Tuomo sedän tupa | Page 8

esiin marjahillot ja muut
herkut. Mutta Tuomolta ne saivat jäädä milt'ei koskematta, sillä ei
sellaisina hetkinä maita ruoka eikä juoma. Ei Chloella liioin ollut
ruokahalua ja ainoat, jotka panivat arvoa tähän herkulliseen ateriaan,
olivat pojat. He eivät vielä ymmärtäneet hetken vakavuutta, vaan söivät
tyytyväisinä hyvällä ruokahalulla.
Chloe täti järjesti sillä aikaa ukkonsa vaatteita. Hän tarkasteli joka
paitaa, erotti vanhat uusista ja käski niitä säästäen käyttää, sillä kukapa
ompelisi uusia, kun nämät rikkuivat. Hukkaparin hän oli jatkanut yön
kuluessa ja pannut lankakerän sisään parsimista varten. Mutta
kuvitellessaan, että nuo julmat ihmiset kentiesi riistäisivät kaikki nämät
uudet kalut hänen ukoltaan, puhkesi hän uudestaan katkeraan itkuun
nojaten päätään kapsäkkiä vasten. Lapsetkin rupesivat nyt aavistamaan
jotakin pahaa nähdessään äidin kyyneleet ja rupesivat täyttä kurkkua
parkumaan.
Samassa astui rouva Shelby tupaan hyvästi jättämään. Perheen syvä
suru liikutti häntä niin, ettei hän hetken aikaan saanut mitään sanotuksi.
"Rakas Tuomo", sanoi hän viimein itkusta värisevällä äänellä, "en voi
antaa sinulle tällä hetkellä mitään, josta sinulla olisi hyötyä, mutta sen
lupaan juhlallisesti, ett'en kadota sinun jälkiäsi ja että ostan sinut
takaisin, niin pian kuin suinkin voin."
Nyt tuli Haley uhriansa ottamaan ja koko talonväki kokoutui pihalle
vielä viimeisen kerran kätelläkseen Tuomo setää. Hän oli ollut heidän
sekä työnjohtajansa että sielunpaimenensa ja nyt eronhetkenä he kaikki
tahtoivat osottaa rakkauttaan ja myötätuntoisuuttaan hänelle.
Juuri kun Tuomo jo istui rattailla, otti Haley raskaat raudat istuimen
alta ja pani ne hänen jalkoihinsa.

Harmin ja paheksumisen huudahdus kuului yht'aikaa kaikkien huulilta
ja rouva Shelby vakuutti verannallaan seisoessaan, että tämä
varovaisuus oli aivan turha.
"Rouvaseni", sanoi Haley ivallisesti, "olen jo saanut 500 dollarin
tappion täällä ollessani, enkä totta puhuen enää välitä toisesta." Sitten
hän sivalsi hevostaan ruoskalla ja rattaat vierivät pois.
Yrjö herra, Tuomon nuori ystävä ja opettaja, oli aikaisin aamulla
matkustanut erään toverinsa luo tietämättä mitään vanhan ystävänsä
kohtalosta. Tuomo oli pahoillaan, kun ei saanut lausua hänelle
jäähyväisiä, ja käski sanoa paljon terveisiä.
Mutta noin puolen tunnin matkan päästä, kun Haley oli pysähtänyt
erään pajan luo saadaksensa Tuomoa varten aiotut käsiraudat hiukan
suurennetuiksi, tuli Yrjö herra ratsastaen täyttä vauhtia heidän
jäljessänsä.
Nähdessään Tuomon pajan ulkopuolella, laskeusi hän nopeasti ratsun
seljästä, hyppäsi rattaille ja tarttui molemmin käsin kiivaasti ystävänsä
kaulaan vuodattaen surun ja harmin kyyneliä.
"Tämä on häpeällistä, kerrassaan alhaista", sai hän viimein sanotuksi.
"Eivät edes puhuneet minulle mitään koko asiasta. Jos olisin suuri,
eivät vaan uskaltaisi käyttäytyä sillä tavalla. Mutta kyllä minä löylytin
heitä äsken kotona ollessani, ole varma siitä."
Tuomo koitti rauhoittaa ystävänsä kiivautta ja lausui hiljaisesti
mielihyvänsä siitä, että vielä kerran sai nähdä nuoren herransa.
"Ja kuulkaapas nyt, Yrjö herra, Teidän pitää aina pysyä hyvänä poikana.
Muistakaa, kuinka monta tulevaisuudessa teistä tulee riippumaan.
Liittykää äitiinne ja seuratkaa häntä. Muutamat pojat pitävät itsensä
suureksi tultuaan liika viisaina kuullakseen äitejään, mutta älkää
noudattako heidän esimerkkiään. Tietäkää, että Jumala antaa meille
monta hyvää lahjaa kahdesti, mutta äidin hän antaa vaan kerran.
Ettehän pahaksi pane, vaikka vähäsen neuvon?"

