Työn orja | Page 8

miss? h?n on siis? Helsingiss?? Kuussa?
--Norjassa, vain parin viikon matkalla, virkist?ytym?ss?. Valtiollisten huolten lomassa, te ymm?rr?tte...
--Sen ymm?rr?n. Mutta...
--Mutta te ette ymm?rr?, kuinka me olemme t??ll??
He kaksi taas olivat matkalla Wiesbadeniin, Irenen ?idin luo, joka siell? oli koko talven asunut.
H?nell? oli syd?nvika.
--Niink?? Ja te olette nyt p??tt?nyt pys?hty? joksikin ajaksi Berliniin?
--Vain muutamiksi p?iviksi. Meill? on siis kiire, jos meid?n mieli k?ytt?? aikaamme!
Signen mielest? Johanneksella oli nyt kaikki tarpeelliset tiedot heist?.
Kyll?, Johanneksenkin mielest?.
--Te n?ette, ett? me emme ole mit??n maankiert?ji?? Te huomaatte, ett? me emme vaella mill??n harhapoluilla?
--Valitettavasti ette, hymyili Johannes. Olisin suonut ehk? mieluummin, ett? olisitte olleet maankiert?ji?.
--Sit? en ep?ile, virkahti Signe nokkelasti. Teill? olisi ollut sit? suuremmat mahdollisuudet osoittaa ritarillista uljuuttanne.
--Maantie-ritarillista, johon olen tottunut ja joka parhaiten sopii minulle.
Heid?n n?in naljaillessa laittautuivat serkukset valmiiksi ulos l?htem??n.
Ja Johanneksen auttaessa p??llysvaatteita heid?n ylleen kertoi Signe samalla heid?n pienen sotaviekkautensa, taikka oikeastaan h?nen, sill? h?n se oli keksinyt pist?? kirjeesen nuo taikasanat: ?Is?ni pyyt?? teit? syd?mellisesti tervehti?.?
--Meille oli nimitt?in aivan v?ltt?m?t?nt? tavata teit?, nauroi Signe.
T?m? tepsii! oli h?n sanonut. Ja Irene...
--En min? mit??n sanonut, hymyili Irene. Menn??n nyt sitten!
He astuivat iloisesti ja ??nekk??sti pajattaen alas portaita, serkukset k?sikynk?ss?, Johannes keppi k?sivarrella hiukan heit? j?lemp?n?. Eik? h?n voinut olla pienell? syrj?silm?yksell? ihailematta noiden kahden nuortean varren rytmillist? taipumista eik? noiden kahden hienohipi?isen poskip??n siroa py?reytt?, suurten, muodinmukaisten hattujen alla.
Elegantimmassa naisseurassa ei Johannes viel? ikin? ollut ulkomailla esiintynyt. Ja h?n tunsi vilpit?nt? tyytyv?isyytt? siit?, ett? h?nen kev?tpalttoonsa oli uusi ja h?nen kenk?ns? moitteettomasti kiillotetut.
Ik?v?, ettei h?nell? ollut silinteri?, vaan ainoastaan musta, pehme? huopahattu.
Johannes p??tti ensi tilassa hankkia itselleen silinterin. Eih?n sit? tiennyt, mihin seuraan sit? sattui n?in ulkomailla joutumaan, ja vaikka olikin sosialisti, tai oikeammin, koska juuri oli sosialisti, t?ytyi toki siististi pukeutua.
Mutta hansikkaat h?nell? oli. Ja niit? alkoi h?n hitaasti sormiinsa pujotella, tuntien selitt?m?t?nt? el?m?n-ilon ja suorastaan ruumiillista hyvinvoinnin tunnetta, joka sai h?nen jalkansa tavallista nopsemmin nousemaan ja h?nen kielens? harvinaisella kerkeydell? k??ntym??n.

5.
--Mutta minne me menemme? kysyi Signe hotellin ovella.
Johannes ehdotteli eri paikkoja, suomalaisten tavallisia, keskikaupungilla.
Mik??n ei kelvannut niist?. Signe julisti ne kaikki armotta liian tutuiksi ja arkip?iv?isiksi.
--Niihinh?n me olisimme voineet kaksinkin menn?, h?n sanoi.
Ei, he tahtoivat jotakin uutta! Toisin sanoen, h?n tahtoi, sill? Irene oli aivan ensikertalainen n?iss? asioissa.
--Todella? kysyi Johannes, k??ntyen suojelevasti nuoremman serkun puoleen. Te olette ensi kertaa ulkomailla?
--Olen min? ollut Tukholmassa, virkahti Irene vaatimattomasti.
--Niin, pikkutytt?n?, papan ja mamman kanssa, keskeytti Signe. Mutta oikein ulkomailla, suuressa maailmassa, on h?n nyt vasta. Ja h?nt? haluttaa niin hirve?sti...
