuiskaten Kanttorille. Mitä täällä olemme puhuneet, se
jää tietysti meidän välillemme. (Rouvalle.) Erinomaisen kaunis ilma
tänään, voimme odottaa hyvää viljavuotta, raskaita jyviä.
ROUVA. Yksi ainoa yö saattaa vielä hävittää kauneimmatkin toiveet.
ASSESSORI. Miksi antautuisimme synkkien aavistusten valtaan, hyvä
rouva, kun siihen ei mitään syytä ole.
ROUVA. Aikaista iloa on myöhäinen katua.
ASSESSORI. Sepä sukkelasti sanottu! Mutta aika rientää ja minun
täytyy kiiruhtaa pois. Saisinko olla niin rohkea, että pyydän
rouvasväkea tänään tulemaan luokseni? Kesäinen ilma oikein vetää ja
viettelee meitä ulos.
ROUVA. Kiitoksia, jos suinkin pääsemme, tahdomme tulla.
ASSESSORI. Te myöskin, neiti Sommar, kaikin mokomin!
Pääsemisestä ei puhetta.
HANNA. Jos täti lähtee --
ASSESSORI. Minä luultavasti viivyn siksi kunnan-huoneessa, mutta
jos ohitse ajaessanne poikkeatte sinne, niin saamme jatkaa matkaa

samassa seurassa minun vaunuissani. (Kättelee.) Hyvästi, rouva
Turholm! Hyvästi, neiti Sommar! Te voitte tulla, kanttori, minun
hevosessani.
KANTTORI. Kiitoksia, minulla on oma hevonen täällä; minä ajan heti
jälessä.
ASSESSORI. Älkää vaan myöhästykö! Vielä kerran hyvästi!
ROUVA. Sangen ikävää että teidän täytyy lähteä niin pian, mutta älkää
unhoittako!
(Assessori menee.)
V. Kohtaus.
Entiset, paitsi assessori.
KANTTORI. Tiedättekö mitä -- assessori olisi helposti käännetty
toiseen uskoon!
HANNA. Suomenmieliseksi?
KANTTORI. Niin juuri. Me haastelimme vähän niistä asioista ja hän ei
ollut kovinkaan jyrkkä, valittihan vaan suomalaisten ynseyttä ja muuta
sellaista, jota varsin hyvin tunnemme. Osoittipa hän todellista
suosiotakin suomalaisuutta kohtaan, vaikka siitä on vielä liian aikaista
puhua.
HANNA. Todellakin! Eikös hän ole rikas mies?
ROUVA. On kyllä, ja sen vuoksi olisikin erinomainen voitto, jos hän
saataisiin meidän puolelle; sitä kannattaisi koettaa,
KANTTORI. Se on minunkin mielipiteeni ja luulen että sellainen
kääntämis-työ kävisi rouvasväelle varsin helpoksi.
HANNA. Mutta äskenhän juuri arvelit ettei naisilla ole mitään kykyä
sellaisissa asioissa ja että he aina mukaantuvat niiden miesten mukaan,

joiden seurassa ovat.
KANTTORI. Se oli vaan yleistä arvelua, mutta tässä tapauksessa
luulen, että eräs nainen voisi suuresti vaikuttaa assessoriin, jos vaan
viitsisi itseänsä vaivata.
ROUVA. Niin luulen minäkin.
KANTTORI. Erittäin hauskaa, että siinä olette kanssani yksimielinen.
Siis koettakaa!
ROUVA. Ketä tarkoitatte?
KANTTORI. Teitä, hyvä rouva.
ROUVA. Minua? Minä tarkoitan Hannaa.
HANNA. Minua -- no mutta täti kulta!
KANTTORI. Sitä parempi, jos voitte tehdä hyökkäyksen yhdessä --
varmempi on voitto.
HANNA. Älkää lörpötelkö joutavia! Parempi olisi, jos miettisitte millä
keinolla ensi syksyksi saataisiin tänne kansakoulu. Silloin pääsisin
minäkin omaan leipään ja te tekisitte minulle hyvän työn, josta olisin
ikuisesti kiitollinen.
KANTTORI. Eikö muuta, Hanna? No, ensi syksynä, se on: noin
kuukauden päästä, avataan täällä kansakoulu, sen lupaan.
HANNA. Kuinka, olisiko mahdollista? Sinä oikein säikähdytät minua.
KANTTORI. Minä en puhu enempää, vaan luota sanaani.
HANNA. Täti, täti, kuuletko mitä ihmeitä tapahtuu?
ROUVA. Tiedäthän ettei sinulla ole mikään kiire "omaan leipään",
niinkuin sanoit. Sinun leipäsi kasvaa minun talossani niin kauan kuin
siellä vaan viihdyt.

