Tuomo sedän tupa | Page 9

sukupuolesta ja iästä.
"Niin, sinnepäin minunkin täytyy mennä", sanoi hän Tuomolle muun
seurakumppanin puutteessa. "Olen päättänyt hankkia itselleni oikein
upean orjaparven ja sinäkin saat sitten seuraa. Nyt menemme heti
Washingtoniin ja siellä sinä saat tehdä hiukan tuttavuutta vankilan
kanssa, siksi kunnes minä saan kaikki asiani toimitettua."
Tuomo huokasi. Mitäpä siihen oli vastaamista. Hän arveli vaan
itsekseen, kuinka monta noista huomenna myytävistä oli ryöstetty isän,
äidin, lapsen ja puolison luota.
Illalla he pääsivät perille. Haley otti asuntonsa ravintolassa, Tuomo sai
mennä vankilaan.
Oletko, nuori lukija, ollut huutokaupassa läsnä ja nähnyt, kuinka
myytäväksi määrätty tavara on pantu esille kaikkien katseltavaksi,
kuinka sitä arvostellaan, käännellään ja väännellään, sitten tehdään
tarjoumuksia, ja ken enin lupaa, hän tulee omistajaksi?

Juuri niin meneteltiin tässäkin huutokaupassa, jonne Haley oli rientänyt.
Eroitus oli vaan se, että täällä myytiin eläviä ihmisiä, kuolemattomia
ihmissieluja. Halukkaat menivät vuorotellen neekerien luo, avasivat
heidän suunsa, tarkastelivat hampaita, panivat heitä selkäänsä
taivuttamaan, tekemään hyppyjä ja kaikellaisia liikkeitä nähdäksensä
heidän voimiansa ja ketteryyttään.
Siellä oli eräs 60-vuotias vaimo, jonka raskas työ ja kärsimykset olivat
tehneet heikoksi ja kivulloiseksi. Kaikki hänen lapsensa, paitsi nuorin
poika, joka nyt myöskin oli huutokaupassa, oli jo aikoja sitten
temmattu hänen huostastaan ja myyty etelään. Nyt vaimoparka rukoili
ja pyysi, että tulisi myydyksi yhdessä tämän ainokaisensa kanssa.
Värisevin käsin hän piti kiinni pojastaan ja ilmoitti jok'ikiselle, joka tuli
tätä katsomaan, että he olivat yhdessä myytävät, vakuuttaen, että hän
kyllä vielä jaksoi pestä, keittää ja tehdä yhtä ja toista.
Haley mieltyi heti tähän nuoreen rotevaan poikaan ja osti hänet ynnä
pari muuta neekeriä. Mutta äitiä ei hän luvannut ottaa ilmaiseksikaan.
Sydäntä särkevää oli kuulla äidin huutoja ja nähdä hänen kurottavan
väriseviä käsiään Haleyta kohden rukoillen tätä myöskin ostamaan
häntä.
Mutta Haleyta tällaiset kohtaukset eivät liikuttaneet ensinkään, ne
olivat hänelle siksi jokapäiväisiä.
Hän käänsi selkänsä vanhukseen päin, kokosi tavaransa ja vei heidät
vankilaan säilytettäviksi pantuaan heidät ensin varovaisuuden vuoksi
rautoihin.
Muutaman päivän päästä istui Haley komeassa, suuressa laivassa, joka
kynti Ohion aaltoja eteläänpäin. Aurinko säteili kirkkaalta taivaalta,
vesi kimalteli ja vapaan Amerikan tähdikäs lippu liehui korkealla.
Takakannella käveli hienosti puettuja herroja ja naisia keskustellen ja
nauttien ihanasta ilmasta ja keväästä. Minne vaan käänsi katseensa,
tapasi iloa, elonintoa ja eloisuutta.
Mutta alhaalla lastaushuoneessa istui Haleyn orjalauma