--Teit? haluttaa, oikaisi Johannes. No niin, mit? te haluatte siis niin hirve?sti?
--Seikkailla luonnollisesti, nauroi Signe, kiert?en keimaillen siroa vartaloaan.
Mit? varten he muuten olisivat ulkomailla? Ja mit? varten he muuten olisivat j??neet Berliniin?
--Ja mit? varten te muuten olisitte kirjoittaneet minulle! nauroi Johannes vastaan. Mutta emmeh?n me voi seikkailla p?iv?llist? sy?dess?mme.
--P?iv?llinen on sivuseikka, lausui Signe p??tt?v?sti.
H?nen mielest??n he voisivat senkin sy?d? kuitenkin hiukan salaper?isemmin. Peitetymmin, tarkoitti h?n, intiimimmin, jossakin, miss? oli lehtimajoja, ja et?ist? musiikkia, ja puolih?m?r??...
--Hyv? on, sanoi Johannes. Min? johdan.
H?n johti er??sen maanalaiseen paikkaan heid?t, jossa oli kaikkea, mit? Signe halusi.
Ravintolassa oli v?h?n v?ke?. Sen oikea vierasaika alkoi vasta illemmalla.
--T?m? on hyv?! huudahti Signe k?si??n taputtaen. Ja nyt p?iv?llist?! Ja nyt viini?! Ja nyt egyptil?isi? sigarretteja!
Johannes tarkasteli p?iv?llisten aikana heit? molempia.
Kuinka yhdenn?k?isi? ja kuitenkin kuinka erilaisia! Kumpikin he olivat tummat, kummallakin heist? oli suuret, ruskeat silm?t, pitk?t silm?ripset ja huulet hiukan hekumallisesti, hyv?np?iv?n-lapsellisesti kaareutuvat.
Signe oli vain v?h?n lyhyempi, h?nen kasvonsa olivat jonkun verran py?re?mm?t ja h?nen nen?ns? ep?s??nn?llisempi. Mutta muuten he olivat kuin kaksi marjaa, saman varren kantamaa.
Heid?n kasvojensa ilme erotti heid?t sensijaan t?ydellisesti toisistaan. Signen oli vilkas, nopeaeleinen, ?lyllinen, h?nen silm?ns? r?isk?hteliv?t kuin revontulet ja h?nen suupielens? olivat alituisessa v?reilyss?. Samalla oli h?nen kasvoillaan jotakin ohennettua, jotakin hermostunutta, jotakin sis?llisesti pingoitettua ja levotonta.
Tulleeko se ij?n mukana? ajatteli Johannes. Tunteneeko h?n jo el?m?n liukuvan k?sist??n? Eih?n h?n viel? ole t?ytt?nyt kolmeakymment?. Mutta h?ness? on jo jotakin juuretonta, irrallista ja h?tik?iv??. Pelk??k? h?n joutuvansa vanhaksipiiaksi? Taikka ehk? h?n on syntynyt sellaiseksi.
Kaikissa tapauksissa h?nen olisi paras menn? pian naimisiin, p??tti Johannes. Ja se voisi olla paras my?skin tuolle toiselle hienohelmalle.
Irenen kasvoilla oli kaikki rauhallista, pehme?? ja uneksivaa.
Kuinka kaunis nainen on levossaan, ajatteli Johannes.
Kuinka h?n on arvokas, kuinka h?n on itsetiedottomasti hallitseva ja sopusointuinen! Kuinka plastillinen jokainen h?nen k?denliikkeens?, kuinka tyyni h?nen hymyns?, kuinka tuoreesti pulpahtava jokainen h?nen ??nenpainonsa!
H?n ei puhu paljoa, eik? h?nt? kuitenkaan voi j?tt?? huomioon ottamatta. H?nen sanoissaan ei ole mit??n erinomaista, saati nerokasta, eik? h?nt? kuitenkaan voi pit?? typer?n?.
Kuuntelisin paljon mieluummin h?nt? kuin tuota toista, ajatteli Johannes. Mutta min? pelk??n, ett? h?n itse on luotu v?hemm?n puhumaan kuin kuuntelemaan.
Ei, Irene ei ollut mik??n p?iv?nkukka, joksi Johannes ensin oli h?nt? kuvitellut. Olisi ollut synti sanoa, ett? h?nell? oli aamukastetta kulmillaan. Kuun kukka h?n oli. Kuuttaren hopeakairan olisi pit?nyt v?lkky? noiden sysimustien suortuvien lomasta.
H?n ei ole viel? her?nnyt ollenkaan, ajatteli Johannes.
Mik??n myrsky ei ole viel? tuota syd?nt? myllert?nyt. Ei edes lemmen ensimm?inen auringons?de ole viel? noita henkisi? silm?luomia raottanut.
H?n ei ajattele mit??n. H?n ei tunne mit??n. H?n