"En, en suinkaan", vastasi Yrjö. "Kyllä minä koetan tulla hyväksi ja
kelpo ihmiseksi, sen lupaan sinulle, Tuomo. Ja kyllä minä myös
toimitan niin, että vanhemmat hankkivat sinut takaisin... Isoksi tultuani
rakennutan sitten tupasi uudestaan ja sinulla pitää olla oikein erityinen
huone ja matto lattialla... Katsoppas tässä, minä olen ottanut dollarini
sinua varten. Mutta koska pelkäsin, että tuo ilkiö anastaisi sen sinulta,
olen kaivertanut siihen pienen reijän ja ripustanut sen nauhaan, jotta
sinä voisit kiinnittää sen kaulaasi. Joka kerta, kun sitä katsot, niin
muista, että tulen sinua vapauttamaan."
Haley palasi samassa pajasta ja lähestyi Tuomoa kantaen käsirautoja.
Yrjön silmät säkenöivät tulta nämät nähdessään.
Hän kohotti päätään ja koetti sanoa niin voimakkaasti ja arvokkaasti
kuin suinkin:
"Kuulkaapas, herra, kyllä minä kerron vanhemmilleni, kuinka Te
kohtelette meidän Tuomoamme."
"Sanokaa vaan", vastasi orjakauppias raa'asti.
"Hävetä Teidän pitäisi, että koko elinkautenne ostatte naisia ja miehiä
ja kytkette heitä kuin elukoita."
"Niin kauvan kuin hienot ihmiset myyvät miehiä ja naisia, en ole
yhtään heitä huonompi. Ei ostaminen ole halveksittavampaa kuin
myyminenkään."
"Mutta minä en aio isoksi tultuani tehdä kumpaakaan", sanoi Yrjö
ylpeästi. "Oikein häpeän maamiehiäni tällä hetkellä." "Hyvästi nyt,
Tuomo setä", lisäsi hän, sitten hellästi, astui ratsunsa selkään ja ajoi
tiehensä.
Tuomo katseli kauvan aikaa hänen jälkeensä, kunnes tämä viimeinen
yhdysside hänen ja kodin välillä katosi.

V.
Harvoin samoissa ajopeleissä istuvien matkamiesten ajatukset saattavat
kulkea erisuuntaisemmin kuin Haleyn ja Tuomon. Haley tuumi
Tuomon mittaa ja voimakkaita jäntereitä ja laski, että jos hän nyt pitäisi
miestä hyvässä lihassa, olisi voitto oleva melkoinen. Hän mietti
myöskin, kuinka suurilukuisen orjalauman hän tällä kertaa hankkisi
itselleen, montako miestä, vaimoa ja lasta hänen vielä pitäisi ostaa.
Mitä taas Tuomoon tulee, ajatteli hän alituisesti seuraavaa lausetta:
"Sillä ei meillä täällä ole pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me
etsimme."
Haley otti sanomalehden taskustaan ja rupesi sitä lueskelemaan. Koska
hänen lukutaitonsa oli jotenkin heikko, täytyi hänen tavaella
puoli-ääneen, ennenkuin sai selkoa eräästä ilmoituksesta, joka hänen
mielestään oli tärkein koko lehdessä. Siinä ilmoitettiin julkisella
huutokaupalla myytävän muutamia neekerejä Washingtonin
raatihuoneen ulkopuolella. Sitten seurasi luettelo kunkin myytävän