kokoonsullottuna muun rahtitavaran kanssa. Alakuloisuus ja
synkkämielisyys kuvastui kunkin kasvoilla, kun he siinä istuivat
hiljaisesti keskustellen. He tuskin huomasivat auringon paistetta ja
kevätpäivän suloutta. Mutta heidän matkansa päämäärä olikin niin
varsin toisenlainen kuin noiden takakannella kulkevien hienon
maailman herrojen ja naisten. Jälkimmäiset olivat omasta vapaasta
tahdostaan antauneet matkalle, heitä odotti perille päästyään ystävät ja
tuttavat tahi muut huvit. Edellisiä oli väkisin otettu omaistensa luota ja
ajettu laivaan kuin karjaa. Tulevaisuus ei tarjonnut heille muuta kuin
uusia kärsimyksiä.
Haley kävi heitä tuon tuostakin katsomassa, tarkasteli heidän kahleitaan
ja kehoitti heitä olemaan iloisia ja tyytyväisiä, vaikka hänen sanansa ei
näyttänyt tekevän sanottavaa vaikutusta. Sillä kun sydän vuotaa verta ja
tulevaisuus on sysimusta, ei sydän iloitse, ei rinta riemastu.
Matka kesti useita päiviä ja Haleyn orjajoukko karttui karttumistaan.
Hänen asioitsijansa olivat näet pitkin matkaa ostaneet häntä varten
"tavaraa" ja näitä tuotiin nyt pysäyspaikoilla vähitellen laivaan.
Jokaisen uuden tulokkaan kasvot olivat yhtä epätoivoiset ja synkät,
kuin edellistenkin. Helliä siteitä oli heiltäkin katkaistu, lapsia ryöstetty
vanhempien sylistä ja puolisoja erotettu ikipäiviksi.
Kuta etelämmäksi tultiin, sitä rehoittavammaksi kävi luonto. Rannoilla
kohosi tummia sypressejä ja hentoja sokeriruokoja, orangepuut
tuoksuivat ja moniväriset kukat muodostivat kauniin kirjavan maton.
Etäämpänä häämöttivät suuret pumpuliviljelykset, missä väsyneet orjat
tekivät ylenraskasta työtään. Heidän pienet, mitättömän näköiset
hökkelinsä seisoivat pitkissä riveissä kappaleen matkan päässä
omistajan komeasta rakennuksesta, jota puutarhat ja istutukset
ympäröivät.
Tuomo setä katseli kaikkea tätä vakavasti ja kuvitteli tulevaa elämäänsä.
Vielä useammin menivät hänen ajatuksensa kuitenkin kotiseutuun. Hän
muisteli köynnöskasvien peittämää tupaansa, hän näki Chloen
illallishommassa takan ääressä, kuuli poikiensa iloisen naurun ja
pienokaisen soperruksen. Mutta sitte taas kaikki nämä kuvat katosivat

ja hän näki vaan sokeriruokoviidakot ja kuuli koneen jyskeen.
Osaksi herra Shelbyn vakuutuksien johdosta, osaksi myöskin hiljaisen,
luottamusta herättävän käytöksensä johdosta oli Tuomo vihdoinkin
päässyt kahleistaan ja sai nyt vapaasti liikkua laivalla. Aina
ystävällisenä ja valmisna auttamaan, missä vaan apu oli tarpeen, oli hän
voittanut koko laivaväen suosion. Sillä välin, kun ei hänellä ollut
mitään erityistä toimitettavaa, istui hän tavallisesti etukannella suurilla
puuvillapakoilla raamattu polvillaan. Kun hän vasta vanhoilla
päivillään oli oppinut lukemaan, kävi se jotenkin hitaasti häneltä. Mutta
hänen kirjansa oli onneksi sitä laatua, josta hyötyy, vaikka sitä
verkalleenkin lueskelee. Seuraten sormellaan riviä tavaili hän
puoliääneen:
Älköön ..... teidän ... sydämmenne .... murheellinen .... olko ....
minun .... Isäni .... huoneessa ... on monta .... asuinsijaa ..... minä
menen ..... valmistamaan .... teille sijaa.
Hänen raamattunsa oli täynnä merkkiä ja viivoja, niin että hän aina
helposti löysi lempilauseensa, ja nämät taivaalliset lupaukset täyttivät
hänen sydämmensä rauhalla ja antoivat hänelle voimia kestämään
nykyisen elämän vaivoja.
Matkustajien joukossa oli eräs rikas, nuori mies New-Orleansin
kaupungista, nimeltä S:t Claire. Hänellä oli mukanaan kuusivuotias
tyttärensä ja eräs naissukulainen, joka hoiti pientä tyttöä.
Tämä lapsi