HANNA. Sen tiedän kyllä, rakas täti; mutta minä en tahtoisi syödä
leipääni laiskana ja toimettomana. Ei, työtä ja vaivaa ja sitten elää
omasta ansiosta -- siinä minun suurin toiveeni.
KANTTORI. Se toiveesi pian toteutuu.
HANNA. Minä luotan sinuun. Mutta pitihän sinun kiiruhtaa assessorin
jälestä johonkin, jollen väärin ymmärtänyt.
ROUVA. Älähän toki karkoita kanttoria pois!
KANTTORI. Ei -- Hanna on oikeassa, minun täytyy kiiruhtaa kunnan
kokoukseen. Olen jo viipynyt liiaksikin, mutta onneksi on minulla hyvä
hevonen. -- Hyvästi!
ROUVA. Mahdollista on että tapaamme vielä tänään toisiamme.
KANTTORI. Mahdollista kyllä. Hyvästi Hanna!
HANNA. Hyvästi! Kiitoksia lupauksestasi!
(Kanttori menee ja esirippu laskeutuu.)
Ensimäisen näytöksen loppu.

TOINEN NÄYTÖS.
Pihamaa kuntahuoneen luona, josta portaat näkyvät vasemmalla. Ohitse
kulkee maantie. Aitaan on sidottu rattaitten eteen valjastettuja hevosia.
Renkipoikia käy toisinaan hevosia katsomassa; muutamilla rattailla
makaa koira. Etäämpänä perällä näkyy kirkko ja sen ympärillä taloja ja
vainioita.
I. Kohtaus.
Assessori ja Kalso tulevat ulos kuntahuoneesta. Kohta heidän jälessään
tulevat sieltä myöskin Tuoppala, Lahti, Kinnas ynnä muita talonisäntiä.

ASSESSORI. Itsepäiset tomppelit, joita ei saa mihinkään kääntymään!
En ymmärrä missä kanttori viivyttelee. Olisiko hän katunut kauppaansa?
Onneksi saimme kokouksen keskeytetyksi neljännestunniksi; jollei hän
sitä ennen ole tullut, on vaivani taaskin turha. Lähden häntä vastaan
tielle.
(Menee.)
TUOPPALA, tullen ulos. Ei mar' sitä ruttoa ja hävitystä niin vähällä
omaan tupaan päästetä. Kyllä sitä saadaan viinaa, vaikka on
kymmenenkin peninkulman päästä haettava. Mitä täällä sitten
syötäisiin, jos viljat viinaksi poltettaisiin?
LAHTI. Tuoppala puhuu oikein!
KINNAS. Kummallista se on vähän tuon viinakullan laita: ei se
itsessään mitään pahaa ole. Katsokaas, jos panen viinapullon pöytään,
niin ei se vielä mitään pahaa vaikuta: se on siinä vaan niinkuin mikä
muu hyvänsä mustakylkinen olento. Mutta kun siihen katsoo, niin
ikään on kuin nousisi sen kaulasta viekoittelija ylös ja sanoisi:
"Maistapas ... maistapas!... Tilkkanen vaan tätä herttaista nestettä!...
Maistapas, jos olet mies!" Ja jos sitten yltyy maistamaan, niin